Teknologia

Laulaja Manna menetti uuden albuminsa aihion ja psyko­terapeutti Maaret Kallio kolmen kuukauden tehdyt työt – Näin huolehdit varmuus­kopioinnista oikein

Kun kaikki työ on tietokoneella tai puhelimessa, laitteiden rikkoutumisesta voi aiheutua tulonmenetyksiä.

Nykyajan ihmisen pahin pelko on, että tietokone tai puhelin on yhtäkkiä tyhjentynyt. Tiedostoja ei ole. Kuvat, muistiinpanot, yhteystiedot, kaikki menetetty.

Pelkokerroin nousee, jos tietokoneella tai puhelimella sijaitsee tärkeitä työmateriaaleja. Etenkin muusikot ja muut luovan alan yksityisyrittäjät pitävät laitteillaan materiaalia, joka ole vielä missään muualla.

Jos tiedostot katoavat, katoaa myös tehtyä työtä, eli rahaa.

Näin kävi laulaja Manna Jäntille ja psykoterapeutti Maaret Kalliolle tänä kesänä.

Kerrataan ensin Jäntin tapaus:
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jäntti tekee puhelimelleen äänityksiä melodioista ja muistiinpanoja sanoituksista. Ideointia, kappaleiden juuria, hän kuvailee.

”Ne ovat sitä, minkä pohjalle kappaleet rakennetaan. Sellaisten menettäminen on kammottavaa”, Jäntti sanoo.

Hän oli hankkinut puhelimen, jossa oli enimmäismäärä tallennustilaa, ja lisäksi Jäntti oli ostanut Applen pilvipalvelutilaa varmuuskopioilleen. Puhelimen piti varmuuskopioitua pilvipalveluun automaattisesti.

Kun puhelin sitten meni rikki, kävi ilmi että parin viikon muistiinpanot ja äänitykset eivät olleetkaan pilvipalvelussa. Niitä ei ollut missään.

”Se on turhauttavaa, kun on luullut että tilanne on hallinnassa”, Jäntti kertoo.

Jäntti tekee parhaillaan uutta suomenkielistä albumia, ja kappaleiden luonnoksia syntyy koko ajan. Menetettyyn materiaaliin Jäntti yrittää suhtautua niin, että parhaat melodia- ja teksti-ideat muistaa myöhemminkin. Niitä hän on yrittänyt haalia mieleensä viime viikot.

Valmiita kappaleita, edes demoversioita, ei koskaan jätetä pelkästään puhelimen ja pilvipalvelun varaan. Studiovaiheessa ääniraidat ovat jo tallessa useammalla koneella.

Luovassa prosessissa tärkeää on kuitenkin juuri luonnostelu. Jäntti tietää, ettei ole ainoa taiteilija jolta on kadonnut materiaalia.

Muusikoiden liitolla ei ole varsinaista ohjeistusta varmuuskopioinnin hoitamiseen, mutta aihe puhuttaa muusikoiden keskuudessa jatkuvasti. Muusikoiden liiton freelance-muusikoiden etua ajava asiamies, rumpali Jaska Lukkarinen, kertoo että muusikoita ohjataan kysymään neuvoa toisiltaan hyvistä käytännöistä.

Hänen mukaansa suuri osa muusikoista tekee myös äänitystöitä, ja osalla on tarkoitusta varten myös kotistudio.

”Studioissa pyritään välttämään musiikin lataamista suojaamattomille servereille, ja yleensä tiedostot tallennetaan fyysisille kovalevyille.”

Lukkarinen on silti itsekin ollut tilanteessa, jossa syystä tai toisesta on hävinnyt jopa valmiita levyjen raitoja. Äänityssessioita on jouduttu uusimaan.

”Pahimmillaan se tulee kalliiksi”, Lukkarinen sanoo.

Perehdytään vielä yhteen varoittavaan esimerkkiin:

Psykoterapeuttina, Ensitreffit alttarilla -asiantuntijana ja myös HS:n kolumnistina tunnettu Maaret Kallio kertoi omasta epäonnestaan tällä viikolla.

