Teknologia

Mainostajat ovat ehkä profiloineet sinutkin arkaluontoisten tietojen avulla, tutkimus paljastaa – ”Ihmiset eivät ymmärrä, että oma nettikäyttäytyminen on kauppatavaraa”

Facebook vetoaa siihen, että kiinnostuksen kohteet eivät ole ”arkaluontoista tietoa”. Suomalaisasiantuntijan mukaan ihmisten olisi hyvä tiedostaa, että jokainen someklikkaus kertoo mainostajille jotain itsestä.

Arviolta 200 miljoonaa EU-alueen asukasta saa Facebookissa kohdennettuja mainoksia arkaluontoisten tietojen perusteella.

Tutkimuksesta uutisoi tiedelehti New Scientist.

Tutkimuksessa pyydettiin yli 3 000 ihmistä käyttämään selaimessaan laajennusta, joka tarkkaili, miksi tiettyjä mainoksia kohdennettiin tietyille ihmisille.

Kävi ilmi, että 2 000 koehenkilön kohdalla mainokset oli kohdennettu arkaluontoisiksi määriteltyjen kiinnostuksen kohteiden (engl. sensitive interests) perusteella.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tällä perusteella tutkimuksessa arvioitiin, että EU-tasolla luku on 200 miljoonaa.

Asetelmaa testattiin myös kohdentamalla keksittyjä mainoksia esimerkiksi radikaalista feminismistä, sosialismista, homoseksuaalisuudesta, kristinuskosta ja islamista kiinnostuneille ihmisille.

Facebookin edustaja kommentoi New Scientistille, että vaikka mainostajalle annetaan vaihtoehdoiksi monenlaisia kohderyhmiä, niiden muodostamiseen käytetty tieto ei ole arkaluontoista. Ryhmittely perustuu palvelussa ilmaistuihin kiinnostuksen kohteisiin ja siihen, millaisia mainoksia klikkailee.

Henkilö voi olla kiinnostunut homoseksuaalisuutta käsittelevästä sisällöstä olematta itse homoseksuaali, jutussa huomautetaan.

Itse tutkimus sai alkunsa siitä, kun espanjalaistutkija Ángel Cuevas Rumín näki Facebookissa mainoksen homoyhteisölle suunnatusta asunnonvuokrauspalvelusta. Hän huomasi, että Facebook oli määritellyt hänen kiinnostuksen kohteekseen homoseksuaalisuuden. Tutkija ei omien sanojensa mukaan ollut maininnut Facebookissa mitään seksuaalisesta suuntautumisestaan.

Facebookin edustajan mielestä kiinnostuksen kohteiden mukaan ryhmittely on eri asia kuin arkaluontoisen tiedon mukaan ryhmittely. New Scientistin haastattelemat asiantuntijat ovat eri mieltä, koska lopputulos on sama. Tilanne voi tuntua epämiellyttävältä.

Raskaustestimainosta klikannut ihminen ei välttämättä ymmärrä, että mainoksen klikkaus kertoo signaalin käyttäjän elämäntilanteesta kaikille muillekin mainostajille.

Tästä on syytäkin huolestua, sanoo sosiaaliseen mediaan perehtynyt Hankenissa työskentelevä kauppatieteiden tutkijatohtori Johanna Gummerus.

”Ihmiset eivät ymmärrä, että oma nettikäyttäytyminen on kauppatavaraa”, Gummerus sanoo HS:lle.

Harva ajattelee, mitä kaikkea yhdellä klikkauksella voi mainostajille viestiä. Gummerus nostaa esille myös kohdentamisen epämääräisyyden: On esimerkiksi mahdotonta arvioida, tarkoittaako julkaisusta tykkäys tukea julkaisun tekijälle vai sisällölle. Kuluttaja ei välttämättä ole edes lukenut julkaisua.


