Teknologia

Toimittaja yritti olla kuukauden ilman somea – alkoi kokeilu, joka sai hänet muuttamaan koko suhtautumisensa kännykän käyttöön

HS:n teknologiatoimittaja Antti Tiainen päätti opetella käyttämään kännykkää niin kuin aivotutkijat suosittelevat.

Olen menossa nukkumaan, painan kevyesti puhelimeni näyttöä ja Facebook-sovellus poistuu puhelimestani. Se ei tunnu yhtään miltään, mutta kuukausi myöhemmin elämäni on aivan toisenlaista kuin nyt.

Olen päättänyt osallistua Someton syyskuu -haasteeseen. Se on brittiläisen terveysjärjestö Royal Society for Public Healthin käynnistämä kampanja, englanninkieliseltä nimeltään Scroll Free September. Haasteen tavoitteena on, että siihen osallistuvat vähentävät sosiaalisen median käyttöä itselleen sopivimmalla tavalla.

Yksi niistä on Cold Turkey, ja se on minun tapani. Lopetan somen käytön kokonaan.

Tosin minun somelakkoni koskee vain Facebookia ja sen Messenger-pikaviestisovellusta. Minulla ei ole edes Instagram- tai Twitter-tiliä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ajankohta on osuva. Juuri ennen kokeilun alkua HS on uutisoinut, kuinka sadattuhannet suomalaiset ovat someasiantuntijan mukaan lopettaneet Facebookin käytön, mikä seuraa kansainvälistä trendiä. Facebook kiistää lukemat Suomen osalta ja kertoo kasvun vain pysähtyneen noin 2,8 miljoonaan kuukausittaiseen käyttäjään.

Muutos on näkynyt myös minun kaveripiirissäni. Monet ovat vähentäneet Facebookin käyttöään merkittävästi ja jotkut lähteneet pysyvästi.


En ole koskaan ollut erityisen aktiivinen Facebookissa. Loin tilini vasta joulukuussa 2012, vaikka olin saanut kavereiltani ensimmäiset pyynnöt liittyä Facebookin jo syksyllä 2006.

Minulla on myös paljon hyviä ystäviä, jotka eivät ole Facebookissa, joten siitä ei ole muodostunut kanavaa, jonka kautta voisin luontevasti tavoittaa kaikki kaverini.

Silti norkoilen siellä lukuisia kertoja päivässä: peukuttelen päivityksiä, klikkaan linkkejä, seuraan keskusteluja ja olen jäsenenä eri ryhmissä. Mutta oikeastaan avaan Facebookin lähes aina ihan vain tottumuksesta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Olen kertonut etukäteen läheisimmille työkavereilleni, etten käytä syyskuussa Facebookia eikä minua tavoita Messengeristä, jota käytän lähes ainoastaan työasioihin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kolmantena päivänä ilman somea kollegani joutuu kertomaan minulle, että meillä on palaveri kello 11.30. Asiasta on sovittu Messengerissä.

Seuraavana päivänä kerron lounaalla kokeilustani parille työkaverille, jotka eivät ole kuulleet siitä. Heidän mielestään lakkoni ei kuulosta kovin järisyttävältä, koska olen niin passiivinen somessa.

”Kyllä mäkin voisin alottaa röökilakon”, toinen heistä sanoo.

Hän ei polta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Samana iltana avaan Facebookin kotona tietokoneella, koska en muistanut tarkistaa ennen lakkoa, mihin tapahtumiin minut on Facebookissa kutsuttu seuraavan kuukauden aikana.

Yhdet juhlat olen nähtävästi ehtinyt jo missata, muista kirjoitan ajan ja paikan sanomalehden kulmaan.

En koskaan myöhemmin löydä muistiinpanojani.

Facebook näyttää, että minulla on useita kymmeniä uusia ilmoituksia. Siitä tulee olo, että olisin jäänyt paitsi paljon muustakin kuin yksistä juhlista, joihin en olisi muutenkaan päässyt.

Silmäilen ilmoitukset läpi, niissä ei ole mitään erityisempää. En reagoi niistä mihinkään, enkä ala katsoa kenenkään päivityksiä. Tuntuu ihan luontevalta vain sulkea Facebook heti, kun olen hoitanut hommani.

Facebook tarjoaa minua tallentamaan salasanani, jotta sisäänkirjautuminen olisi jatkossa kätevämpää. Kieltäydyn.

Ensimmäisen somettoman viikon lopulla totean, että työkaverini oli tavallaan oikeassa. Facebookista luopuminen ei tunnu kovin hankalalta. En koe vieroitusoireita enkä erityisempää tarvetta kirjautua koko palveluun. Toisaalta oloni ei ole myöskään yhtään seesteisempi.

Kännykkää käytän aivan yhtä paljon kuin aiemminkin, siis lähes koko ajan. Kaivan puhelimen esiin kesken lounaiden, kävellessäni, julkisilla matkustaessani, kun lapset eivät hetkeen vaadi huomiotani tai joskus jopa pyöräillessä liikennevaloihin pysähtyessäni.

Aamuisin yritän saada itseni hereille lukemalla uutisia ja monesti käymällä lisäksi sähköpostit läpi. Vielä iltaisin plärään usein kännykkää sängyssä.

Olen tehnyt ennenkin epämääräisiä päätöksiä vähentää kännykän käyttöä, viimeksi kesällä kun olin haastatellut somea tutkivaa sosiaalipsykologi Suvi Uskia, jonka mukaan kännykkäriippuvuus on suomalaisten uusi kansantauti.

Mutta yleensä unohdan päätökseni jo melkein ennen kuin olen edes ehtinyt aloittaa kokeiluni. Nyt päätän, että jätän kännykän kotiin tullessani eteisen lipaston päälle narikkaan.

Tiistaina 9. syyskuuta tapaan saksalaisen aivotutkija Henning Beckin. Juttelemme ihmisaivojen ja tekoälyn eroista. Beckin mukaan keksimme uusia ideoita vain, jos annamme aivojemme välillä levätä tekemällä jotain rutiininomaista.

Beck kertoo esimerkiksi käytännössä kirjoittavansa kirjansa valmiiksi mielessään pyöräillessään sekä istuvansa kaikki työmatkat junassa koskematta kännykkään ja tekemättä mitään. Beckin mukaan ihmisten ongelma nykyään on vain se, että emme anna itsemme tylsistyä. Pääsyyllinen siihen on kännykkä, jonka avulla meillä on koko ajan pääsy melkein minne tahansa.

Päätän kopioida tavan olla irti luurista työmatkat ja katson aamuisinkin kännykästä ainoastaan tulevan päivän sääennusteen, jotta osaan varustaa lapset oikein päiväkotiin.

Alan laittaa kännykän töissäkin usein äänettömälle ja katseelta piiloon, kun yritän keskittyä.

Silti oikea käteni on vähän väliä hamuamassa puhelinta taskusta. Refleksi huvittaa. Kännykkä houkuttelee minua kuin Sormus Frodo-hobittia Tarussa Sormusten herrasta.

14. somettomana päivänäni luen kahden suomalaisen aivotutkijan, Minna Huotilaisen ja Mona Moisalan kirjan Keskittymiskyvyn elvytysopas, koska olen menossa seuraavalla viikolla haastattelemaan heitä.

Kaksikon mukaan nyky-yhteiskunta tuntuu olevan täynnä keskittymiskykynsä menettäneitä ihmisiä. Nämä ihmiset ovat vuosien ajan yrittäneet tehdä monta asiaa yhtä aikaa, eivätkä ole päästäneet aivojaan lepäämään. He antavat jatkuvasti älylaitteiden keskeyttää itsensä tai keskeyttävät niillä itse itsensä.

Näin he ovat aiheuttaneet itselleen tilan, jossa aivot eivät enää toimi normaalisti. Sen tilan nimi on ADT (attention deficit trait), ja tunnistan siitä itseni täydellisesti.

