Teknologia

Amerikkalaisyhtiö: Kiina yritti hyökätä Suomen verkkoihin ennen Trumpin ja Putinin kokousta

Suomalaisiin verkkoihin kohdistui suhteellisesti huomattavasti enemmän hyökkäysyrityksiä Helsingin huippukokousta edeltäneinä päivinä. Kyberturvallisuuskeskus selvittelee havaintoa.

Suomeen kohdistui selvästi tavallista enemmän verkkohyökkäysyrityksiä Kiinasta runsas viikko sitten ennen Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin tapaamista Helsingissä, kertoo yhdysvaltalainen verkkoyhtiö F5 blogissaan. Samalla Venäjältä tulevien hyökkäysyritysten määrä suhteellisesti laski.

F5 huomauttaa torstaina julkaistussa tekstissään ettei sillä ole näyttöä siitä, että Suomeen kohdistuneessa hyökkäyskampanjassa olisi onnistuttu. Yhtiö vain tarkkailee verkkoliikennettä.

Kesäkuussa presidentti Donald Trump tapasi Pohjois-Korean Kim Jong-unin Singaporessa. Tuolloin F5 havaitsi, että singaporelaisiin verkkoihin kohdistui tavallista enemmän hyökkäysliikennettä Venäjältä ja päätti ryhtyä seuraamaan toistuisiko ilmiö muissa maissa, joissa Trump tapaa valtionpäämiehiä ja -naisia.

Suomeen kohdistuu porttiskannaukseksi kutsuttua hyökkäysliikennettä toki muutenkin. Toukokuusta heinäkuun kolmanteentoista liikennettä tuli yhtiön mukaan Venäjältä kolmanneksi eniten. Heinäkuun 14.–16. päivinä Venäjän osuus putosi kuitenkin viidenneksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

F5:n mukaan Venäjältä vähentynyt hyökkäysliikenne selittyy yksinkertaisesti sillä, ettei Helsingin kokous kiinnostanut Venäjää vakoilumielessä: olihan Venäjän presidentti Vladimir Putin huippukokouksen osapuoli.

Singaporeen kesäkuussa ja Suomeen heinäkuussa kohdistuneessa hyökkäysliikenteessä on yhtäläisyyksiä. Singaporen tapauksessa eniten hyökkäyksiä kohdistettiin voip-puheluiden ja videokonferenssijärjestelmien käyttämään porttiin, ja sama portti oli Suomeen kohdistuneiden hyökkäysten kolmanneksi tähdätyin.

Kaikkein eniten hyökkäysliikennettä Suomeen kohdistui Helsingin huippukokouksen tienoilla SSH-porttiin 22. Siihen kohdistuvat automatisoidut murtoyritykset ovat tyypillisiä kun yritetään käyttää hyväksi erilaisia verkkoon kytkettyjä laitteita, joita tavallisesti nimitetään esineiden internetiksi.

F5 huomauttaa, että automatisoitujen järjestelmien hakkerointi ei kiinnosta pelkästään palvelunestohyökkäyksiä tekeviä hakkereita jotka liittävät laitteita bottiverkkoihin tehon lisäämiseksi. Esimerkiksi Venäjän epäillään tartuttaneen haittaohjelman ainakin puoleen miljoonaan reitittimeen yli 50 maassa. Suurin osa loppukeväällä saastuneista reitittimistä on Ukrainassa, ja haittaohjelmasta on löydetty yhtäläisyyksiä vuonna 2015 Ukrainan sähköverkkoihin tunkeutumisessa käytetyn BlackEnergy -haittaohjelman kanssa.

Asiasta varoittaneen Yhdysvaltojen oikeusministeriön mukaan taustalla ovat samat toimijat joita on syytetty useista hyökkäyksistä muun muassa Yhdysvaltojen demokraattipuoluetta vastaan 2016 Yhdysvaltojen presidentinvaalikampanjan aikana. Muun muassa nimillä APT28 ja Sofacy tunnetun hankkeen takana on Venäjän sotilastiedustelu.

