Teknologia

Vaihdatko puhelinta? Näin siirrät tärkeät tiedot vanhasta kännykästä uuteen

Tietojensiirrosta eri käyttöjärjestelmien ja puhelinmerkkien välillä on tullut parin viime vuoden aikana huomattavasti helpompaa kuin aiemmin.

”Vaihdatko uudenmerkkiseen älypuhelimeen? Edessäsi on pulmatehtävä: yhteystietojen siirto vanhasta puhelimesta uuteen.”

Näin alkoi HS.fissä kolme vuotta sitten syksyllä julkaistu artikkeli. Jutussa annettiin ohjeet ja käytiin seikkaperäisesti läpi, miten monimutkainen kuvio pelkkien yhteystietojen siirto puhelimesta toiseen voi olla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Silloin tietojen siirto eri käyttöjärjestelmää hyödyntävästä puhelimesta toiseen lähenteli mielikuvissa ja joskus käytännössäkin lähes salatiedettä.

Noista ajoista on tultu kauas. Nykyään yhteystietojen, kuvien, videoiden, sovellusten, tekstiviestien ja muiden tietojen siirtämiseen ei tarvitse oikeastaan muuta kuin seurata kohta kohdalta ohjeita, jotka ilmestyvät ruutuun, kun ottaa uuden puhelimen käyttöön.


Tämä pätee siirrettäessä tietoja Android-puhelimesta Applen iOS-käyttöj­ärjestelmään ja toisinpäin sekä molempien käyttö­järjestelmien sisällä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Muutamia asioita on silti edelleen syytä tietää, jotta operaatio varmasti onnistuu. Tässä siis päivitetyt vinkit siihen, miten puhelimen tiedot voi siirtää vanhasta – sekä rikkoutuneesta tai kadonneesta – puhelimesta uuteen.

Juttua varten on kysytty vinkkejä Dna kaupan toimitusjohtajalta Sami Aavikolta sekä yhtiön myyntineuvottelijoilta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

1. Käytä valmistajien tarjoamia siirtosovelluksia

Kun ottaa ensimmäistä kertaa käyttöön uuden puhelimen, se ehdottaa asennuksen yhteydessä tietojen hakemista toisesta laitteesta. Tilanne on sama käytetyn puhelimen kanssa, kun siihen on palautettu tehdasasetukset eli se on tyhjennetty aiemmista tiedoista.

Suosituimmille puhelinvalmistajille Huaweilla, Samsungilla ja Applella on omat sovelluksensa tietojen siirtämiseen. Jokaisen omilla sovelluksilla voi siirtää tietoja yleisimpien laitevalmistajien puhelimien välillä sekä käyttöjärjestelmästä toiseen.

Samsungin ja Huawein, joka valmistaa myös Honor-puhelimia, käyttö­järjestelmä on Android. Applen iPhonessa käyttö­järjestelmä on iOS.

Siihen puhelimeen, josta tietoja kopioidaan, pitää yleensä ensin ladata sovelluskaupasta uuden puhelimen oma siirtosovellus.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Huawein oma sovellus on Phone Clone, Samsungilla on Samsung Smart Switch. Kun iPhoneen siirtää tietoja Android-puhelimesta, pitää Android-puhelimeen ladata Move to Ios -sovelluksen, jonka kömpelöhkö suomenkielinen nimi on Siirry iOS:ään.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Eli kun esimerkiksi siirtää tietoja Samsungista iPhoneen, pitää ensin ladata Samsungiin Move to Ios -sovellus.

Vastaavasti kun tietoja siirretään iPhonesta Samsungiin, siirtyvät tiedot puhelinten välillä automaattisesti ilman tarvetta ladata sovellusta, kunhan seuraa ruudulla näkyviä ohjeita. Tämä kuitenkin vaatii, että iPhoneen on päivitetty uusin versio käyttöjärjestelmästä.

Merkistä riippuen tietojensiirto iPhonesta Android-puhelimeen saattaa tapahtua hieman eri tavoin, ja joskus tietojen siirtäminen saattaa vaatia erillisen sovelluksen lataamisen iPhoneen.

Androidin sovelluskauppa on Google Play ja Applella on App Store. Niistä maksuttomat siirtosovellukset voi ladata aivan kuten mitkä tahansa muutkin sovellukset.

Valmistajien omat siirtosovellukset kysyvät yleensä erikseen, mitkä kaikki tiedot haluaa siirtää.