Nautin valtavasti jalkapallosta, mutta en esimerkiksi osaa enää katsoa kokonaista ottelua televisiosta ilman, että keskeyttäisin itseni kännykkää räpläämällä. Toisinaan puhelin vie huomioni niin, että minulla jää peleistä havaitsematta kiinnostavia asioita, mikä ärsyttää jälkikäteen.

Yksi aivotutkijoiden ratkaisuista on rauhoittaa erityisesti illat älypuhelimilta ja jakaa työpäivät osiin sen mukaan, mitä on tekemässä: omat hetkensä keskittymistä vaativille urakoille sekä nopeille silppuhommille, kuten sähköposteille.

Otan nämä ohjenuorakseni heti kirjan luettuani. Samantapaisia kikkoja olen koettanut hätäisesti aiemminkin. Nyt minusta kuitenkin tuntuu, että olen oikeasti miettinyt, mihin pyrin: irtautumaan luuristani.

Paluumatkalla haastattelusta mietin metrossa, kuinka vielä jokin aika sitten ihmisiä ärsytti julkisissa liikennevälineissä kännyköihinsä puhuvat ihmiset. Nyt monia tuntuu ärsyttävän, kun ihmiset vain tuijottavat kännyköitään. Mutta tulevaisuudessa ihmisten puhe voi olla jälleen se, mikä ärsyttää julkisissa kulkuvälineissä, kun älylaitteiden ääniohjaus alkaa yleistyä Suomessakin.

Hetken luulen, että virkistyneet aivoni ovat alkaneet yhdistellä asioita – kunnes huomaan olevani matkalla länteen, vaikka minun piti lähteä itään.

Olen huomannut, että voin yleensä jättää kännykän kotinarikkaani myös silloin, kun lähden lasteni tai koiran kanssa ulos. Silloin tuntuu kuin saisin omista ajatuksistani kiinni ja huomio pysyy yllättävän hyvin lapsissa silloinkin kun olen todella väsynyt.

Juoksulenkillä hämmennyn, kuinka monilla ihmisillä on kännykkä kädessä ulkoillessaan. Samana päivänä teen jutun siitä, että Apple on julkaissut uuden käyttöjärjestelmän, jolla voi rajoittaa omaa kännykän käyttöään.

Käy niin kuin usein silloin kun kiinnittää huomion yhteen asiaan: se tuntuu tulevan vastaan joka puolella.

Ajaudun vähän väliä keskusteluihin kokeilustani. Kaikkia tuntuu häiritsevän keskeytysten kulttuuri. Baari-iltoinakin kaverit tuijottavat vähän väliä kännyköitään, töissä ei meinaa saada mitään aikaan ja kotona on aivan puhki töiden jälkeen, vaikka on vain istunut toimistossa.

Pian huomaan, kuinka muutokset suhtautumisessani kännykkään alkavat näkyä omassa työnteossani. Rajaan hetket, jolloin reagoin sähköposteihin, mikä helpottaa isompiin työurakoihin keskittymistä. Erityisesti niiden aloittamisesta tulee helpompaa, koska se ei keskeydy jatkuvasti.

Kotona olen pitkästä aikaa täysin syventynyt kirjan lukemiseen, uppoudun luontevammin myös lasten leikkeihin ja keksin uudenlaisia jippoja, joilla harhautan heidän huomiotaan, kun heille tulee riitoja tai uhmakohtauksia.

Se on palkitsevaa – aivan eri tavalla kuin kännykän epämääräinen näpräily, josta ei usein muista paljoakaan jälkikäteen. Olen alun perin rajannut Whatsapp-pikaviestipalvelun ulos kokeilustani, koska se on tärkein sosiaalinen kanavani. Nyt olen piilottanut senkin ilmoitukset ja avaan sovelluksen vain itselleni sopivimpina hetkinä.

Huomaan, että minulle on tapahtunut jotain samantapaista kuin kokeillessani kännyköiden meditaatiosovelluksia joulukuussa. Tämä kokeilu tuntuu kuitenkin kokonaisvaltaisemmalta ja tärkeämmältä. Ehkä siksi, että meditaatioharjoitusten jälkeen palasin aina kännykkä kourassa takaisin sähellyksen pariin.

