Teknologia

Jos asian voi tarkistaa helposti, muistaminen ei ole kovin tärkeää, sanoo asiantuntija – ulkoa opettelun lopettaminen voi säästää aikaa

Nykyään luotetaan erilaisten laitteiden muistiin sen sijaan, että opeteltaisiin asioita ulkoa. Asiantuntijan mukaan tämä voi säästää aikaa vaikkapa uuden taidon opetteluun.

Muistot ja ulkomuistia vaativat asiat ovat ainakin työikäisillä nykyään yleensä älypuhelimella tai tietokoneella.

Jos puhelin häviää tai koneen kovalevy menee rikki, on kaikki koneiden muistissa oleva tieto kadonnut. Jos varmuuskopiota ei ole, tieto katoaa taivaan tuuliin. Tätä ilmiötä on alettu kutsua termillä digitaalinen muistinmenetys.

Valtaosa suomalaisista (85 prosenttia) pitää tietotekniikkaa muistin jatkeena niin, ettei monia asioita enää edes yritetä painaa mieleen. Tietoturvayhtiö Kaspersky Lab teetti asiasta pohjoismaisen selvityksen, jonka mukaan noin puolet suomalaisista muistaa lapsuuden puhelinnumeronsa ulkoa, mutta nykyisten ystävien numeroita ei juuri muisteta.

Firman Pohjoismaiden johtajan Leif Jensenin mukaan luottamus teknisiin laitteisiin on hämmästyttävän vahva.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Erikoistutkija Virpi Kalakoski Työterveyslaitoksesta ei näe ilmiötä pelkästään kielteisenä.

Ihmisen muisti ei täyty, vaikka opettelisi kuinka paljon numerosarjoja tahansa, mutta opetteluun kuluu aikaa. Kalakosken mielestä on järkevää, ettei aikaa tarvitse käyttää esimerkiksi turhien asioiden opetteluun.

”Olisi tietysti kätevää, että muistissa olisi edes yksi tärkeä puhelinnumero, jos puhelin katoaa tai menee rikki”, Kalakoski sanoo.

Jos asian voi helposti tarkistaa jostain, ei muistaminen ole kovin tärkeää.

”Kyllähän kovalevyn tärkeistä tiedoista ja valokuvista kannattaa ottaa kopiot tai siirtää ne pilvipalveluun”, Kalakoski huomauttaa.

Työelämän kannalta on oleellista, että käyttää aikansa tietoa, taitoa ja kokemusta vaativiin asioihin eikä opettele merkityksetöntä nippelitietoa ulkoa. Siksi esimerkiksi tehtävälistojen tekeminen töissä on erittäin perusteltua.

Toki monessa työssä on hyötyä siitä, että muistaa joitakin asioita.

”On vaikkapa hyödyllistä muistaa joidenkin yhteyshenkilöiden nimet. Esimerkiksi henkilöstöassistentin tai it-tukihenkilön nimi tai jopa numero.”

Helposti googlattavaa tietoa myös haetaan helposti verkosta. Vain 33 prosenttia ihmisistä yrittää muistaa vastauksen kysymykseen, kun 55 prosenttia tarkistaa asian netistä, kerrotaan Kaspersky Labin teettämässä tutkimuksessa.

Virpi Kalakoski muistuttaa, että sellaiset asiat, joita tarvitsee usein, on hyvä opetella ulkoa, vaikka ne tuntuisivat nippelitiedolta. Tällöin muistaminen säästää aikaa, koska asiat löytyvät muistista nopeammin kuin millään hakukoneella.

Monen murheenkryyni on salasanojen ja tunnusten muistaminen. Niitä onkin pakko muistaa jonkin verran, vaikka se on vähentynyt työpaikkojen järjestelmiin kirjautumisessa. Tästä jutusta voi lukea niksejä salasanan muistamiseen ja suunnittelemiseen.

Salasanan laatimiseen on Virpi Kalakoskella oma muistisääntö.

”Laadi salasana aina samalla systeemillä. Esimerkiksi niin, että siinä on kaksi osaa, joista toinen pysyy aina samana ja sen opettelet ulkoa. Vaihtuvaa osaa varten voit laatia muistilistan, josta tarkistat kyseessä olevan salasanan toisen puolen.”
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    4. 4

      ”Kokoomuksen pitäisi olla viisi kertaa keskustaa suurempi” – kolme arviota, miksi kokoomuksen kannatus nousee ja keskusta kyntää

    5. 5

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    6. 6

      Lunta tai räntää luvassa ensi viikolla lähes koko maahan – ”Renkaiden vaihto vasta keski­viikkona menee jo myöhäiseksi”

    7. 7

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    8. 8

      Järjestäjät: Uusnatsien vastamielen­osoitukseen osallistui tavallisia tamperelaisia, joita ei voi leimata äärivasemmistoksi

    9. 9

      Linnanmäen kausi päättyy – Katso suora lähetys päätöspäivän ilotulituksesta kello 21.50

    10. 10

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    6. 6

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    7. 7

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    8. 8

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    9. 9

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    10. 10

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää