Teknologia

Kilpisjärvellä lauantaina pudonnut gyrokopteri on helikopterin kevyempi esi-isä – Ilmatieteen laitoksen mukaan lentoalueella saattoi olla ukkosrintama

Lauantaina gyrokopteri putosi Kilpisjärvellä ja koneen lentäjä kuoli. Ilmatieteen laitoksen mukaan käsivarren Lapissa rekisteröitiin samoihin aikoihin salamointia.

Norjalainen gyrokopteri putosi Enontekiön Kilpisjärvellä lauantaina. Yksi ihminen kuoli ja toinen joutui sairaalaan.

Tässä jutussa kerrotaan, mikä gyrokopteri on sekä lisätietoa siitä, mitkä syyt saattoivat johtaa laitteen putoamiseen.

Enontekiöllä pudonneessa kopterissa oli paikat lentäjälle ja matkustajalle. Kuollut oli Norjan yleisradioyhtiön NRK:n Pohjois-Norjan aluetoimittaja Morten Ruud. 57-vuotias Ruud työskenteli yhtiölle Pohjois-Norjan Altassa vuodesta 2013. I Finnmark -verkkolehden mukaan Ruud lensi gyrokopteria ensimmäistä kertaa yksin vuonna 2015.

Mutta mikä on gyrokopteri?

Gyrokopteri eli autogyro tai autogiro muistuttaa helikopteria. Erotuksena sen roottoriin ei lennolla viedä voimaa ollenkaan vaan roottori pyörii itsestään. Vapaasti pyörivän roottorin takia kopteri ei myöskään pysty leijumaan paikallaan, vaan se alkaa vajoamaan pikkuhiljaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lentokorkeuden säilyttämiseksi laite tarvitsee eteenpäin suuntautuvaa liikettä.

Gyrokopterin roottori pidetään pyörimässä ajamalla konetta ilmaa vasten.

Asiasta saa käsityksen katsomalla Gyrokopterilentäjät ry:n videolta, miten laite nousee ilmaan:



Autogiron keksi espanjalainen Juan de la Cierva (1895–1936) sen jälkeen kun hänen ystävänsä oli kuollut lento-onnettomuudessa. Juan de la Cierva lensi itse suunnittelemallaan koneella ensi kerran vuonna 1923. Laitteen kulta-aikoina pidetäänkin 1920- ja 1930-lukuja.

Kekseliäs esikopteri on pitkän historiansa aikana innoittanut monia innovaatioita, joista osa on edelleen käytössä, osa on kuopattu tuhoisten kokeiden jälkeen ja osa johti helikopterin keksimiseen.

Esimerkiksi suomalainen Jukka Tervamäki on kehittänyt useita malleja, joita hän on myös itse lentänyt. Amerikkalainen Hofstra-yliopisto palkitsi hänet pioneerityöstä vuonna 2003. Asiasta kertoi tuolloin myös HS.

Onko gyrokopteri onnettomuusaltis?

Nykyaikainen gyrokopteri on turvallinen lentolaite, kerrotaan Gyrokopterilentäjät ry:n sivulla.

”Kyllä gyro on turvallinen silloin, kun kone pidetään kunnossa ja lennetään sääntöjen mukaan”, sanoo Gyrokopterilentäjien yhdistyksen sihteeri Mikko Kaseva HS:lle.

”Gyro on turvallisempi kuin kiinteäsiipinen kone varsinkin siksi, että kun lentonopeus pienenee, kiinteäsiipisen koneen sakkausriski kasvaa siinä missä gyrossa vain lentonopeus pienenee.”

Gyrokopteri on jatkuvasti siinä tilassa, jossa helikopteri on moottorihäiriön sattuessa.

Suomessa on sattunut Hämeen Sanomien mukaan aiemmin kaksi kuolemaan johtanutta gyrokopterionnettomuutta, vuosina 1969 ja 1989. Kuluneen heinäkuun alussa Suomen tietotoimisto kertoi tapauksesta, jossa gyrokopteri teki pakkolaskun hakkuuaukealle Ylivieskassa ja kääntyi kyljelleen vaurioituen käyttökelvottomaksi. Henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin.

”Tietojeni mukaan kyseessä oli polttoaineen loppuminen tai teknisestä syystä sen saanti estyi. Hakkuuaukealle laskeutuessa gyro törmäsi kantoon ja kääntyi siksi kyljelleen”, kertoo Mikko Kaseva.

Vuonna 2011 Suomen tietotoimisto kertoi tapauksesta, jossa gyrokopteri kaatui katolleen Kauhajoen lentokentällä Etelä-Pohjanmaalla. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa, mutta kopteri romuttui koska se suistui kiitoradan ulkopuolelle hiekalle ja kaatui.

Kuka voi lentää gyrokopteria?