Alan huolestua, että minulle käy kuin meditaatiokokeilun kanssa. Tapa hiipui nopeasti jutun kirjoittamisen jälkeen.

Yhtäkkiä tuntuu melkein siltä, että että yleisin syyni poimia kännykkä taskusta, on tarkistaa kellonaika. Alan pohtia rannekellon ostamista, jotta sitäkään ei tarvitsisi tehdä. Olen omistanut rannekellon viimeksi noin neljännesvuosisata sitten.

Enkä ole tarvinnut sellaista sen jälkeen, kun sain 1990-luvun lopussa ensimmäisen kännykkäni, Nokia 3110:n.


Kokeilun 21. päivänä avaan toisen kerran Facebookin. Minulla ei ole vaihtoehtoja, koska teen juttua Facebookin rahankeruukampanjoista. Merkitsen samalla kännykkääni tapahtumakutsujen tietoja, jotka olen hukannut.

Facebook yrittää entistä epätoivoisemmin saada huomioni: uusia ilmoituksia on todella paljon, mutta niistä hämmentävän moni on sellainen, että joku kavereistani on vain kommentoinut toisen kaverini päivitystä.

Avaan samalla ensimmäistä kertaa myös Facebook Messengerin. Henkilökohtaisissa viesteissä koen tarvetta selitellä, miksi en ole kuitannut niitä aikaisemmin.

Kokeilun myötä minulle on tullut syyllinen olo siitä, että olen ehkä itsekäs tai jopa ylimielinen. Arvelen, että tunne johtuu siitä, etten välttämättä reagoi tärkeänoloisiinkaan viesteihin eikä minua saa aina kiinni yhtä hyvin kuin ennen.

Samalla tajuan, että huomioni ei enää harhaile jatkuvasti tekemättömiin asioihin ja pystyn paremmin suorittamaan yhden asian kerrallaan, mistä taas tulee tosi hyvä olo.

Ristiriitaa helpottaa, kun huomaan, että useimpien asioiden kohdalla ei vaikuta olevan merkitystä, reagoinko niihin muutaman tunnin tai päivän viiveellä.

Mutta somehälinässä olisin tällä rytmillä auttamatta aivan myöhässä kaikesta.

Viimeisellä somettomalla viikolla palaan Facebookiin ja rahankeruusta kertovan jutun pariin. Tietokoneeni näytön oikean alareunaan ilmestyy töihin liittyvästä ryhmästä viestejä, jotka vievät hetkeksi ajatukseni pois siitä, mitä olin tekemässä. Se ärsyttää niin paljon, että minua hymyilyttää oma reaktioni.

Suljen välittämästi Facebookin, vaikka tiedän, että minun pitää avata se joka tapauksessa pian uudestaan.

Olenkohan alkanut tottua keskittymiseen?

Huomaan lipeäväni säännöistäni aina silloin tällöin. Rupean töissä kuittailemaan sähköposteja, vaikka tarkoitus olisi tehdä muuta, enkä aamuisinkaan katsele kännykästä ainoastaan säätietoja.

Huomaan silti isoja muutoksia. En jää enää kiinni kännykkääni. Hoidan asiat, joita olin tekemässä ja pistän puhelimen sitten syrjään. Käteni ei enää kovin usein frodomaisesti hamua puhelinta.

Sen tilalle on tullut uusi refleksi, jossa jätän puhelimen kotiin tullessani eteiseen. Toteutan sitä jopa kyläillessäni.

Somettoman kuukauteni viimeisenä viikonloppuna ostan halvimmin herätyskellon, jonka löydän. Tarkoitukseni on, että voisin jättää kännykän kokonaan pois makuuhuoneesta.

Kello tikittää. Poistan siitä patterit ja päätän hankkia myöhemmin digitaalisen herätyskellon.