Tosin myös Yhdysvalloista kohdistuu Suomeen huomattavasti hyökkäysliikennettä. F5:n vertailujaksoilla 12.5.–13.7. ja 14.–16.7. Yhdysvalloista tuli liikennettä toiseksi eniten. Touko–heinäkuussa Yhdysvalloista tuli Suomeen 14 prosenttia kaikesta hyökkäysliikenteestä, ja huippukokouksen alla 12 prosenttia kaikesta. Kiinan osuus oli touko–heinäkuussa 29 prosenttia ja huippukokouksen alla 34 prosenttia.

F5:n tutkijat esittävät havaintonsa suhteellisina, eivätkä mainitse kirjoituksessaan tarkkoja lukuja. Myöskään Viestintäviraston kyberturvallisuuskeskus ei niitä tiedä, mutta ei kiistä F5:n havaintoja.

”Selvittelemme vielä omaa dataamme. Tällä erää mitään noin dramaattista ei ole meillä havaittu”, sanoo kyberturvallisuuskeskuksen johtava asiantuntija Jussi Eronen HS:lle. ”Suuremmista liikennemääristä olen yhdeltä asiakkaaltamme kuullut.”

Todennäköisesti liikennemäärät eivät ole järisyttävän suuria. Eronen arvioi, että verkkoliikenteen kuormanjakolaitteita valmistava yritys on saattanut havaita poikkeamat omasta asiakasdatastaan ja korostaa, että porttiskannausta tapahtuu jatkuvasti.

”Se on aivan normaalia. Kun kytket koneen internetiin, sieltä tulee aina paketteja ja rakkautta.”

Pääsääntöisesti Helsingin huippukokous vaikuttaa sujuneen tietoturvan kannalta muutenkin ilmeisen rauhallisesti. Edes odotettuja tietoliikennehäiriöitä ei havaittu.

”Kaiken varautumisen ja lehdistökeskuksessa vietetyn kahden pitkän päivän jälkeen ’tietoturvatapahtumiksi’ voidaan lukea vain puolen tusinaa tukipyyntöä siitä, miten kännykällä voi tulostaa”, kirjoitti ulkoministeriön tietoturvapäällikkö Antti Savolainen viestintäviraston blogissa keskiviikkona.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trump ihastui tosi-tv-tähden häikäilemättö­myyteen mutta ei arvannut, mihin se johtaisi – Näin Omarosa Manigault-Newmanista tuli Valkoisen talon uusi vihollinen

    2. 2

      Pastan ja riisin välttelyllä voi olla vakavia seurauksia, kertoo tuore tutkimus – asiantuntijat neuvovat, miten vähentää hiilihydraatteja turvallisesti

    3. 3

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    4. 4

      Kuvakooste: Weekend Festival päättyi ilta-aurinkoon

    5. 5

      Tuhannet opiskelijat saavat jälleen pian kirjeen, jossa pyydetään selitystä hitaasti edenneille opinnoille – ”Jos asiaa ei selvitä, tuki lakkautetaan armottomasti”

    6. 6

      Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri kuvailee Weekend Festivalin aiheuttamia ongelmia pitkän uransa pahimmiksi – festivaalin edustaja ja poliisi eivät jaa näkemystä tuhoista

    7. 7

      Helsingin keskustaan ilmestyneistä kumpareista tuli somehitti ja lasten suosikki – ”Jännä kalteva pinta houkuttelee pyllähtämään”

    8. 8

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    9. 9

      Kaljaa, sikareita ja miesten välttelyä – satavuotiaiden selitykset ontuvat, mutta tiede on viimein löytämässä pitkän iän salaisuuden

      Tilaajille
    10. 10

      Venezuelan talous­kaaos sukeltaa uusiin syvyyksiin maanantaina: Presidentti lupaa kansalle 36-kertaisen palkan­korotuksen ja leikkaa viisi nollaa rahan perästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    3. 3

      Kaljaa, sikareita ja miesten välttelyä – satavuotiaiden selitykset ontuvat, mutta tiede on viimein löytämässä pitkän iän salaisuuden

      Tilaajille
    4. 4

      Pastan ja riisin välttelyllä voi olla vakavia seurauksia, kertoo tuore tutkimus – asiantuntijat neuvovat, miten vähentää hiilihydraatteja turvallisesti