Gyrokopterin lentämiseen tarvitaan Suomessa Trafin myöntämä lentolupakirja. Lupakirjaluokaltaan gyro rinnastuu ultrakevyeeseen lentokoneeseen, ja Gyrokopterilentäjien sihteerin Mikko Kasevan mukaan voimassaolevia lupakirjoja on Suomessa on 30–40. Suomen ainoalla gyrokoptereihin erikoistuneella yhdistyksellä on Kasevan mukaan kaksitoista jäsentä.

Mikko Kasevalla ei ole tarkempia tietoja lauantai-iltana sattuneesta onnettomuudesta, joten hän ei päättele, mitä Kilpisjärvellä on voinut tapahtua. Yleisellä tasolla Kaseva kertoo, että gyrokopterien turvallisuuteen vaikuttaa erityisesti pyrstö- eli korkeusvakain.

Jos se on liian pieni, kasvaa riski, ettei laite pysy ilmassa tasapainossa, vaan ”kyykkää”.


Mitä Kilpisjärvellä tapahtui?

Lauantaisessa onnettomuudessa kuolleen toimittaja Morten Ruudin ystävä julkaisi Facebook-profiilissaan kuvia, jossa Ruud ja hänen matkaseuransa tankkasivat kopteriaan lauantaina Kautokeinossa ennen onnettomuutta.

Kuvan perusteella Kaseva tunnistaa onnettomuuteen joutuneen kopterin valmistaneen yhtiön, ja toteaa sekä yhtiön että kopterityypin hyvämaineisiksi. Yhtiön sivujen mukaan kone painaa tyhjänä 256 kiloa ja sen maksimilentonopeus on 180 kilometriä tunnissa.

Laitteeseen mahtuu kaksi matkustajaa, jotka istuvat laitteessa peräkkäin.

”Avo-ohjaamo on aika huonosti suojaava. Jos kone kaatuu rinteessä, matkustaja voi saada pahoja iskuja. Pahimmillaan vyöt eivät ole toimineet toivotulla tavoin ja henkilö voi jopa pudota kyydistä tuossa rytäkässä”, Kaseva sanoo.

Norjan pelastusviranomaiset tiedottivat lauantaina, että lento-olosuhteet Kilpisjärvellä olivat hyvät. Norjan onnettomuustutkintakomission varajohtaja sanoi kuitenkin sunnuntaina Norjan yleisradioyhtiölle, ettei tämä pitäisi paikkaansa.

Ilmatieteen laitoksella on Enontekiöllä kaksi havaintoasemaa, toinen Saanassa ja toinen Enontekiön kyläkeskuksessa. Onnettomuuden on kerrottu tapahtuneen lauantaina noin kello 18.

”Kyläkeskuksen asemalla on ollut kello 18.10 päivän kovin tuulenpuuska, 14 ja puoli metriä sekunnissa. Saanan asemalla on samoihin aikoihin tuullut 16,2 metriä sekunnissa”, kertoo Niina Niinimäki ilmatieteen laitoksen ilmastopalvelusta.

”Sateet ovat olleet pieniä, ja niitä on ollut myöhemmin lauantaina. Käsivarren Lapissa on paikannettu salamaniskuja iltapäivällä ja noin kello 18. Joku ukkonen siellä on voinut mennä.”

 

”Joku ukkonen siellä on voinut mennä.” Niina Niinimäki

Gyrokopterilentäjien sihteerin Mikko Kasevan mukaan kova tuuli ei ole laitteille mitenkään kohtalokasta.

”Laite lilluu tuulen mukana. Mutta äkkinäinen tuulenpuuska voi aiheuttaa äkkinäisiä ohjausliikkeitä, jotka puolestaan voivat aiheuttaa jotain muuta. Mutta ukkosrintama, se on aina paha juttu.”

Ukkosrintamassa voi olla voimakkaita virtauksia, ja niiden sisältämien syöksyvirtausten tiedetään kaataneen metsääkin.

”Itse en lähtisi lentämään jos tietäisin, että ukkosmyräkkä on tulossa”, sanoo Kaseva.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tilastojen mukaan Suomessa ultrakevyillä ilmailualuksilla sattui keskimäärin 3,48 onnettomuutta 10 000 lentotuntia kohden vuosina 2008–2017. Kuolemaan johtaneita oli keskimäärin 0,6. Kymmentätuhatta lentotuntia kohden tällä ajanjaksolla ultrakevyiden luokassa kuolleita oli keskimäärin 0,9.

Gyrokoptereita ei Trafi ei erikseen tilastoi. Lähin rinnastus on kuitenkin ultrakevyt lentokone.

Yksityisessä yleisilmailussa sattui vuosina 2008–2017 kymmentä tuhatta lentotuntia kohden keskimäärin yksi onnettomuus. Kymmentätuhatta lentotuntia kohden tällä ajanjaksolla kuolleita oli kuitenkin 0,86 – lähes yhtä paljon kuin ultrakevyilläkin laitteilla.