Ensimmäisenä päivänä kokeilun päättymisen jälkeen olen flunssaisena kotona. Muistan vasta iltapäivällä, että somelakkoni on ohitse. Koen, että minun pitää kirjautua Facebookiin ainoastaan tämän jutun takia.

En koe mitään lakon loppumisen riemua enkä lataa Facebook-sovellusta uudestaan puhelimeeni. Luen vain kaksi ylintä päivitystä.

Jälkimmäisessä ulkomailla asuva ystäväni kirjoittaa mahtavasti polveilevan päivityksen muun muassa siitä, kuinka hänellä on koko ajan nälkä, koska hän ei saa kunnon perunaa ja kastiketta, joita hän ei syö Suomessa juuri koskaan.

Juuri tällaisten päivitysten takia pidän Facebookista, enkä halua sulkea itseltäni mahdollisuuttaa nähdä niitä. Siksi en poista Facebook-tiliäni.

Ehkä teen sen siinä vaiheessa, kun Facebookissa juuri kukaan ei enää päivitä omista asioistaan. Se hetki tuntuu olevan päivä päivältä lähempänä, ja siksi Facebook kehittelee koko ajan uusia keinoja pitää kiinni käyttäjistään.

Yllätyn, kun lakon päätteeksi alan itse asiassa pohtia uusien sometilien avaamista, esimerkiksi Linkediniin. Monet kaverit ovat houkutelleet minua Instagramiin hiukan samaan tapaan kuin kymmenen vuotta sitten Facebookiin.

Siellä olisi enemmän henkilökohtaisia julkaisujakin.

Ehkä pohdin uusia sometilejä, koska kännykän käyttöni tuntuu nyt aiempaa järkevämmältä. Miettisin tarkasti, milloin, miten ja mihin tarkoitukseen käyttäisin uusia tilejäni.

Käyttäisin niitä omalla rytmilläni. Mutta siitä some juuri yrittää repiä meidät kaikin tavoin irti: koukuttaa katsomaan vielä yhden jutun, reagoimaan vielä johonkin.

Siinä voisi tulla nopeasti paluu entisiin kännykkätapoihini. Enkä halua retkahtaa nyt, kun aivoni tuntuvat saavan pitkästä aikaa riittävästi lepoa.

Oikaisu 11.01: Vanhat Nokia-kännykät olivat menneet kuvatekstissa väärinpäin, vasemmalla siis Nokia 3110 ja oikealla Nokia 6110.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      WeMMu oli 16-vuotias, kun yhtäkkiä tuhannet ihmiset ilmestyivät haukkumaan – Nyt hän haluaa kertoa, mitä Irc-Galleriassa tapahtui 15 vuotta sitten

    2. 2

      EU pani pöytään kovat ehdot äkillisen brexitin varalle – Lento­liikenteestä taataan vain ”perustaso”

    3. 3

      Oulun poliisi: On epäselvää, oliko seksuaali­rikoksista epäilty mies sittenkään kiinni otettuna Saksassa

    4. 4

      Poliisipäälliköiden oikeuden­käynnin tuomarin sivallukset istunto­salissa ovat täysin poikkeuksellisia

    5. 5

      Anne Berner halusi antaa vauraalle Ahvenan­maalle 15 miljoonan euron lisä­rahoituksen soten varjolla – kokoomus ja siniset torppasivat

    6. 6

      Ihmisten pitäisi paijata toisiaan enemmän, sanoo tutkija – Tällainen on kosketus, joka tuntuu lähes jokaisesta hyvältä

    7. 7

      ”Typerä nainen” – Video näyttää oppositio­johtajan väitetyn tuhahduksen, joka voi koitua Theresa Mayn voitoksi

    8. 8

      Urheiluliike XXL kertoi myyneensä tavaraa liian halvalla – Osake lähti syöksy­kierteeseen ja toimitus­johtaja erosi

    9. 9

      ”Tämä on ainoa oikea tapa elää”, sanoo 81-vuotias Iiri Heinilä, joka teki eläkkeellä suuren elämän­muutoksen – Kolme kahdeksan­kymppistä paljastaa, mikä on pitkän iän salaisuus

