Tuulivoiman tehoja rajoitetaan roimasti siirtoverkon vahvistamista varten

Kantaverkkoyhtiön mukaan tuulivoimatuotantoa voidaan joutua supistamaan muutostöiden ajaksi välillä jopa 2 000 megawattia. ”Sähköntuotannon alueellinen mukauttaminen” kestää Fingridin mukaan yhteensä useita viikkoja kesän ja syksyn aikana.

Länsirannikon tuulivoimatuotantoa joudutaan rajoittamaan verkon rakennustöiden ajaksi.

| Päivitetty

Tuulivoimaloiden tehoja joudutaan rajoittamaan kesän ja syksyn aikana välillä rajusti, jotta kantaverkkoyhtiö Fingrid pystyy tekemään tarvittavia siirtoverkon muutos- ja vahvistamistöitä.

Kovalla tuulella länsirannikon eli käytännössä Pohjanmaan alueen tuulivoimatuotantoa voidaan rajoittaa välillä jopa 2 000 megawattia siitä, mitä voimalat muuten tuottaisivat, kertoo Fingrid tiedotteessaan.

Suomessa on tällä hetkellä asennettua tuulivoimakapasiteettia 5 700 megawattia, ja määrä kasvaa nopeasti. Tästä noin 3 500 megawattia on länsirannikolla. Tuulisella säällä kaikki Suomen tuulivoimalat ovat tuottaneet sähköä enimmillään lähes 4 500 megawatin teholla.

Fingrid joutuu keskeyttämään sähkön siirtämisen 400 kilovoltin verkossa rakennustöiden takia tietyillä alueilla. Kantaverkkoyhtiön mukaan tuulivoiman tuotantoa on keskeytysten aikana pakko rajoittaa koko länsirannikon alueella, jotta sähköverkon vakaus eli tasainen taajuus ei vaarantuisi.

Rajoitukset kestävät Fingridin mukaan useita viikkoja kesän ja syksyn aikana.

”Pyrimme pitämään keskeytykset mahdollisimman lyhyinä. Tällä hetkellä keskeytyksiä on aikataulutettuna kolme, ja yksittäinen keskeytys kestää viikosta muutamiin viikkoihin”, johtaja Tuomas Rauhala sanoo.

Neljänsadan kilovoltin johdot ovat maastossa näkyviä suuria voimalinjoja, jotka muodostavat sähkönsiirron kantaverkon ytimen.

Sähköjärjestelmässä pitää olla jatkuvasti tasainen 50 hertsin taajuus. Sen ylläpitäminen on runsaan tuulivoiman alueilla haasteellista erityisesti siirtokeskeytysten tai muiden häiriöiden aikana. Tuulivoiman nopea kasvu tekee taajuuden ylläpitämisestä haasteellista myös normaalioloissa.

Ongelmat liittyvät tuulivoimaloiden käyttämään suuntaajateknologiaan eli taajuusmuuttajiin, jotka ovat voimalan generaattorin ja verkon välissä. Suuntaajalla varustetut tuulivoimalat eivät tuota verkkoon vakautta ylläpitävää inertiaa, toisin kuin raskaita pyöriviä generaattoreita sisältävät ydin- tai vesivoimalat.

Rauhalan mukaan tuulivoimayhtiöiden kanssa käydään keskusteluja, miten suuntaajia saataisiin ohjelmistomuutoksilla tukemaan taajuuden vakautta. Fingrid aikoo asentaa Kalajoelle myös synkroni­kompensaattorin eli suuren pyörivän tahtikoneen, jonka ainut tehtävä on tuottaa verkkoon inertiaa.

Länsirannikon kantaverkkoon tehtävät muutos- ja vahvistustyöt liittyvät juuri tuulivoiman voimakkaaseen kasvuun. Huhtikuussa Fingrid ilmoitti jopa keskeyttävänsä uusien tuulivoimaloiden liittämisen verkkoon länsirannikolle toistaiseksi, kunnes verkkoa vahvistavat investoinnit saadaan tehtyä.

Jo sovitut voimalaprojektit kuitenkin toteutuvat. Niiden myötä tuulivoiman määrä kasvaa länsirannikolla nykyisestä noin 3 500 megawatista noin 5 000 megawattiin vuoden 2024 loppuun mennessä.

Isot kantaverkon vahvistustyöt valmistuvat vasta vuodesta 2025 alkaen. Sen jälkeen länsirannikollekin voidaan rakentaa lisää tuulivoimaloita.

Oikaisu 25.5. klo 12.45: Toisin kuin artikkelissa ensin luki, keskeytyksiä on aikataulutettuna kolme, ei neljä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita