Teknologia

Haluaisitko mökkeillä myös syksyllä ja talvella? Näin toimii etäohjaus, jolla voi säädellä kesäasunnon lämpötiloja ja hallita sen sähkölaitteita

Rasmus Vuori voisi halutessaan etäohjata mökillään lähes kaikkea lämmityksestä ruohonleikkuuseen.

Kun Rasmus Vuori saapuu perjantai-iltaisin työviikon jälkeen mökilleen Korppoon saaristoon, rakennus on jo valmiiksi lämmin.

Tämä onnis­tuu sen ansiosta, että Vuori pystyy etä­ohjaamaan noin 75 neliön mök­kinsä lämmi­tystä kännykkä­sovelluksella. Vuori pystyy jopa säätelemään lämmitystä erikseen eri osissa mökkiä, joten mahdollisesti lämpimänä on vain makuuhuone.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lisäksi Vuori voi etäohjata myös mökin valaistusta sekä neljää videokameraa, joita hän pystyy halutessaan seuraamaan reaaliaikaisesti ja joista yhdessä on liikkeentunnistin.

Kameroita on tosin näin monta vain siksi, koska Vuori on halunnut vertailla, mitkä niistä kestävät karuissa sääoloissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Voisin etäohjata myös ruohonleikkuria ja pölynimuria, mutta en ole kokenut sille tarvetta”, Vuori kertoo.

Ruoholeikkurille ja pölynimurille hän on asettanut ainoastaan päivämäärät ja kelloajat, jolloin ne ovat päällä.

”Ruohonleikkuri lähettää myös tekstiviestin, jos se jää jumiin”, Vuori kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Itse asiassa mökki on Vuoren kohdalla nykyään vähän väärä termi, koska hän asuu läpi vuoden Korppoossa. Kaupunkiasunto Helsingissä on käytössä arkisin, ja sieltäkin löytyy etäohjattavaa teknologiaa.

Vuori työskentelee opetuksen varadekaanina Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Hän on erittäin kiinnostunut teknologian soveltamisesta ja sen vaikutuksista ympäristöömme ja siihen, miten elämäämme.

Mutta kesämökin etäohjaus onnistuu ilman ammattimaista perehtyneisyyttäkin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Yleisesti ottaen nykyään pystytään käytännössä ohjaamaan etänä mitä tahansa laitteita”, sanoo älykäs teollisuus -tutkimustiimin päällikkö Esa Viljamaa Teknologian tutkimuskeskus VTT:ltä.

Kesämökkien kohdalla on tavallisesti kaksi ongelmaa, jotka hankaloittavat etäohjausta ja -valvontaa:

1. Jos mökki ei kuulu sähköverkkoon, laitteistolle pitää saada riittävästi virtaa jostain muualta. Vaihtoehdot ovat silloin käytännössä joko polttoainekäyttöinen aggregaatti tai esimerkiksi itse tuotettu aurinko- tai tuulivoima.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

2. Toinen mahdollinen ongelmakohta on se, että laitteisto saa varmasti yhteyden verkkoon, jotta etäohjaus toimii. Kesämökit ovat monesti sen verran syrjässä, että mobiiliverkon signaali voi olla heikko.

Vuoren ratkaisu on se, että hän on hänellä on Korppoon mökissään kahdelle operaattorille erilliset linkit 3g/4g-modeemeilla ja välissä reititin, jonka kautta laitteistot ovat linkkeihin yhteydessä. Eli yhteys pysyy päällä, vaikka toisen operaattorin mobiiliverkko pätkisi.

Lisäksi hänellä on tärkeimmät laitteistot suojattu UPS-järjestelmällä, joka takaa virransyötön laitteisiin, vaikka sähköt olisivat jonkin aikaa poikki.

”Jos mökiltä ei lähetä videokuvaa, niin yleensä verkossa liikkuvat datamäärät ovat kuitenkin aika maltillisia”, Viljamaa huomauttaa.