      Tilaajille
    10. 10

      Tubettaja haukkui Miss Universum -kilpailijan pukua rumaksi – asu oli thaiprinsessan suunnittelema ja nyt arvostelijaa uhkaavat oikeustoimet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin oman virka­miehen kapina pysäytti home­koulun purkamisen – Apulais­pormestari hermostui: ”Pöyristyttävää”

    2. 2

      Punaisten hiusten syy selvisi

    3. 3

      ”Tämä on ainoa oikea tapa elää”, sanoo 81-vuotias Iiri Heinilä, joka teki eläkkeellä suuren elämän­muutoksen – Kolme kahdeksan­kymppistä paljastaa, mikä on pitkän iän salaisuus

      Tilaajille
    4. 4

      Kiina hiipii pohjoiseen, ja poromies Jussa Seurujärveä hirvittää – HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Aasian jätti hivuttaa valtaansa Suomeen ja mitä sen loputon raaka-ainenälkä meille tarkoittaa

      Tilaajille
    5. 5

      Ravintoloitsija Seppo ”Sedu” Koskinen ajoi Namuravintolan konkurssiin saadakseen verovähennyksiä – Verottajalle jäämässä 29 000 euron saatavat

    6. 6

      WeMMu oli 16-vuotias, kun yhtäkkiä tuhannet ihmiset ilmestyivät haukkumaan – Nyt hän haluaa kertoa, mitä Irc-Galleriassa tapahtui 15 vuotta sitten

    7. 7

      Haaveiletko muutosta pientalo­alueelle? THL:n ylilääkäri kehottaa harkitsemaan: ”Huonon ilman­laadun takia voi joutua infektio­kierteeseen”

    8. 8

      Verkkokauppa Asoksen epä­toivoisesta joulu­kaupasta on tullut vaate­ketjujen kannalta painajaismainen näytelmä

    9. 9

      NYT: Facebook antoi Netflixille ja Spotifylle vapaan pääsyn käyttäjien yksityis­viesteihin

    10. 10

      Pako jatkunut jo kolme kuukautta: Autoilija kävi yliajamansa naisen luona ja jätti tämän suojatielle kuolemaan Tikkurilassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiina hiipii pohjoiseen, ja poromies Jussa Seurujärveä hirvittää – HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Aasian jätti hivuttaa valtaansa Suomeen ja mitä sen loputon raaka-ainenälkä meille tarkoittaa

      Tilaajille
    2. 2

      Lääkäri Antti Heikkilän uutuus­kirja vilisee virheitä – HS pyysi asian­tuntijoita arvioimaan tekstin: ”Tällaiset väitteet voivat johtaa kuoleman­tapauksiin”, professori sanoo

      Tilaajille
    3. 3

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    4. 4

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    5. 5

      Laura Huhtasaari kirjoitteli blogiinsa väitteitä islamista, sai kirjoituskiellon, samalla perussuomalaisnaiset kampanjoivat suut teipattuna – tästä kaikessa on kyse

    6. 6

      Merten roskapyörteiden kunnian­himoinen puhdistus­operaatio vastatuulessa – teinin keksinnöstä löytyi kohtalokas vika

    7. 7

      Kokenut maailman­matkaaja vinkkaa kymmenen ainut­laatuista matka­elämystä – mukana myös suomalainen, unohdettu helmi

    8. 8

      Pekka Haaviston lausunto perus­suomalaisista oli viisautta, jota vihreät eivät kestä kuulla

    9. 9

      Apulaisprofessori Joy Wolframia, 29, luullaan usein assistentiksi – tosiasiassa hän on Helsingissä kasvanut huippu­tutkija, joka johtaa uraa uurtavaa syöpä­tutkimusta arvostetulla yhdysvaltalais­klinikalla

      Tilaajille
    10. 10

      Mummon autotallista löytyi autofanien sydämet särkevä, jopa sadantuhannen arvoinen yllätys

    11. Näytä lisää
    Uusimmat