Vuosi sitten HS julkaisi jutun, jossa tarkas­teltiin miten Facebook ja Google ryhmitte­livät yksittäi­sen käyttäjän kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Profilointi ei ainakaan silloin vaikuttanut kovin tarkalta. Voit lukea jutun tästä linkistä.

Arkaluontoiset tiedot, kuten Facebook-käyttäjän uskonto ja seksuaalinen suuntautuminen, kiinnostavat Gummeruksen mukaan mainostajia. Hän pitää niiden käyttöä kuitenkin eettisesti kyseenalaisena, kuten New Scientistinkin haastattelemat asiantuntijat.

Henkilökohtaisten tietojen käyttäminen on ajankohtainen puheenaihe, koska toukokuussa voimaan tulee GDPR-kirjainlyhenteellä tunnettu EU:n uusi tietosuoja-asetus. Se pakottaa yritykset kertomaan nykyistä tarkemmin, miten niiden asiakkaiden antamia tietoja käytetään.

Uuden asetuksen mukaan ihmisille pitää myös kertoa, mikäli heitä profiloidaan mainostajille antamiensa tietojen perusteella.

Facebookin edustaja kertoi New Scientistille, että yritys varautuu uuteen asetukseen parhaillaan.

Helmikuun alussa HS kirjoitti internetin ”villistä datalännestä”. Jutussa datajätteihin perehtynyt Aalto-yliopiston tohtoriopiskelija Antti Poikola uskoo, että internetin pelisäännöt muuttuvat uuden tietosuoja-asetuksen jälkeen.

Johanna Gummeruksen mukaan tilannetta tuskin auttaa se, että kohdentamisesta kerrotaan avoimemmin.

”Suurimmalla osalla ei riitä kiinnostus selvittää tai lukea tietosuojakäytäntöjä”, Gummerus arvioi.

Hän kehottaa miettimään, haittaavatko mainostajien tekemät oletukset. Vaikka ne eivät häiritsisi, on hyvä tiedostaa, että jokaisella someklikkauksella kertoo jotain itsestään ja persoonastaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Teknologia
  • Facebook
  • Sosiaalinen media
  • Virve Rissanen

Nyt voit järjestää kommentit myös suosituimmuuden mukaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poliisi on huolissaan albanialaisten huumerikollisten tulosta Suomeen – ”Suoraviivaisia, tehokkaita, kovan luokan aseistautuneita ryhmiä”

    2. 2

      Liian moni suomalainen elää sosiaalituilla, ja pian edessä on järjestelmän iso remontti – Tällaisia ovat suurten puolueiden suunnitelmat

    3. 3

      Asuntojen stailaus myyntikuntoon on huolestuttava ilmiö

    4. 4

      Vieläkö saisit ajokortin? Moni meistä pitää itseään mestarikuskina – testaa, miten oikeasti pärjäisit autokoulun teoriakokeessa

    5. 5

      Bill Cosbyn uhrit saivat vihdoin oikeutta – tuomio on dramaattinen ja surkea loppu menestykselliselle uralle

    6. 6

      Nopea lounas Tukholmassa? Liikenne tulee katoamaan maan pinnalta, eikä tunnin matka New Yorkiin ole enää vain utopia

      Tilaajille
    7. 7

      Kuvapäiväkirja Pohjois-Koreasta kurkistaa suljetun maan elämään – Kuvat vievät vesipuistoon, olympiavoittajan moderniin kotiin sekä maaseudulle, jossa elämä on selviämistä

    8. 8

      Aviciin perhe julkaisi avoimen kirjeen 28-vuotiaana kuolleesta pojastaan – ”Hän ei jaksanut enää”

    9. 9

      Katajanokalla koettiin rakennustarina, jossa lähes kaikki meni pieleen – nyt uudistalon pääurakoitsija meni konkurssiin

    10. 10

      Etelä- ja Pohjois-Korean historiallinen tapaaminen alkoi johtajien kädenpuristuksella – Leppoisasti esiintynyt Kim Jong-un lupasi tarjota nuudeleita Moon Jae-inille, jos tämä tulee Pjongjangiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvapäiväkirja Pohjois-Koreasta kurkistaa suljetun maan elämään – Kuvat vievät vesipuistoon, olympiavoittajan moderniin kotiin sekä maaseudulle, jossa elämä on selviämistä

