Teknologia

City-lehti oli verkkorakkauden edelläkävijä – 1995 perustetut web-sivut olivat täynnä rakkaudennälkäisten ilmoituksia

Toisinaan deitti.netin kautta toisensa löytäneistä tehtiin juttuja City-lehteen. Joukossa oli myös muuan Johanna Tukiainen.

Internet täytti tänä keväänä 30 vuotta. Teksti on osa internetin historiaa käsittelevää juttusarjaa, osa 4/7.

City-lehti oli suosittu noutopistelehti, jota moni piti juppiajan tuotteena. Se oli hedonistinen ja rohkea, ja se halusi olla kaikessa ensimmäinen.

1990-luvulla uudesta tietoverkosta puhuttiin jo. Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä kyborgielokuva Terminator 2 oli julkaistu vuonna 1991. Uskoimme jo, että koneet voivat muuttaa maailmaa.

Elokuussa 1994 City-lehti julkaisi aikansa ihmelapsena pidetyn Sam Inkisen kuuden sivun mittaisen artikkeli Uusi valtakunta. Sen oli tarkoitus kuvata tyhjentävästi uusi puheenaihe nimeltä internet.

”Imponoiva juttu ei kuitenkaan vastannut kysymykseen, mitä se web-surffailu sitten maksaa”, muistelee jutun julkaisseen City-lehden entinen päätoimittaja ja sitä kustantaneen Citypress Oy:n toimitusjohtaja Pete Suhonen.

Inkisen artikkelissa kerrotaan muun muassa, miten ”kyberpunk on internetin happotesti, jos joutuu kysymään mikä se on, ei voi koskaan ymmärtää”. Se on luettavissa kokonaisuudessaan Cityn sivuilta, jossa se julkaistu merkkipäivän kunniaksi uudelleen Inkisen suostumuksella. Uusi Valtakunta löytyy tästä linkistä.

Kun tuo juttu julkaistiin ensimmäisen kerran, siitä syttyi Cityn toimituksessa kipinä. Pari kuukautta myöhemmin Suhonen ja lehden art director marssivat Espooseen Clinet-nimisen palvelintarjoajan puheille. City-lehti halusi web-sivut. Sellaisella nimellä niitä siihen aikaan kutsuttiin.

”Muistan kuinka nämä elektronisen ihmemaan portinvartijat istuivat siellä kokislaatikoiden päällä ja kysyivät, haluammeko myös sähköpostit. Ihmettelimme mihin niitä tarvitaan, jos meille kerran tulee ne web-sivut.”


Aluksi Cityn verkkosivuja päivitettiin joka toinen viikko. Sisältö postitettiin levykkeillä Espoon Otaniemeen.

Aluksi Cityn verkkosivuja päivitettiin joka toinen viikko. Sisältö postitettiin levykkeillä Espoon Otaniemeen. Loppuvuodesta 1995 Cityn Surfcityksi nimetyille web-sivuile perustettiin jo deittipalvelu.

”Se imaisi nopeasti parituhatta ilmoitusta”, sanoo Suhonen.

Hän laskee, että Suomen ensimmäiset deitti.netin ilmoituksista alkunsa saaneet kansalaiset syntyivät todennäköisesti jo vuonna 1997.

2000-luvun alussa Cityn sivuilla oli parhaimmillaan jo noin 200 000 uniikkia kävijää joka viikko.

Määrä oli jo silloin enemmän kuin esimerkiksi Radio Suomipopin sivut tavoittivat kokonaisessa kuukaudessa kuluvan vuoden tammikuussa.

City oli Suomen aikakauslehdistä verkossa yksi ensimmäisistä, ja kaikista vierailluista sivustoista city.fi oli kymmenen käydyimmän joukossa.

Myöhemmin on opittu sellainenkin sanapari kuin user engagement, käyttäjien sitouttaminen. City oli sosiaalinen media ennen sosiaalista mediaa: oli deitti, profiilit, chat-huoneet ja toisten käyttäjien lataamien kuvien pisteyttämiseen keskittynyt Peilikuva-palvelu.