Hän teki tietokoneeseensa päivityksen, ja sen jälkeen pilvipalvelusta oli kadonnut valtavasti tiedostoja.

”Minulta katosi 3,5 kuukauden työt, eli satoja työtunteja”, Kallio kertoo HS:lle. Tiedostojen joukossa oli esimerkiksi koulutusmateriaaleja, luentoja ja kolumneja.

Päivitys tehtiin Kallion mukaan Apple-tuen kanssa, mutta pilvipalvelun varmuuskopiointia ei missään vaiheessa neuvottu tekemään.

”Valtava harmi ja iso menetys yrittäjälle. Toivottavasti muille ei kävisi näin”, Kallio sanoo.

Miten varmuuskopioinnista pitäisi sitten huolehtia?

Huoltopalvelu Fonumin aluepäällikkö Henri Rautio kertoo, että puhelimille pääasiallisena ohjeena on pitää tiedostot kahdessa paikassa.

”Suosittelemme valmistajien omia pilvipalveluita, kuten iCloudia ja Google Drivea. Kun niihin ottaa puhelimen täydellisen varmuuskopion kerran viikossa, vältytään ikävimmiltä menetyksiltä”, Rautio sanoo.

Jäntin tapausta hän pitää erikoisena, koska puhelimesta tiedostot kopioituvat pilvipalveluun automaattisesti, mikäli automaattinen varmuuskopiointi on kytketty päälle. Ei siis pitäisi olla mahdollista, että puhelimessa on jotain, mitä pilvipalvelussa ei, ellei sitten pilvipalvelun tila lopu kesken.

Rautio ei myöskään ole törmännyt tapauksiin, joissa pilvipalvelusta olisi kadonnut tiedostoja, kuten Maaret Kalliolle kävi.

”Isoimmat palvelut ovat yleensä luotettavimpia myös tietoturvaltaan”, Rautio sanoo.

Tietoturvastaan huolestuneet eivät yleensä halua käyttää pilvipalveluita lainkaan. Pilvipalveluille nimittäin sattuu tietovuotoja siinä missä muillekin digitaalisille palveluille. Rautiokin sanoo, että sokea ei kannata olla.

”Jos haluaa olla satavarma tietoturva-asioista, niin puhelimen tiedostoista kannattaa ladata täydellinen varmuuskopio vain omalle tietokoneelle.”

Samaa mieltä on IT-tohtorit-yrityksen tietojenpalautuksen asiantuntija Juha Packalen.

”Pilvipalvelu ei ole taivas, vaikka siltä kuulostaa. On myös sadepilviä”, Packalen muotoilee.

Maaret Kallion tapauksesta hän arvelee, että kyseessä on synkronoitumisongelma. Jos Applen uuden tai päivitetyn laitteen yrittää synkronoida pilvipalvelun kanssa, synkronointi voi tapahtua vahingossa väärin päin. Silloin pilveen synkronoituu tyhjä laite eikä toisin päin.

Myös Windows 10 -käyttöjärjestelmän päivityksen yhteydessä käyttäjät menettivät tiedostojaan, kun tietokone ei ollutkaan varmuuskopioinut kaikkia kansioita automaattisesti.

”Meille tuli tällaisia tapauksia asiakkaiksi vaikka kuinka paljon”, Packalen kertoo.

Hänen mielestään digitaalinen kontrolli tietokoneen kanssa pysyy täysin vain, jos tiedostot ovat kolmessa paikassa, eli esimerkiksi tietokoneella, pilvipalvelussa ja ulkoisella kovalevyllä.

Silloinkin on tärkeää, ettei ulkoista kovalevyä pidä samassa huoneessa tietokoneen kanssa.

Muutenkaan Packalen ei liikaa luottaisi digitaalisiin tallenteisiin.