Yksinkertaisimmillaan kesämökin etäohjaus on sitä, että lämmittimessä – esimerkiksi ilmalämpöpumpussa – on etäohjain, joka on sim-kortin avulla yhteydessä mobiiliverkkoon. Samalla etäohjain on yhteydessä lämpöanturiin, joka kertoo lämpötilan ja yleensä myös ilmankosteuden.

Etäohjainta voi sitten käyttää nettisivuston ja sovelluksen kautta puhelimella, tabletilla tai tietokoneella.

”Uusissa lämpöpumpuissa on lähtökohtaisesti aina niin sanottu rajapinta, joka mahdollistaa tällaisen toiminnan”, Viljamaa sanoo.

Lämmön säätelyn lisäksi tyypillisimpiä etäohjattavia asioita ovat valaistus, kameravalvonta, ilmankosteus, mahdollisten vuotovahinkojen seuraaminen.

Lisäksi kaikki sähkölaitteet voi kytkeä etänä päälle ja pois. Silloin pistorasiaan laitetaan niin sanottu älypalikka, joka on yhteydessä etäohjaukseen.

”Näitä ratkaisuja löytyy useilta eri toimittajilta joko laitteina tai sitten erillisenä palveluna, joka on monesti helpoin ja järkevin hankinta, jos ei ole ohjelmointiosaamista”, Viljamaa sanoo.

Laitteiston varsinainen toiminnallisuus voi sitten olla toteutettu lukuisin eri tavoin. Sen voi säätää esimerkiksi ilmoittamaan, kun mökin lämpötila laskee tietyn rajan alapuolelle, tai lisäämään tuolloin automaattisesti lämmitystä.

”Ongelmia voi tulla, jos rupeaa liittämään hirveästi eri asioita etähallintasysteemiin. Voi olla työlästä saada eri valmistajien laitteita toimimaan saman systeemin sisällä”, Viljamaa kertoo.

Käytännössä varminta onkin hankkia silloin laitteet yhdeltä ja samalta valmistajalta.

”Olen kokeillut kaikenlaisia releitä ja automaattivaloja. Kannattaa ensin testata, onko kyseessä sellainen tuoteperhe, joka toimii niin kuin toivoo. Koko tuoteperhe on tärkeä, yksi yksittäinen komponentti ei vielä riitä automaatioon. Tärkeä osa tuoteperhettä ovat myös sen ohjelmistot ja sovellukset”, Vuori vinkkaa.

Hän arvioi käyttäneensä mökin etäohjaukseen yhteensä muutamia tuhansia euroja. Tarkkoja lukuja hän ei ole uskaltanut laskea.

”Kaikkein halvimpia komponentteja ei kannata ostaa, jos haluaa, että ne toimivat varmasti kelillä kuin kelillä”. Vuori sanoo.

Verkkoon liitetyissä laitteissa on myös runsaasti tietoturvariskejä, koska laitevalmistajat eivät ole kiinnittäneet tarpeeksi huomiota tietojen ja tietoliikenteen salaamiseen. Tästä linkistä voit lukea, miten laitteiden tietoturvaa voi parantaa.

Vuori ja Viljamaa kehottavat ostamaan tuotteita tunnetuilta valmistajilta, joilta tulee säännöllisesti tietoturvapäivityksiä.

Eli vaikka ulkomaalaisesta nettikaupasta löytyisi mökille muutamalla kymmenellä eurolla full hd -tasoista kuvaa välittävä, etäohjattava valvontakamera, niin sitä ei kannata välttämättä ostaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Teknologia
  • Kesämökit
  • Esineiden internet
  • Antti Tiainen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yksi mies pitää valtaa kerrostalossa, joka rapistuu silmissä – Asukkaat ovat odotelleet remonttia vuosikaudet

    2. 2

      Miksi miehet lähettävät naisille kuvia omasta peniksestään? Ruotsalaistoimittaja löysi kuusi syytä hämmentävälle käytökselle

    3. 3

      Autoilijoiden häikäilemättömyys koulun edessä Espoossa on saanut jo poikkeukselliset mittasuhteet – ”Ajoneuvo­käyttäytyminen on lähtenyt käsistä”

    4. 4

      Turkkilaislehti: USA:lla on hallussaan nauhoite, jossa Saudi-Arabian kruununprinssi määrää toimittaja Khashoggin ”hiljentämisen niin pian kuin mahdollista”

    5. 5

      Mitä näet tässä kuvassa? Juha Vasara kuvasi tavallista bussiterminaalia, kun hän kohtasi odottamattoman näyn

    6. 6

      Neljän tähden dokumentti kuvaa raadollisesti Suomen vanhimman pelitalon sekoilua, kun yhtiö yrittää luoda epätoivoisesti kansainvälistä hittiä

    7. 7

      Koomikko Iikka Kivi oli ahdistunut vihankylväjä, joka louhi verkosta todisteita maahanmuuttajien pahuudesta – Nyt hän kertoo, miksi purki pahan olonsa viattomiin

      Tilaajille
    8. 8

      ”Ylikuormitus täällä on ihan hysteeristä” – HS:n selvitys kertoo sosiaali- ja terveysministeriön kriisistä, jonka kärsijöiksi uhkaavat joutua kaikkein heikoimmat

      Tilaajille
    9. 9

      Tieto jäljellä olevasta taloyhtiölainasta maksaa asukkaalle 65 euroa – Ovatko isännöintitoimistojen maksut kohtuullisia?

    10. 10

      Kun verkkokeskustelu kiihtyy, jostain ilmestyy sydämetön sivaltaja – Sellainen on Matti, ja nyt hän kertoo, mikä muiden pahassa olossa kiehtoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi mies pitää valtaa kerrostalossa, joka rapistuu silmissä – Asukkaat ovat odotelleet remonttia vuosikaudet

    2. 2

      Käänne asuntomarkkinoilla: Asunnon myyjä ei enää saa välttämättä edes omiaan pois – ”Jos jotain, niin tähän ei kannata lapsen lailla uskoa”

    3. 3

      Uusia tietoja nuolilla surmatusta amerikkalaisesta seikkailijasta: uhmasi kieltoja pyrkiessään eristetyn heimon luo

    4. 4

      Keskelle Vaalimaan korpea on noussut eriskummallinen ostosparatiisi – HS tutustui venäläisiä houkuttelevaan outlet-kylään, joka muistuttaa kulissia

    5. 5

      Saastuttaa sisä­ilmaa, synnyttää kosteus­vaurion, vahingoittaa kerrostalon rakenteita – Kysyimme, ovatko ilmalämpöpumppuihin liitetyt epäilykset todellisia

    6. 6

      Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella

    7. 7

      Autoilija ajoi kahden alakouluikäisen lapsen päälle suojatiellä Espoossa – Vastaantulija yritti varoittaa tööttäämällä ja valoja väläyttelemällä

    8. 8

      Kiinalainen teurastamo pumppasi jopa 120 litraa vettä nautoihin nostaakseen eläinten myyntipainoa – Polvilleen luhistuneella naudalla näkyi ”kyyneleitä silmissään”

    9. 9

      Miksi miehet lähettävät naisille kuvia omasta peniksestään? Ruotsalaistoimittaja löysi kuusi syytä hämmentävälle käytökselle

    10. 10

      Koomikko Iikka Kivi oli ahdistunut vihankylväjä, joka louhi verkosta todisteita maahanmuuttajien pahuudesta – Nyt hän kertoo, miksi purki pahan olonsa viattomiin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    4. 4

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    5. 5

      Käänne asuntomarkkinoilla: Asunnon myyjä ei enää saa välttämättä edes omiaan pois – ”Jos jotain, niin tähän ei kannata lapsen lailla uskoa”

    6. 6

      Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella

    7. 7

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    8. 8

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    9. 9

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    10. 10

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    11. Näytä lisää