2. Pilvipalvelut ovat avainasia

Kun vaihtaa iPhonen toiseen, vanhan puhelimen tiedot voi siirtää uuteen iCloud-pilvipalvelusta. Jos ei halua tallentaa tietojaan pilveen, voi ne ladata iTunes-varmuuskopiosta.

Tämä edellyttää kuitenkin, että on ensin varmuuskopioinut tiedot jompaankumpaan tai kumpaankin paikkaan.

Apple-puhelimen iCloudiin tallentamista voi hallinnoida valitsemalla iPhonesta asetukset, salasanat ja tilit ja sieltä iCloud.

Android-puhelimissa on käytössä Google-tili, jonne esimerkiksi yhteystiedot synkronoituu automaattisesti, ellei toimintoa erikseen kytke pois päältä. Google-tili löytyy esimerkiksi Samsungeissa asetuksista kohdasta Google.

Myös iPhoneen voi ladata Google Drive -pilvipalvelun, jolloin sinne ladattuihin tietoihin pääsee käsiksi niin iOS- kuin Android-käyttöjärjestelmääkin käyttävillä puhelimilla.

Lisäksi Samsung ja Huawei tarjoavat omia pilvipalveluitaan tietojen varmuuskopiointiin. Esimerkiksi Samsung Cloud löytyy asetuksista kohdasta pilvi ja tilit.

”Pilvipalvelut tekevät mahdolliseksi sen, että jos puhelin häviää tai hajoaa, niin sieltä saa uuden puhelimen käytännössä yhdellä klikkauksella samannäköiseksi kuin ennenkin”, sanoo Dna kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.

”Lähtökohta on se, että kaiken mitä puhelimessa on, saa myös varmuuskopioitua.”

3. Siirrä sim-kortti viimeisenä

Ennen uuden puhelimen käyttöönotto aloitettiin yleensä siirtämällä siihen sim-kortti.

Nykyään ohjesääntö on se, että sim-kortti kannattaa siirtää uuteen puhelimeen vasta, kun on siirtänyt kaikki tiedot uudelle puhelimelle ja tarkistanut, että ne ovat todella siirtyneet.

Vaikka kaikki ei siirto-operaatiossa kopioituisi uudelle puhelimelle, niin tiedot ovat edelleen tallessa vanhassa puhelimessa, kunhan ei ole palauttanut siihen tehdasasetuksia eli tyhjentänyt sitä.

Jos uudessa puhelimessa on erikokoinen sim-korttipaikka kuin vanhassa, pitää hankkia uusi sim-kortti puhelinoperaattorilta. Suomessa voi myös hankkia kännykän ja liittymän ilman sim-korttia, ja tulevaisuudessa se voi olla yleisin tapa.

Kun tiedonsiirto on ohitse, ei kannata jättää vanhaa puhelinta pöytälaatikkoon varmuuden vuoksi varapuhelimeksi, vaan kierrättää, myydä tai antaa se pois.

Pelkästään hamstrauksen takia kännyköistä jää kierrättämättä noin kolmasosa, ja kaikkiaan puhelimista jää kierrättämättä yli 80 prosenttia.

Näin kertoi metallurgian professori Ari Jokilaakso HS:n jutussa, jossa iPhone purettiin palasiksi ja selvitettiin elektronimikroskoopilla alkuainetasolle, mistä se on tehty.

Vanhasta puhelimesta voi myös saada myymälöistä rahaa tai hyvitystä uutta ostaessa. Myymälät myös monesti lupaavat tyhjentävänsä vanhat puhelimet tietoturvallisesti, mihin ei riitä pelkkä tehdasasetusten palautus.

Lue lisää: Näin laitat vanhat läppärit ja kännykät kiertoon maksutta ja tietoturvasta huolehtien.

Jos itse tyhjentää puhelimensa ennen kuin antaa sen eteenpäin, kannattaa sitä ennen kirjautua ulos sekä puhelimen että sen käyttöjärjestelmän (Android-puhelimissa Google-tili ja iPhoneissa Apple ID) käyttäjätileiltä. Muuten seuraava omistaja ei välttämättä saa puhelinta auki.

4. Tarkkana Whatsappin kanssa

Jos on irrottanut sim-kortin vanhasta puhelimesta ja siirtänyt sen uuteen puhelimeen, voi menettää koko Whatsappin viestihistorian.

Tiedot ovat vaarassa puhelinta vaihtaessa, koska Whatsapp sallii tietojen palautuksen vain yhden kerran varmuuskopiota kohden.