    2. 2

      ”Ylös sieltä, kyllä se siitä!” – Suomalaiset pojat kasvatetaan umpimieliseen kovuuteen, ja asiantuntijan mukaan koko yhteiskunta toistaa väärää signaalia

      Tilaajille
    3. 3

      Katajanokalla koettiin rakennustarina, jossa lähes kaikki meni pieleen – nyt uudistalon pääurakoitsija meni konkurssiin

    4. 4

      Otaniemessä porattiin Suomen syvin reikä 6,4 kilometrin syvyyteen – ja se saattaa ratkaista energiaongelmamme

    5. 5

      Aviciin perhe julkaisi avoimen kirjeen 28-vuotiaana kuolleesta pojastaan – ”Hän ei jaksanut enää”

    6. 6

      Loistavan veljessarjan sisar sai osakseen pelkkää kurjuutta – Erkkojen mahtisuku vaikeni Hilda-siskosta, joka päätyi kahdesti jätettynä ja mielisairaalan jälkeen köyhien nimettömään nurmihautaan

    7. 7

      Esteitä tielle asetellut 70-vuotias ammuttiin riidan päätteeksi pellolle Porvoossa – syytetty meni teon jälkeen elokuviin

    8. 8

      Jalankulkija jähmettyy keskelle suojatietä Itäkeskuksessa – Video näyttää, miten autot puikkelehtivat ohi täyttä vauhtia jalankulkijasta piittaamatta

    9. 9

      Seksi lakkasi, mutta Hanna halusi perheen ja jaksoi uskoa – millaista on elää seksittömässä suhteessa ja mitä sille voi tehdä?

      Tilaajille
    10. 10

      Mies saa käydä vieraissa, kunhan kertoo siitä, kirjoitti 36-vuotias nainen – mitä muuta kertoivat ne 3 000 ihmistä, jotka vastasivat HS:n kyselyyn seksittömästä parisuhteesta?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä upea kuva Yhdysvaltojen presidenteistä ja heidän puolisoistaan on nyt kaikkialla – Erityinen huomio kiinnittyy hymyilevään Melania Trumpiin

    2. 2

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    3. 3

      Onko koolla merkitystä ja kahdeksan muuta kysymystä – Urologi kertoo, mitä kumppanin on hyvä tietää peniksestä

    4. 4

      Sata vuotta sitten säveltäjä Toivo Kuula sai luodin päähänsä, eikä tappaja koskaan selvinnyt – Pari viikkoa sitten Kuulan tyttärenpoika sai puhelun, joka oli pudottaa hänet sängystä

      Tilaajille
    5. 5

      Kolme kuoliaaksi kuristettua ihmistä, lukuisia hyökkäyksiä naisten kimppuun, raiskaamista ja vankilapakoja – näin Oulussa pajatsoja huijanneesta nuorukaisesta tuli kylmäverinen tappaja

      Tilaajille
    6. 6

      Kuvapäiväkirja Pohjois-Koreasta kurkistaa suljetun maan elämään – Kuvat vievät vesipuistoon, olympiavoittajan moderniin kotiin sekä maaseudulle, jossa elämä on selviämistä

    7. 7

      Ruotsalaistutkija varoittaa: Suomi toistaa uudessa opetus­suunnitelmassa Ruotsin virheet – ”Pelkään, että sitä tullaan katumaan, koska me kadumme nyt”

      Tilaajille
    8. 8

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    9. 9

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    10. 10

      Amerikkalainen lukiolaistyttö pyysi Dwayne Johnsonia parikseen tanssiaisiin – ”The Rock” vastasi kieltävästi, mutta järjesti korvaukseksi mahtavan yllätyksen

    11. Näytä lisää