Teknologia

Ford kehitti hikoilevan robottitakapuolen, ja se ehtii istua parissa päivässä yhtä paljon kuin ihminen vuosikymmenessä

Fordilla on tehtaallaan robotti, jonka simuloi hikoilevaa pyllyä.

Noin, nyt se on sanottu.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Uutinen ei ehkä kuulosta kovin isolta. Päinvastoin: Se saattaa kuulostaa jopa vähän naurettavalta tai jopa inhottavalta.

Todellisuudessa robottipyllyn (Ford kutsuu sitä nimellä robutt, joten suomennettakoon se sanaksi robopylly) takana on järkevä ajatus.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jos on joskus istunut vuosikymmeniä vanhassa autossa pitkään, on saattanut huomata, kuinka jäseniä pitkän ajon tai matkustuksen jälkeen alkaa kivistää.

Autojen penkit olivat aikoinaan pääosin aika huonoja. Niskatukea ei juuri ollut, ajoasentoa ei saanut hyväksi, reisituki saattoi puuttua täysin ja materiaalitkin olivat mitä olivat.

Kokeilkaa ajaa vaikka vanhaa Ladaa (joku voisi myös sanoa, että melkein mitä tahansa italialaista autoa), jossa ajoasento on niin sanottu apina-asento: jalat ovat ihan koukussa ja käsillä saa hamuilla kaukaisuudessa olevaa rattia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Moni vanhan auton istuin näyttää miltei vaaralliselta, sillä niskatuki oli joissain autossa pikemminkin niskankatkaisin. Se päättyi juuri kaulan alapuolelle, jolloin törmäystilanteessa pää saattoi keinahtaa vaarallisella tavalla taaksepäin.

Nykyään autojen istuimet ovat etenkin kalliimmissa autoissa kuin valtaistuimia.

Penkkiä voi säätää melkein joka paikasta sähköisesti. Monissa istuimissa on lämmitys ja joissain myös viilennys. Ergonomisesti penkit ovat verrattomia, tukevia ja kaikin puolin sellaisia paikkoja, joissa viettää aikaa mielikseen. Osa penkeistä saattaa olla varustettu hierontatoiminnolla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Penkit kuitenkin kuluvat käytössä.

Ja jos sattuu olemaan vaikkapa aktiivinen kuntoilija, joka matkustaa salille autolla, voi tuntua keljulta kurittaa hienoa istuinta hikisellä pyllyllä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Auton istuimet ovat niin kehittyneitä ja teknologisia, että hikisenä sellaiselle istuminen on tavallaan yhtä banaali teko kuin istuisi tietokoneensa päälle.

Tätä seikkaa varten Fordin robopylly on kehitetty.

Robopylly on pyllyn muotoinen vehje, joka on kiinnitetty robottiraajaan. Pyllyn koko on Fordin mukaan luokkaa ”kookkaan miehen pylly”.

Testauksessa pylly istuu robottiraajan jatkeena penkille kolmen päivän aikana 7 500 kertaa ja asemoi itseään penkille kuten kuljettaja asemoisi pyllyään penkille.

Fordin sivuilla olevalla videolla voi katsoa, kuinka istuminen tapahtuu. Linkki löytyy tästä.

Se näyttää aika veikeältä.

Fordin mukaan kolmen päivän aikana robopylly istahtaa penkille yhtä monta kertaa kuin kuljettaja istuu vuosikymmenen aikana.

Tällä tavalla Ford voi varmistua siitä, että penkki kestää ankarimmankin istujan toimenpiteet.

Mutta ei tässä vielä kaikki.

Robopyllyssä on teknologia, joka simuloi hikipyllyä.

Robopylly lämmitetään ihmisen ruumiinlämpöön, minkä jälkeen se laitetaan tuottamaan tekohikeä. Fordin mukaan testi simuloi tilannetta, jossa kuski istahtaa penkille heti hikisen treenin jälkeen.

Ford ei kerro, simuloiko robopylly myös hajuja.

Robotti oli käytössä uuden Ford Fiestan testauksessa. Se toimi niin hyvin, että Ford aikoo tehdä testin kaikille autoilleen Euroopan tehtaillaan. Ehkä tulevaisuudessa oppia ottavat myös muut automerkit.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    2. 2

      Kalasataman Majakka-tornitalon työmaalla on tapahtunut vesivahinko – Rakennusyhtiö SRV kuvailee vahinkoa merkittäväksi

    3. 3

      Taiturimainen Wilson ratkaisi huiman voiton Susijengille, MM-karsinta pysyi elossa

    4. 4

      Pako Britanniasta kiihtyy EU-eron alla

      Tilaajille
    5. 5

      Lapset alkoivat ommella kestokasseja korvatakseen muovipussit ja se sai sosiaalisen median tolaltaan – ”Täytyypi alkaa käydä kaupassa naapurikunnissa”

    6. 6

      Seeprakuviolla suojautuminen toimii myös ihmisillä – tutkijat testasivat teoriaa raidallisilla mallinukeilla

    7. 7

      Meneillään on alusvaatteiden taistelu, jossa vartalo­positiivisuudella ratsastava tulokas tekee silppua Victoria’s Secretistä

    8. 8

      The Monkees -yhtyeestä tunnettu Peter Tork on kuollut

    9. 9

      Paula Risikko toruu perustuslakivaliokunnan kuulemien oikeustieteilijöiden nimittelyä: ”He tekevät vain työtään”

    10. 10

      Hätätilasketsistä katkeroitunut Donald Trump uhkaili Twitterissä ”seuraamuksilla”, ja nyt presidenttiä imitoinut näyttelijä Alec Baldwin pelkää perheensä turvallisuuden puolesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seeprakuvion jättihyöty varmistui videolta, kun tutkijat pukivat seeproja ja hevosia valeasuihin

    2. 2

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    3. 3

      Hätätilasketsistä katkeroitunut Donald Trump uhkaili Twitterissä ”seuraamuksilla”, ja nyt presidenttiä imitoinut näyttelijä Alec Baldwin pelkää perheensä turvallisuuden puolesta

    4. 4

      Perussuomalaisten kannatus nousee, ja kampanja tiivistyy Ouluun: ”Ihan tavalliset keski-ikäiset ihmiset ovat nyt vihaisia”

    5. 5

      Kiltteydellään hurmannut kumppani alkoikin vähitellen kontrolloida kaikkea – sadat lukijat kertoivat, millaista on, kun puolison mieli järkkyy

      Tilaajille
    6. 6

      Lapset alkoivat ommella kestokasseja korvatakseen muovipussit ja se sai sosiaalisen median tolaltaan – ”Täytyypi alkaa käydä kaupassa naapurikunnissa”

    7. 7

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    8. 8

      Yli 2 300 suomalaista vastasi HS:n peltipoliisi­kyselyyn: Jaetuin tunnetila on raivo, ja jostain syystä se kohdistuu yhteen mieheen

    9. 9

      Shiar oli 15-vuotiaana jo päätynyt lastensuojelun asiakkaaksi – Sitten jostakin ilmestyi pankkimies Tuomas Plattonen

    10. 10

      Samsung esitteli odotetun taittuvan älypuhelimensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    2. 2

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    3. 3

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    4. 4

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    5. 5

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    6. 6

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    7. 7

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    8. 8

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    9. 9

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    10. 10

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    11. Näytä lisää