Teknologia

Nettitreffailu on muuttunut valtavasti lyhyessä ajassa, sanoo asiantuntija – Tässä 10 vinkkiä, jotka helpottavat kumppanin etsimistä

Nettideittailuun liittyy edelleen monia vääriä mielikuvia, kertoo aiheesta kirjan kirjoittanut Mari Koistinen.

Tietokirjailija ja viestinnän ammattilainen Mari Koistinen kävi ensimmäistä kertaa nettitreffeillä vuonna 1999.

Kymmenisen vuotta sitten nettideittailuun tuli pidempi tauko, koska hän oli parisuhteessa. Pari vuotta sitten Koistinen loi taas nettideittiprofiilin. Pian sen jälkeen hän päätti kirjoittaa aiheesta kirjan. Teos Digideiteillä – It’s a Match (Otava) ilmestyi viime viikolla.

Tämän jutun lopussa Koistinen kertoo kymmenen vinkkiä, joilla nettitreffailun voi saada sujumaan ja joilla koko kulttuurista voisi tulla mukavampaa kaikille.

Sitä ennen kuitenkin viisi Koistisen huomiota siitä, miten nettideittailu on muuttunut edelliseen vuosi­kymmeneen verrattuna.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

1. Nykyään deittaillaan omalla kasvokuvalla ja etunimellä.

”Aikaisemmin piiloteltiin nimimerkin takana ja kuvatkin olivat aika hämyisiä. Kaikilla ei edes ollut digitaalista kuvaa itsestään. Nettideittailuun on tullut lisää avoimuutta”, Koistinen vertaa.

2. Nettitreffailua ei enää hävetä.

”Ennen monet ihmiset vähän nolosteli nettideittailua. Nykyäänhän sinkkuna joutuu melkeinpä perustelemaan, miksi ei ole Tinderissä, jos ei käytä sitä.”

3. Nettitreffailu on helpompaa ja mukavampaa kuin hakuammunta.

”Treffipalveluiden käyttäminen on vaivattomampaa. Se on myös mukavampaa, koska kuka tahansa ei voi lähettää mitä tahansa viestejä. Nykyään pitää yleensä ensin matchata, eli molempien pitää olla ensin kiinnostuneita toisistaan. Ennen erityisesti naiset saattoivat saada miehiltä copypastettuja viestejä, jotka saattoivat sisältää mitä tahansa.”

4. Nettideittailijoiden määrä on kasvanut.

”Nettideittailusta on tullut niin suosittua, että se ihmismassa josta mahdollisesti harotaan niitä deittikumppaneita, on aivan toista luokkaa kuin aiemmin.”

5. Tinder.

Tinder on vaikuttanut merkittävästi kaikkiin ylempänä lueteltuihin muutoksiin, Koistinen tiivistää. Se on vuonna 2012 avattu nettipalvelu, jolla on kymmeniä miljoonia käyttäjiä. Tinder on ylivoimaisesti suosituin treffipalvelu ja samankaltainen synonyymi nettideitailulle kuin Facebook on ollut sosiaaliselle medialle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jo vuonna 2016 HS kertoi, miksi Tinder saattaa aiheuttaa deittiuupumusta ja ahdistaa.

Viime keväänä HS jatkoi aiheesta, koska pahimmillaan Tinder voi viedä jopa elämänilon.

Nykyään monet treffailijat ovatkin luopuneet palvelusta. Kesäkuussa Nyt.fi esitteli, mitä deittisovelluksia voi kokeilla Tinderin sijaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Sinkkupuheessa minua ärsyttää, että ihmisiä patistellaan etsimään parisuhdetta. Ei kaikkien tietenkään tarvitse”, Koistinen sanoo.

Hän myös tietää jo pelkästään oman kaveripiirinsä perusteella, että nettideittailu ei ole kaikille luonteva tapa tutustua uusiin ihmisiin.

Silti hän haluaa suositella sitä heillekin, jotka eivät ole ennen nettitreffeillä käyneet.

”Henkinen kynnys ensimmäisen askeleen ottamiselle voi olla hirvittävän iso. Se voi tuntua pelottavalta ja jännittävalta, kun joudut avaamaan itsesi vieraille ihmisille netissä”, Koistinen pohtii.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Mutta sellainen liittyy ylipäätään ihmissuhteisiin. Tapahtuvat asiat sitten netin kautta tai muuten, niin joudut altistamaan itsesi myös epämiellyttäville tunteille ja tilanteilla.”

Tällaisia hetkiä voi syntyä jo viestittelyvaiheessa, kun tulee väärinymmärryksiä ja tehtyä huonoja sanavalintoja. Tai varsinaisilla treffeillä, kun on ankea tai kiusallinen tunnelma, eikä juttu kulje.

