Teknologia    |   HS-analyysi

EU panee nyt sinunkin internet-käyttöäsi urakalla uusiksi – unioni tehtailee sääntöjä, jotka pakottavat Netflixin, Facebookin ja Googlen isoihin muutoksiin

EU on suurin este amerikkalaisten nettiyhtiöiden maailmanvallan tiellä, kirjoittaa Jussi Pullinen.


Facebook, Apple, Google ja Netflix myller­tävät markki­noita maasta toiseen.

Ne määrit­tävät entistä useam­min sitä, millai­sia uutisia tai elokuvia silmiemme eteen tulee, mitä tuotteita meille tarjotaan ostettaviksi tai sitä, kenen ääni verkossa kuuluu.

Samalla yhtiöt rohmuavat meistä käyttäjistä laareihinsa valtavat määrät tietoa, jonka avulla ne parantavat tuotteitaan entisestään. Kun data on yksillä, on kilpailu yhä vaikeampaa. Näin syntyy kierre, jossa suuret yritykset vain kasvavat – ja haukkaavat sisäänsä yhä suuremman osan siitä, mitä me maailmassa teemme.

Nyt yhtiöiden menestystarinaan on ilmestynyt ärhäkkä vastustaja, joka panee kampoihin. Tuo vastustaja on Euroopan unioni. EU syytää nyt kiihtyvällä tahdilla lakeja ja sääntöjä, jotka vaikuttavat suoraan siihen, mitä firmat voivat Euroopassa tehdä. Kun EU:n linjauksia listaa, on selvää, että muutos näkyy pian ihan meidän tavallisten eurooppalaisten arjessakin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tässä vain muutama esimerkki:

Nettifirmat pannaan maksamaan sisällöstä tekijöille

Keskiviikkona EU-parlamentissa hyväksytyt tekijänoikeussäännöt panevat nettifirmat, kuten Facebookin ja Youtuben vastuuseen siitä, että käyttäjät eivät lataa palveluihin materiaalia, jonka käyttöön heillä ei ole oikeuksia. Myös mediayhtiöt voivat vaatia alustoilta korvauksia uutisotteista, joita palveluissa levitetään. Muutos ei ole nettifirmoille halpa, mutta lisää eurooppalaisten sisällön tekijöiden tuloja.

Samalla netin käyttö voi muuttua: firmojen on skannattava niihin lähetettävä materiaali etukäteen ja varmistettava, että esimerkiksi kuvat eivät riko tekijänoikeuksia. Voi siis olla, että ihan kaikkea ei sääntöjen tultua voimaan enää saa Facebookissa tai Twitterissä julki. (Lue lisää uudesta laista ja sen kritiikistä täältä.)

Netflix ja Amazon pakotetaan näyttämään eurooppalaista sisältöä

Sisällöissä EU on huolissaan amerikkalaisen viihteen voittokulusta. Unionissa etenee paraikaa säännös, joka määräisi verkon videopalvelut huolehtimaan siitä, että ainakin 30 prosenttia niiden sisällöstä on eurooppalaista. Eurooppalaisen sisällön on oltava palveluissa myös näkyvästi esillä. Säännöt on tarkoitus hyväksyä syksyllä. Tullessaan voimaan ne luultavasti näkyisivät esimerkiksi siinä, mitä ohjelmia Netflix tai Amazon käyttäjilleen tarjoavat.

Tieto siirretään firmoilta kuluttajien käsiin

Toukokuussa voimaan tullut tietosuojadirektiivi gdpr on toistaiseksi näkynyt verkossa kuluttajille lähinnä kookkaampina ”hyväksy ehdot” -laatikoina. Kyse on kuitenkin laajemmasta muutoksesta: tietojen siirto yritykseltä toiselle vaikeutuu, ihmisillä on oikeus nähdä, mitä tietoja heistä kerätään ja miksi tai pyytää myös tietojensa poistamista. Unioni valmistelee myös jo seuraavaa, ePrivacy-nimellä kulkevaa sääntöjen uudistusta.