”Jos haluaa, että tietty valokuva on tallella vielä 40 vuoden päästä, mielestäni ainoa keino on printata kuva”, Packalen sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Teknologia
  • Kulttuuri
  • Manna Jäntti
  • Virve Rissanen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trump ihastui tosi-tv-tähden häikäilemättö­myyteen mutta ei arvannut, mihin se johtaisi – Näin Omarosa Manigault-Newmanista tuli Valkoisen talon uusi vihollinen

    2. 2

      Trumpin asianajaja Giuliani: ”Totuus ei ole totuus”

    3. 3

      Pastan ja riisin välttelyllä voi olla vakavia seurauksia, kertoo tuore tutkimus – asiantuntijat neuvovat, miten vähentää hiilihydraatteja turvallisesti

    4. 4

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    5. 5

      Kuvakooste: Weekend Festival päättyi tanssiin ilta-auringossa

    6. 6

      Tuhannet opiskelijat saavat jälleen pian kirjeen, jossa pyydetään selitystä hitaasti edenneille opinnoille – ”Jos asiaa ei selvitä, tuki lakkautetaan armottomasti”

    7. 7

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    8. 8

      Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri kuvailee Weekend Festivalin aiheuttamia ongelmia pitkän uransa pahimmiksi – festivaalin edustaja ja poliisi eivät jaa näkemystä tuhoista

    9. 9

      Helsingin keskustaan ilmestyneistä kumpareista tuli somehitti ja lasten suosikki – ”Jännä kalteva pinta houkuttelee pyllähtämään”

    10. 10

      Kaljaa, sikareita ja miesten välttelyä – satavuotiaiden selitykset ontuvat, mutta tiede on viimein löytämässä pitkän iän salaisuuden

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    3. 3

      Kaljaa, sikareita ja miesten välttelyä – satavuotiaiden selitykset ontuvat, mutta tiede on viimein löytämässä pitkän iän salaisuuden

      Tilaajille
    4. 4

      Pastan ja riisin välttelyllä voi olla vakavia seurauksia, kertoo tuore tutkimus – asiantuntijat neuvovat, miten vähentää hiilihydraatteja turvallisesti

    5. 5

      Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri kuvailee Weekend Festivalin aiheuttamia ongelmia pitkän uransa pahimmiksi – festivaalin edustaja ja poliisi eivät jaa näkemystä tuhoista

    6. 6

      Trump ihastui tosi-tv-tähden häikäilemättö­myyteen mutta ei arvannut, mihin se johtaisi – Näin Omarosa Manigault-Newmanista tuli Valkoisen talon uusi vihollinen

    7. 7

      Tove Jansson kirjoitti vuonna 1979 onnettomaksi tekevästä arkkitehtuurista – se tulee mieleen, kun katsoo Jätkäsaarta ja Kalasatamaa

    8. 8

      Mitä useamman auton jengiläiset polttavat Ruotsin lähiöissä, sitä paremman vaaliaseen saa Jussi Halla-aho

    9. 9

      Venezuelan talous­kaaos sukeltaa uusiin syvyyksiin maanantaina: Presidentti lupaa kansalle 36-kertaisen palkan­korotuksen ja leikkaa viisi nollaa rahan perästä

    10. 10

      Camden Elliott on Trumpia palvovan Amerikan kasvatti, joka vaihtoi kotiseudun huippuyliopistoon – Paluu Etelä-Virginiaan on kuin matka vieraaseen maahan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yali Liu hämmästyi, kun suomalaiskollegat ottivat lounaspuheet tosissaan – Kolme Suomessa työskentelevää ulkomaalaista kertoo, miten me teemme töitä

      Tilaajille
    2. 2

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    3. 3

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    4. 4

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    5. 5

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    6. 6

      Festareiden silmiinpistävät: Flow’hun kultaisiin legginseihin pukeutuneet miehet: “Missään muualla kuin Mummotunnelissa mua ei ole kähmitty näin paljon”

    7. 7

      Genovan alueelle julistettiin vuoden hätätila tiistain siltaromahduksen vuoksi – Video näyttää täpärän pelastumisen

    8. 8

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    9. 9

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    10. 10

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    11. Näytä lisää