”Tyypillistä on sekin, että joku, josta itse on kiinnostunut tai johon on peräti ihastunut, ei koekaan samalla tavalla. Toisaalta ikävää on myös olla se, joka joutuu sanomaan itseensä ihastuneelle, että valitettavasti nyt ei kolahda.”

Koistisen mielestä nettideittailuun liittyy kuitenkin edelleen vääriä mielikuvia sen takia, että mediassa se esitetään usein kielteiseen sävyyn. Lisäksi populäärikulttuuri luo kuvaa, että ”et koskaan tiedä, mitä siellä nettideiteillä tulee vastaan, joku ihmehyypiö on odottamassa”.

Nettideittailu ei hänen mielestään välttämättä ole myöskään niin pinnallista kuin usein väitetään.

”Teemmehän me kasvokkain kohdatessammekin ihmisen ulkoasun perusteella hirveän nopeasti ja tiedostamattakin päätelmiä siitä, millainen ihminen toinen on.”

Alla Koistisen kymmenen vinkkiä sujuvaan ja mukavaan nettitreffailuun.

1. Selkeä profiilikuva

”Profiilikuvaksi kannattaa valita kiva ja selkeä kuva, jossa on mielellään vähän hymyäkin mukana. Oleellista on, että kuvassa näkyy hyvin kasvot, eli älä valitse kuvaa, jossa on ratsastuskypärä, aurinkolasit tai muita kasvot peittäviä elementtejä.

Sellainen kuva riittää, jossa näkyy vähän omaa tyyliä ja ympäristöä. Passikuva on siihen tarkoitukseen turhan läheltä, valitse mieluummin puolivartalokuva.”

Tästä linkistä voit lukea jutun, jossa HS:n palkittu valokuvaaja Sami Kero kertoo kahdeksan helppoa vinkkiä, joilla otat hyvän selfien. Vinkeistä voi olla apua myös profiilikuvan ottamiseen ja valitsemiseen.

2. Lisää kuvia

”Useimmissa nykyisissä deittipalveluissa voi ladata useampia kuvia, ja sitä kannattaa käyttää. Kuvilla saa niin paljon enemmän kerrottua itsestään. Ei vain sitä minkä näköinen on, vaan myös sen millaista elämää elää.

Profiilin katselijalle tulee aika erilaiset fiilikset riippuen siitä, onko kuvassa kirja kädessä tai kiipeämässä vuorenseinämää pitkin? Ei kannata laittaa pelkkää eksoottista lomakuvatykitystä, vaan näyttää myös se, mitä omassa arjessa tapahtuu, eli minkälainen tyyppi oikeasti on.

Anne Holappa on tutkinut suomalaisten deittipalveluiden profiileja. Niissä ihmiset kertovat olevansa huumorintajuisia, liikunnallisia ja kuuntelevansa musiikkia. Siitä voi sitten kertoa myös kuvilla, miten nämä asiat näkyvät omassa elämässä.”

3. Älä unohda tekstiä

”Tekstiä pitää ehdottomasti olla edes parin rivin verran. Se voi olla tosi vaikeaa, mutta silti kannattaa kirjoittaa edes jotain siitä, mitä arjessaan tekee, mistä tykkää ja millaiset asiat kiinnostavat.

Tekstien ei tarvitse olla mitään mieletöntä sananikkarointia. Ei siitä haittaakaan ole, jos osaa kirjoittaa tosi hyvin, mutta kunhan sitä tekstiä olisi edes jonkin verran – ja positiivisessa hengessä.

Esimerkiksi Tinderissä näkee tosi paljon ihmisiä, jotka eivät ole kirjoittaneet itsestään yhtään mitään. Tai sitten profiilissa lukee vaikka vain ’187’, joka kertoo ihmisen pituuden. Se on tietysti ehkä toisille oleellinen tekijä, mutta ei se hirveästi kerro ihmisestä.”

4. Äläkä kirjoita vaatimuslistaa

”Ei kannata kirjoittaa vaatimuslistaa siitä, mitä toiselta vaatii – etenkään negatiivista. Siitä ei tule kauhean hyvä fiilis.

Kerro enemmän itsestäsi kuin esitä vaatimuksia toiselle.”

5. Mieti, millaista deittikumppania olet etsimässä

”Ei kannata pyrkiä siihen, että voisi sopia yhteen kaikkien kanssa. Tutkimusten mukaan on olemassa erityisesti miehiä, jotka hyväksyvät kaikki yhteydenotot ja vasta jälkikäteen alkavat katselemaan, onko toinen kiinnostava tapaus vai ei.