Sääntöjä siihen, mitä voi julkaista

EU haluaa torjua ”laitonta vihapuhetta” verkossa, mutta on toistaiseksi tyytynyt ”vapaaehtoisiin” sopimuksiin nettifirmojen kanssa. Muun muassa Facebook, Twitter ja Youtube ovat sitoutuneet sääntöihin, joiden mukaan ne pyrkivät käsittelemään ilmoitukset laittomasta sisällöstä vuorokauden sisällä. Terroristinen sisältö palvelujen taas pitäisi poistaa jo tunnin sisällä julkaisusta.

Keskiviikkona EU antoikin lakiesityksen, joka pakottaisi firmat poistamaan terroristisen sisällön nopeasti sakkojen uhalla. Vapaaehtoisuus ei riittänyt.

Jättisakkoja kilpailusta

EU:n kilpailuviranomaiset ovat viime vuosina mätkineet internetin jättifirmoille miljardiluokan sakkoja kilpailurikkomuksista.

Vuonna 2017 unioni langetti Googlelle 2,4 miljardin euron sakon siitä, että yhtiö oli unionin mukaan aiemmin suosinut omaa ostospalveluaan muiden hakutulosten kustannuksella.

Samana vuonna Facebook sai maksaa 110 miljoonan euron sakot väärien tietojen antamisesta kaupassa, jossa yhtiö hankki itselleen Whatsapp-viestipalvelun.

Applen unioni määräsi vuonna 2016 maksamaan Irlannille takaisin 13 miljardin verohelpotuksia.

Heinäkuussa Google puolestaan sai peräti 4,3 miljardin euron jättisakot, koska se komission mielestä suosi Android-käyttöjärjestelmässä omia palvelujaan. Mätkyt ovat isoja, ja näkyvät myös kuluttajille: Googlen on esimerkiksi ratkaistava, pitääkö sen muuttaa Android-puhelinten oletussovelluksia sakkojen vuoksi.

Päätösten lista on lähes huomaamatta hiipinyt melko pitkäksi, eivätkä kaikki hankkeet edes mahdu tähän kirjoitukseen. Viesti on joka tapauksessa selvä: EU piirtää nyt kiihtyvällä tahdilla rajoja sille, mitä amerikkalaisyhtiöt verkossa voivat tehdä.

Moni päätöksistä suojaa meitä kuluttajia, mutta niillä voi olla myös kauaskantoisempia vaikutuksia: esimerkiksi gdpr sai osan amerikkalaisista lehdistä sulkemaan sivustonsa eurooppalaisilta kokonaan, koska yhtiöiden tapa käsitellä tietoa ei sopinut yhteen uusien tiukkojen sääntöjen kanssa.

 

EU piirtää nyt kiihtyvällä tahdilla rajoja sille, mitä amerikkalaisyhtiöt verkossa voivat tehdä.

Jos sääntely menee yli, Euroopasta voi tulla verkon omaperäinen saareke, jonne kaikki palvelut eivät enää saavukaan. Toisaalta säännöt voivat antaa tilaa uusille eurooppalaisille yrityksille ja sisällöille tai suojata eurooppalaisia amerikkalaisyhtiöiden ylilyönneiltä.

Samalla EU:n päätökset vaikuttavat myös koko internetiin - hyvässä ja pahassa. Useammat firmat ottivat gdpr:n säännöt käyttöön koko maailmassa, ja tekijänoikeuspäätöksellä voi olla samanlaisia seurauksia. Näin suuria muutoksia on vaikea tehdä vain alueittain tai maittain.

Se kuitenkin on selvää, että tulevaisuuden internetin suuntaviivoja piirretään nyt.

Jos haluaa nähdä, millaisia nuo suuntaviivat ovat, kannattaa katsoa Brysseliin.