Ensin pitää siis varmistaa, että Whatsapp-sovelluksessa on varmuuskopiointi päällä ja että se on onnistunut. Tämän voi tarkistaa valitsemalla Whatsappissa asetukset-keskustelut-varmuuskopiointi.

”Jos videot ovat Whatsappin varmuuskopioinnissa päällä, siitä voi tulla vuosien saatossa järkyttävän iso. Ne kannattaa varmuuskopioida ainoastaan Google-tilille tai Icloudiin.”

5. Sovelluksetkin siirtyvät

Valmistajien tiedonsiirtoa käyttäessä puhelimesta toiseen siirtyvät myös sovellukset – ainakin monet niistä.

”Uusimmissa malleissa sovellusikonit voivat siirtyä jopa samoihin paikkoihin puhelimessa, eli puhelimen ruutu näyttää aivan samalta kuin vanhassa puhelimessa.”

Kun vaihtaa Applen iPhonesta Android-puhelimeen tai päinvastoin, on kuitenkin hyvä tiedostaa kaksi asiaa:

1) Jotkin sovelluksista on tehty versio ainoastaan Googlen Android- tai Applen iOS-käyttöjärjestelmään, jolloin niitä ei ole mahdollista siirtää toiseen käyttöjärjestelmään.

2) Ainakin maksulliset sovellukset joutuu ostamaan uudestaan.

Sovellusten käyttäjätilikohtainen sisältö, esimerkiksi pelien sisällä tehdyt ostokset tai videopalvelun suosikkilistaukset, eivät ole puhelimeen tallennettuja tietoja. Ne ovat tallessa käyttäjätilillä kyseisessä sovelluksessa, siis käytännössä sovelluksen pilvessä.

Tämän ansiosta sovelluksien käyttöä voi jatkaa siitä tilanteesta, mihin aiemmalla laitteella on jäänyt, eli jatkaa vaikka videopalvelussa sarjan katsomista kännykällä siitä kohdasta, johon sitä tietokoneella katsoessa jäi.

Uudella puhelimella voi siis jatkaa sovellusten käyttöä kuten vanhalla puhelimella. Pankkisovellukset on kuitenkin linkitettävä puhelimeen uudestaan, kun vaihtaa puhelinta.

6. Lumiat ovat ongelma

Nykyään myynnissä olevissa Nokia-puhelimissa on käytössä Android-käyttöjärjestelmä. Mutta ihmisillä on edelleen Nokia ja Microsoft Lumia -puhelimia, joissa on Windows Phone -käyttöjärjestelmä.

Niistä tietojensiirto on hankalaa. Kuvat saa kyllä siirrettyä tietokoneelle esimerkiksi usb-liittimellä varustetulla johdolla, mutta muiden tietojen kohdalla siirto ei välttämättä onnistu ollenkaan.

Ongelmia voi tulla myös silloin, jos käytössä on niin vanha Android-puhelin tai iPhone, että siihen ei saa enää ladattua uusimpia ohjelmistoja ja päivityksiä ja vaihtaa käyttöjärjestelmästä toiseen.

Ennen kuin aloittaa tiedonsiirron on joka tapauksessa hyvä varmistaa, että käyttöjärjestelmä on päivitetty uusimpaan mahdolliseen.

7. Muitakin siirtosovelluksia löytyy

Tietoja voi kopioida puhelimista toisiin myös muilla ohjelmilla kuin valmistajien omilla. Niitä voi hakea Google Playsta ja App Storesta.

Esimerkiksi Dna kauppa on ostanut lisenssin Picea Switch -ohjelmaan, jolla monet yhtiön myyntineuvottelijat tekevät käytännössä kaikki tietojensiirrot.

Jos arveluttaa tehdä itse tietojensiirto puhelimesta toiseen, eikä tuttavapiiristä löydy apua, tietojensiirtopalveluita saa puhelinmyymälöistä. Yleensä ne ovat maksullisia.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    2. 2

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    3. 3

      Lisätietoa Ison Omenan osittaisesta evakuoinnista: Rokottamattoman lapsen epäillään saaneen tuhkarokon Espoossa

    4. 4

      Isis-morsiameksi vuonna 2015 lähtenyt teini menettää Britannian kansalaisuutensa

    5. 5

      Berner: Oikeus­kanslerin mukaan voin jatkaa ministerinä – Kommentoiko Juha Sipilä Bernerin mahdollista nimitystä ruotsalais­pankkiin?