Kohderyhmän valinta kuulostaa ehkä tylsältä, mutta se auttaa itseään, kun tietää, mitä hakee. Millaista parisuhdetta etsii, haluaako vain hengailla kevyesti tai olla avoimessa suhteessa? Tällaiset asiat kannattaa kertoa heti alussa, ettei sitten puolin tai toisin tule pettymyksiä.

Ihmisille on hirveän vaikea sanoa, että he etsivät rakkautta tai haluavat rakastua. Monet mieltävät sellaisen helposti epätoivoiseksi. Toki siinä on rajanvetoa, millaisia sanoja käyttää, mutta jos oikeasti tuntee, että etsii vakavaa parisuhdetta, niin miksei sitä voisi kertoa? Kyllä se auttaa eteenpäin, ja ihmiset arvostavat rehellisyyttä.

Deittipalveluilla on usein sellainen maine, että niissä etsitään vaan seksiä. Tutkimusten mukaan valtaosa etsii kuitenkin elämänkumppania.”

6. Pyydä apua ystäviltä

”Kaverit haluavat auttaa sinua parisuhteen etsimisessä. Näytä heille profiilia, kuvia ja tekstiä.

Kumppanin etsimisessä ei ole todellakaan mitään häpeämistä, ja ystävät ovat sinun puolellasi. Me emme osaa katsoa itseämme ulkopuolisen silmin. Toinen voi nähdä hyvin eri tavalla sen, toimiiko nettiprofiilin kokonaisuus.

Kavereilla voi olla ihan eri mielikuvakin sinusta. Heiltä on siis hyvä pyytää apua, mutta tekstiin ei kannata silti kirjoittaa kliseisiä ’kavereideni mielestä olen...’ -luonnehdintoja itsestä.”

7. Aloita rohkeasti viestintä

”Viestinnän aloittamisessa ei menetä mitään. Aloita toiselle ihmiselle kohdennetulla viestillä, eli kommentoi vaikka kivasti jotain, mitä hän on profiilissaan kertonut esimerkiksi harrastuksistaan, ja kysy lisää niistä.

Osoita kiinnostuksesi juuri tähän tyyppiin, äläkä copypastea samanlaista tekstiä kaikille.”

8. Jos viestittely sujuu, pyri tapaamaan mahdollisimman pian

”Pitkä viestittely luo usein vain liikaa mielikuvia. Ihmisten välinen todellinen vetovoima testataan kuitenkin livenä. Viisi minuuttia toisen ihmisen kanssa kertoo paljon enemmän kuin viestien naputtelu kolmen viikon ajan.

On hyvä pyrkiä mahdollisimman nopeasti löytämään hetki kahvittelulle, lounaalle, kävelylle tai sille, mitä ikinä haluaakaan tehdä. Eikä niiden treffien tarvitse olla mitään niin ihmeellisiä, lounas on oikein hyvä tapa tavata uusi ihminen.

Onneksi meille on saapunut Suomeen deittailukulttuuri. Deittailusta on tullut kevyempää ja helpompaa. Voi käväistä vaan jossain, istua hetken aikaa, ja sitten selviää, synkkaako vai ei. Ainakin konkarideittailijat tekevät tätä aika rutiinilla.

Ensikertalaiselle ensimmäisiin deittikertoihin latautuu tietysti hirveästi odotuksia ja mietteitä, mutta ei kannata suotta stressata liikaa.”

9. Pyri olemaan ystävällinen viestittelyssä

”Netissä kommunikoidessa saatetaan sanoa sellaisia asioita, joita ei koskaan kasvokkain sanottaisi. Vaikka tulisi pettymyksiä tai ärsyttää, niin ei missään tapauksessa kannata lähteä mollaamaan toista tai ruveta jankkaamaan viesteillä.

Siitä ei seuraa mitään hyvää.

Aina voi olla kohtelias, ystävällinen ja mukava myös viestitellessä.”

10. Jos touhu turhauttaa, pidä taukoja

”Kun touhu turhauttaa, laita sovellukset jäähylle ja homma tauolle. Tauot ovat toisinaan ihan paikallaan.

Nettideittailussa erityisesti alkuhuuma voi viedä mukanaan. Saatat yhtäkkiä roikkua koko ajan kännykän kanssa selaamassa uusia profiileja, ja varmaan viestittelet monien kanssa.