Tekstiä tarkennettu klo 19.03: EU antoi keskiviikkona lakiesityksen, joka pakottaisi nettiyritykset poistamaan terroristista sisältöä. Jutussa kerrottiin aiemmin EU:n turvallisuuskomissaarin vasta harkitsevan sääntöä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Teknologia
  • Tekijänoikeudet
  • Facebook
  • Netflix

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    2. 2

      Krp: Turun saaristossa huomiota herättävä operaatio epäillyn talousrikoksen takia – tällä alueella poliisi tekee etsintöjä

    3. 3

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    5. 5

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    6. 6

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    7. 7

      Jaakko Pitkäjärvi osti puolen miljoonan euron McLaren 720:n – sitten ”brutaali vehje” lipesi

    8. 8

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    9. 9

      Venäläinen luonnonkosmetiikka tekee Suomessa kauppansa, ja yrityksen perustajalla on sille selitys: ”Skandinaavit ovat kurkkuaan myöten täynnä omaa pohjoismaista ilmastoaan”

    10. 10

      Hitler viihtyi sotavuosienkin aikana natsien lomaparatiisissa Baijerin alpeilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    2. 2

      Tarkkuuskiväärin kanssa pullistellut Putin mokaili aseenkäytössä – Lepsuilu kertoo presidentin viimeisen kauden syndroomasta

    3. 3

      Alusvaateketju julkaisi ”seksikkään Handmaid’s Tale -asun” – internet raivostui, yhtiö poisti asun ja todellisuutemme otti taas askeleen lähemmäs satiiria

    4. 4

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    5. 5

      Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho eroavat – ”Emme luovuttaneet helpolla”, Kaikkonen sanoo

    6. 6

      Jaakko Pitkäjärvi osti puolen miljoonan euron McLaren 720:n – sitten ”brutaali vehje” lipesi

    7. 7

      Eduskunta äänesti Soinin luottamuksen puolesta äänin 100–60, kokoomuksen rivit rakoilivat

    8. 8

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    9. 9

      Krp: Turun saaristossa huomiota herättävä operaatio epäillyn talousrikoksen takia – tällä alueella poliisi tekee etsintöjä

    10. 10

      Neljä kokoomuksen naista kieltäytyi tukemasta Soinia – kokivat ”painostusta” ja ”vähättelyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    6. 6

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    7. 7

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    8. 8

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Venäläinen luonnonkosmetiikka tekee Suomessa kauppansa, ja yrityksen perustajalla on sille selitys: ”Skandinaavit ovat kurkkuaan myöten täynnä omaa pohjoismaista ilmastoaan”
    3. Äänestys Soinin luottamuksesta teki railoa hallituksen sisälle – jos edustajat olisivat saaneet vapaat kädet, lopputulos olisi ollut paljon arvaamattomampi
    4. Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä
    5. Italian tähtihakkuri Ivan Zaitsev lähes pitelemätön – tyly tappio varmisti Suomen MM-urakan päättymisen sunnuntaina
    6. Tästä naistaiteilijasta olisi voinut tulla ”Saksan Picasso”, jos hän olisi saanut elää
    7. William Morrisin ajatukset itse tehdyn arvokkuudesta ovat jälleen ajankohtaisia – näyttely Tukholmassa perehdyttää Arts and Crafts -liikkeen dynamoon
    8. Krp: Turun saaristossa huomiota herättävä operaatio epäillyn talousrikoksen takia – tällä alueella poliisi tekee etsintöjä
    9. Näin Venäjän vaikutusvaltaa lisäävä kaasuputki uppoaa Itämereen – HS seurasi Nord Stream 2:n rakentamista Saksan rannikolla Tilaajille
    10. Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?
    11. Lasten dekkarifestivaaleilla lapset pääsevät ratkomaan arvoituksia ja salaisuuksia ihan itse
    12. Näytä lisää