    6. 6

      Voit päätyä elämään jonkun toisen unelmaa, jos et keskity näihin neljään asiaan

    7. 7

      Tähän rakennukseen ei tule yhtään parkkipaikkaa: Alppiharjun 80-vuotias teollisuuskiinteistö remontoidaan nuorten ”hipsterien” vuokra-asunnoiksi

    8. 8

      Sipoonkorpeen ilmestyi kaikessa hiljaisuudessa ”salainen nuotiopaikka”, jota ei ole merkitty karttoihin

    9. 9

      Kymmenet tuhannet lukevat Fok_It-sarjakuvaa, ja nämä stripit naurattivat lukijoita eniten – Äänestä viime vuoden parasta strippiä

    10. 10

      Jeesus tuli takaisin maan päälle ottamaan oppia supersankareilta – sarjakuvan julkaisu peruttiin kristittyjen painostuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos tämä kuva näyttää pyörivän, se johtuu viiveestä päässäsi

    2. 2

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    3. 3

      ”Jokaisen kroppa tiesi, paljonko D-vitamiinia pitää vapauttaa vereen” – väitöstutkimuksesta uutta tietoa kiistellyn vitamiinin tarpeesta

    4. 4

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    5. 5

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    6. 6

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    7. 7

      Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin – nyt EIT vaatii Suomelta selvitystä miehen kuolemasta

    8. 8

      10 vuotta sitten maailma menetti musiikillisen neron, kun Miika Tenkula löytyi kotoaan kuolleena – Vain 34-vuotiaana kuollut hevikitaristi eli ristiriitaa, johon moni taiteilija on kaatunut

      Tilaajille
    9. 9

      Suomi antoi 50 vuotta sitten itselleen lahjan, jonka piti valaa miljoonilla uskoa tulevaisuuteen – Nyt aarre­arkku halutaan ryöstää, koska tulokset jäävät ”uskon asiaksi”

      Tilaajille
    10. 10

      Helsingin yliopiston dekaanille moite Keski-Karjalan savolaismurteella kirjoitetun gradun epäasiallisesta kommentoinnista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    2. 2

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    3. 3

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    4. 4

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    5. 5

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    6. 6

      Teemu ja Sirpa Selänne kohahduttivat ystävyyssäännöllä ja paljastivat erikoisen ilmiön – miehen ja naisen välinen ystävyys ei ole aivan yksinkertaista, kertoi tuhat lukijaa

      Tilaajille
    7. 7

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    8. 8

      ”Koen elämäni menneen hukkaan” – Lasten saamista katuvat naiset piilottavat ajatuksensa jopa puolisoiltaan

    9. 9

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    10. 10

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Berner: Oikeus­kanslerin mukaan voin jatkaa ministerinä – Kommentoiko Juha Sipilä Bernerin mahdollista nimitystä ruotsalais­pankkiin?
    3. Vuosikymmenet Bangkokissa ovat hioneet Tiina Sipilä-Simawitin luonteen särmikkyyttä – ”Täällä ei saa hermostua eikä suuttua”
    4. Kainuun korvessa kasvanut Kari Härkönen oivalsi 34 vuotta sitten hiihdon tulevaisuudesta oleellisimman – ja voitti MM-kultaa
    5. Brittilehti: Lento-onnettomuudessa kuolleen jalkapalloilija Emiliano Salan vanha ja uusi seura riitelevät siirtosumman maksusta
    6. Putin aloitti linjapuheensa lupaamalla keskittyä sisäpolitiikkaan, lupasi lapsiperheille tukea – HS näyttää presidentin linja­puheen suorana ja seuraa sitä hetki hetkeltä
    7. Ruotsalaisessa Swedbankissa epäillään miljardien rahanpesua – HS:n selvityksen mukaan pankki sai Baltian maissa maksujenvälityksestä poikkeuksellisen suuria palkkioita
    8. Virallinen Formula 1-sarjan sivusto kettuili Kimi Räikköselle twitterissä – esitteli pomon ”hyödyllisen” neuvon
    9. E-kirjojen ja äänikirjojen lainaaminen Suomen kirjastoista nousi 40 prosenttia – Idiootit ympärilläni kiinnosti eniten
    10. Kymmenet tuhannet lukevat Fok_It-sarjakuvaa, ja nämä stripit naurattivat lukijoita eniten – Äänestä viime vuoden parasta strippiä
    11. Jeesus tuli takaisin maan päälle ottamaan oppia supersankareilta – sarjakuvan julkaisu peruttiin kristittyjen painostuksesta
    12. Näytä lisää