Kannattaa silti yrittää pitää maltti ja rauhallisuus mukana menossa, niin ihan hyvä tulee.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katso tästä taulukosta, tulisitko toimeen kohtuullisena pidetyillä menoilla – Tutkijat määrittelivät, mitä Suomessa tarvitaan säälliseen elämään

    2. 2

      Haimasyöpään kuolee Suomessa yhä useampi – kun oireita ilmenee, sairaus on yleensä edennyt liian pitkälle

    3. 3

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    4. 4

      STT ja Yle: Maineikkaan tanssikoulun miesopettaja lähenteli oppilaitaan vuosia

    5. 5

      Make istui tuomion toisen perään, eikä huuruisen elämän keskellä ollut kovin erikoista, että jalasta törrötti puukko – Nyt entinen elämä on Makelle työ, josta maksetaan

      Tilaajille
    6. 6

      Melania Trumpin hätkähdyttävä lausunto osoittaa, että ensimmäisen naisen vaikutus­valta Valkoisessa talossa saattaa olla kuviteltua suurempi

    7. 7

      Japanin tuoreen kyberturvallisuuden ministerin tunnustus hämmentää: ”En ole koskaan käyttänyt tietokonetta”

    8. 8

      Suomessa ei pysy järjissään marraskuussa ilman lentämistä – ja se on meidän parikymppisten luonnonystävien tragedia

    9. 9

      Hyvä ruoka on Suomessa käsitetty väärin

    10. 10

      Rikosoikeuden opiskelijalla pimeni koripallo-ottelussa Yhdysvalloissa – törkytemppu toi porttikiellon yliopistoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Melania Trumpin hätkähdyttävä lausunto osoittaa, että ensimmäisen naisen vaikutus­valta Valkoisessa talossa saattaa olla kuviteltua suurempi

    3. 3

      Suomessa ei pysy järjissään marraskuussa ilman lentämistä – ja se on meidän parikymppisten luonnonystävien tragedia

    4. 4

      Elokuvia netistä ladanneet suomalaiset ovat saaneet perintäkirjeitä tekijänoikeus­maksuista – Nyt viranomaiset selvittävät asiaa

    5. 5

      Kela tulkitsi eri sukupuolta olevan vuokranantajan puolisoksi ja epäsi tuen – Oikeusasiamiehen mukaan tukiasian käsittely oli asiatonta

    6. 6

      Opiskelija oli muuttamassa soluasuntoon mutta joutuikin remontin keskelle – Vuokranantaja ei halunnut purkaa sopimusta ja kehotti ottamaan ”järjen käteen”

    7. 7

      Sushikokki tappoi kollegansa veitsellä ravintolassa Kampissa, likaveden läiskyminen oli viimeinen pisara – oikeus tuomitsi vankilaan

    8. 8

      Oikeiston pääministeri­ehdokas kaatui historiallisessa äänestyksessä Ruotsissa – Ruotsidemokraattien Åkesson: ”Katsokaa Suomea!”

    9. 9

      Haimasyöpään kuolee Suomessa yhä useampi – kun oireita ilmenee, sairaus on yleensä edennyt liian pitkälle

    10. 10

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaisia on kasvatettu ylenpalttiseen reippauteen, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen – Sillä on hintansa, ja nyt se heijastuu parisuhteisiimme ja omien lastemme käytökseen

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    5. 5

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    6. 6

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    7. 7

      Valkoisen talon lehdistö­sihteeri levitti ilmeisesti peukaloitua videota, jossa CNN:n toimittaja näyttää läimäyttävän avustajaa – ”Olemme ylittäneet uuden rajan”

    8. 8

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    9. 9

      Helsingissä kuultiin ”Islannin ihmeestä”: Nuorten juominen, tupakointi ja huumeiden­käyttö laskivat dramaattisesti, koska vanhempien asenteet ja käytös muuttuivat

    10. 10

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön ja uutis­sivuston – ja buukkasi niiden avulla kiertueen, jonne ei tullut ketään
    3. Pauli Tapio voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon viime vuonna – Nyt hän pohtii kirjallisuuden ja palkinnon merkitystä Varaslähtö-esseessään
    4. Katso tästä taulukosta, tulisitko toimeen kohtuullisena pidetyillä menoilla – Tutkijat määrittelivät, mitä Suomessa tarvitaan säälliseen elämään
    5. Japanin tuoreen kyberturvallisuuden ministerin tunnustus hämmentää: ”En ole koskaan käyttänyt tietokonetta”
    6. Kuka on Hannes Suominen? Hänestä puhutaan nyt kaikkialla – selvitimme Suomisen jättisuosion salaisuuden 210 sekunnissa
    7. Itse ajavat autot mullistavat tutkimuksen mukaan turismin – voisivat olla liikkuvia bordelleja
    8. Brittihallitukselta tuki brexit-sopimukselle – Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk kommentoi sopimusta suorassa lähetyksessä kello 9.10
    9. Rikosoikeuden opiskelijalla pimeni koripallo-ottelussa Yhdysvalloissa – törkytemppu toi porttikiellon yliopistoon
    10. STT ja Yle: Maineikkaan tanssikoulun miesopettaja lähenteli oppilaitaan vuosia
    11. Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan Tilaajille
    12. Näytä lisää