Teleoperaattori Telia kieltää Tiktok-sovelluksen käytön yhtiön työpuhelimissa ja -tietokoneissa.
Kielto on voimassa toukokuun lopusta lähtien Suomessa ja muissa maissa, joissa Telia toimii, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Kielto koskee yhtiön mukaan noin 20 000:ta työntekijää seitsemässä maassa.
Yhtiö perustelee ratkaisuaan turvallisuusviranomaisten esiin nostamalla tietoturvariskillä. Telian yritysturvallisuusjohtaja Kalle Kaasalainen sanoo tiedotteessa Telian verkkojen olevan keskeinen osa kriittistä, kansallista infrastruktuuria, minkä vuoksi sovelluksen käyttö työlaitteissa kielletään.