    5. 5

      Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri kuvailee Weekend Festivalin aiheuttamia ongelmia pitkän uransa pahimmiksi – festivaalin edustaja ja poliisi eivät jaa näkemystä tuhoista

    6. 6

      Tove Jansson kirjoitti vuonna 1979 onnettomaksi tekevästä arkkitehtuurista – se tulee mieleen, kun katsoo Jätkäsaarta ja Kalasatamaa

    7. 7

      Mitä useamman auton jengiläiset polttavat Ruotsin lähiöissä, sitä paremman vaaliaseen saa Jussi Halla-aho

    8. 8

      Venezuelan talous­kaaos sukeltaa uusiin syvyyksiin maanantaina: Presidentti lupaa kansalle 36-kertaisen palkan­korotuksen ja leikkaa viisi nollaa rahan perästä

    9. 9

      Camden Elliott on Trumpia palvovan Amerikan kasvatti, joka vaihtoi kotiseudun huippuyliopistoon – Paluu Etelä-Virginiaan on kuin matka vieraaseen maahan

      Tilaajille
    10. 10

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Toimittaja ja kirjailija Perttu Häkkinen on kuollut – Flow-festivaalilla pidettiin hiljainen hetki

    2. 2

      Yali Liu hämmästyi, kun suomalaiskollegat ottivat lounaspuheet tosissaan – Kolme Suomessa työskentelevää ulkomaalaista kertoo, miten me teemme töitä

      Tilaajille
    3. 3

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    4. 4

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    5. 5

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    6. 6

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    7. 7

      Festareiden silmiinpistävät: Flow’hun kultaisiin legginseihin pukeutuneet miehet: “Missään muualla kuin Mummotunnelissa mua ei ole kähmitty näin paljon”

    8. 8

      Genovan alueelle julistettiin vuoden hätätila tiistain siltaromahduksen vuoksi – Video näyttää täpärän pelastumisen

    9. 9

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    10. 10

      Niklas nosti 2 000 euron pikavipin, hyppäsi bussiin ja pelasi rahat loppuun työmatkalla – ”Unelmien toimiala” takoo satumaisia tuottoja mutta jättää jälkeensä rumia tarinoita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Klubi hakkasi päätä seinään 90 minuuttia, Kemi taisteli pisteen Helsingistä – ”Emme saaneet horjuvaa vastustajaa kaadettua nurin”
    3. Genovan silta­turman etsinnät on päätetty, kuolleita 43
    4. Kuvakooste: Weekend Festival päättyi ilta-aurinkoon
    5. Sara Kuivisto päihitti 1000 metrin juoksun 30 vuotta vanhan Suomen ennätyksen – ”Olisin voinut juosta kovempaakin”
    6. Varamiehinen IFK taisteli Veikkausliigassa pisteen Honkaa vastaan – espoolaissydämet pomppasivat ottelun lopussa toden teolla
    7. Tunti sitten
    8. Tuhannet opiskelijat saavat jälleen pian kirjeen, jossa pyydetään selitystä hitaasti edenneille opinnoille – ”Jos asiaa ei selvitä, tuki lakkautetaan armottomasti”
    9. Manchester United kompuroi Valioliigassa Brightonin vieraana – Laukoi vain kaksi kertaa maalia kohti
    10. 2 tuntia sitten
    11. Pystyykö kunto­pyörää polkemalla tuottamaan sähköä kotiin? Entä riittävätkö kodin aurinko­paneelit sähköauton lataamiseen? Asian­tuntija vastaa
    12. Trump ihastui tosi-tv-tähden häikäilemättö­myyteen mutta ei arvannut, mihin se johtaisi – Näin Omarosa Manigault-Newmanista tuli Valkoisen talon uusi vihollinen
    13. Saksan jalkapalloliiton puheenjohtaja ottaa kantaa Mesut Özil -kohuun: ”Minun olisi pitänyt ottaa selkeämpi rooli, kun joistakin suunnista tuli rasistisia hyökkäyksiä”
    14. Näytä lisää