Työkseen lentävien osalta tosin kaikki edellä kuvatut tilastot näyttävät pyöreää nollaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      SVT: Ruotsalainen musliminainen ei suostunut kättelemään miestä työhaastattelussa, eikä saanut työtä – yritykselle sakot työsyrjinnästä

    2. 2

      Suolan vaaroja liioitellaan, väittää suurtutkimus – Oikein käytettynä suola jopa vähensi sydän- ja verisuonitauteja

      Tilaajille
    3. 3

      Sauli Niinistö kommentoi kirjakohua kala-aiheisella runolla, josta presidentin viesti tuskin jää epäselväksi

    4. 4

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    5. 5

      Paavo Arhinmäki soitti Helsingin kaupungin puhelinvaihteeseen, mutta hukkuikin ”absurdiin limboon”, jonka aikana lomakin vaihtui eläkkeeksi

    6. 6

      Lehti: Trumpin neuvonantajan mies toivoo, ettei olisi ikinä esitellyt vaimoaan Trumpille

    7. 7

      Soullegenda Aretha Franklin on kuollut – Ennätyksiä rikkonut laulajatar eli pettymyksien täyttämän elämän, mutta raivasi naisille tien

    8. 8

      Perheministeri Annika Saarikko sai moitteet otettuaan lapsen yrittäjätilaisuuteen – Ministeri HS:lle: Nolostuin, mutta samalla nousi yhteiskunnallinen suuttumus

    9. 9

      Yhdysvalloissa kuoli viime vuonna huumeisiin enemmän ihmisiä kuin koskaan – yksi selitys superhuumeen yleistyminen

    10. 10

      Antti Rinne sai Sdp:n nousuun, mutta onko hänestä pääministeriksi? Sitä puolueen kannattajatkin pohtivat, kun vaalikausi alkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    2. 2

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    3. 3

      Halpa kuukausierä, korko nolla – autoja myydään nyt kuin kännykkäliittymiä, mutta se ei tarkoita, että kauppa olisi ostajalle edullinen

    4. 4

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    5. 5

      Lehti: Trumpin neuvonantajan mies toivoo, ettei olisi ikinä esitellyt vaimoaan Trumpille

    6. 6

      ”Moraali ei ole sellainen kiva juttu, josta tulee hyvä olo” – Filosofi kirjoitti Negatiivisen ajattelijan oppaan vastalauseena self helpin yltiö­positiiviselle pöhinälle

      Tilaajille
    7. 7

      ”Onhan se mies iso kävelevä paradoksi” – Kari Hotakainen kirjoitti Kimi Räikkösestä kirjan, jonka kokonainen luku on omistettu 16 päivän ryyppy­putkelle

    8. 8

      Yli 40 ihmistä tuupertui yli­annostuksen takia huippu­yliopiston viereisessä puistossa Yhdysvalloissa

    9. 9

      ”Kaava oli tämä: hyväksikäytä, kiistä, salaa” – Yhdysvalloissa julkaistu raportti kertoo järkyttäviä tietoja 301 pedofiilipapista, joiden uhriksi joutui yli tuhat lasta

    10. 10

      Jussi Luomasen työpaikan nimi venyi niin pitkäksi, ettei hän käytä sitä juuri itsekään – Kielen­huoltaja moittii titteli­hirviöitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhdekouluttaja panttasi seksiä, petti ja lopulta jätti – Nyt hän kertoo, mikä tuhoaa ja pelastaa suhteen ja miksi moni pettyy kumppaniinsa tajuamatta syytä

      Tilaajille
    2. 2

      Toimittaja ja kirjailija Perttu Häkkinen on kuollut – Flow-festivaalilla pidettiin hiljainen hetki

    3. 3

      Yali Liu hämmästyi, kun suomalaiskollegat ottivat lounaspuheet tosissaan – Kolme Suomessa työskentelevää ulkomaalaista kertoo, miten me teemme töitä

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkijat selvittivät liikunnan vaikutuksia mielen­terveyteen ja yllättyivät runsaasti liikkuvien tuloksista

    5. 5

      Festareiden silmiinpistävät: Flow’hun kultaisiin legginseihin pukeutuneet miehet: “Missään muualla kuin Mummotunnelissa mua ei ole kähmitty näin paljon”

    6. 6

      Genovan alueelle julistettiin vuoden hätätila tiistain siltaromahduksen vuoksi – Video näyttää täpärän pelastumisen

    7. 7

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    8. 8

      Kesä­tissuttelu on suurempi vaara kuin moni ymmärtää – lääkäri Tuikku Asikainen joi ”normaalisti”, mutta vasta lopetettuaan hän tajusi olleensa väärässä

      Tilaajille
    9. 9

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    10. 10

      Flow’n perjantain pääesiintyjät olivat surkuhupaisia – Lauryn Hill tuhosi klassikkolevynsä ja Patti Smithin aikuisrock olisi sopinut paremmin olutfestivaalin oheisohjelmaksi

    11. Näytä lisää