”Yksi kasvutekijä oli se, että City teki monia asioita ensimmäisenä. Deitti.netissä tämä näkyi esimerkiksi siinä, että homot ja lesbot saattoivat hakea helposti seuraa. Vähemmistöjen näkökulmasta tällä on voinut olla merkittävä vapauttava vaikutus ainakin pääkaupunkiseudun ulkopuolella.”

Cityn nykyisten sivujen verkkoarkistosta löytyy huhtikuulta 2003 helsinkiläisen Sadun sivustolle lisäämä rakkaustarina. Satu tapasi savolaisen naisen deitti.netin ilmoituksen kautta ja kertoo, että hänen uusi rakkaansa sai viiden kuukauden etäseurustelun aikana pahimmillaan 690 euron puhelinlaskun.

Välillä treffeillä käyneistä verkkopalvelun käyttäjistä tehtiin juttuja. Vuonna 1999 Cityn jutussa esiintyneestä Johannasta tuli kuuluisa seuraavalla vuosikymmenellä. Silloin Ilkka Kanerva joutui jättämään tehtävänsä ulkoministerinä, kun hänen Johanna Tukiaiselle lähettämänsä tekstiviestit tulivat julki.


Kun wap-protokolla oli uutta vuosituhannen vaihteessa, City oli Suhosen mukaan tekemässä wap-sivujakin ensimmäisten joukossa.

”Wapissa oli laskutusominaisuus. Kun vieraili puhelimellaan wap-sivulla ja klikkasi esimerkiksi maksullista kuvaa, hinta siirtyi maksettavaksi puhelinlaskuun. Palveluntarjoajana se oli meille merkittävää liiketoimintaa.”

Suhonen siirtyi isompiin saappaisiin koko Cityn palettia kustantaneen Citypress Oy:n toimitusjohtajaksi vuonna 2004. Samana vuonna Citya kustantanut Janton-konserni myytiin BA Capital Partners -nimiselle sijoitusyhtiölle.

Markkinointi & Mainonta haastatteli sijoitusyhtiön johtajaa, jonka mielestä Cityllä ja sen ainutlaatuisella menestyskonseptilla oli kansainvälistä potentiaalia.

Mutta sitten tuli Facebook, ja Facebookin kanssa samaan rysäykseen vielä Yhdysvaltojen pankkikriisistä alkanut taantuma. Cityn rahantekokone alkoi yskiä.

Toimitusjohtaja Suhosen ja Cityn tiet erosivat vuonna 2011.

Nykyään Suhonen kirjoittaa romaaneja, on päätoimittajana Lauttasaari-lehdessä ja työstää tv-sarjan käsikirjoitusta. Cityn toiminta on myyty, paperilehti lakkautettu, eikä sivustoakaan enää löydy vierailluimpien listauksista.

Nykyään Cityn toiminnan omistaa nuori sarjayrittäjä Ilkka Lavas.

Keväällä 2019 Suhonen selaa kotoaan löytyvää Cityn vuosikirjaa vuodelta 1995. Kahdesti kuukaudessa ilmestyneen lehden numerot oli teemoitettu, ja maaliskuun ensimmäisen numeron teema oli maaliskuusta 1995 alkaen seuraavat 15 vuotta aina data.

”Julkaistuja juttuja olivat muun muassa Verkkoraha – Nettivaltakunnan oma bittivaluutta ja Data Bahn -niminen uutispalsta”, Suhonen kertoo.

”Sekä Sam Inkisen artikkeli Datan villit vuodet. Se alkaa vuodesta 600 ennen Kristusta.”



Kirjoittaja työskenteli City-lehden vakituisena avustajana vuodesta 2001 vuoteen 2004.

Sarjan muut osat voit lukea tästä:

Suomalaiset saivat oman hakukoneen netissä monta vuotta ennen Googlea: Tällainen oli Ihmemaan tarina (osa 3/7)

Kun internet saapui Suomeen, joku yritti heti murtautua ydintutkimuskeskukseen (osa 2/7)

Muistatko Netscapen ja ponnahtavat pornoikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alkuhämärään (osa 1/7)

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

    2. 2

      Ruotsalaiset rakastuivat Leijoniin: ”Kiitos tästä MM-ihmeestä, isoveli”

    3. 3

      Kiekkotappio ei juuri näkynyt Kanadan mediassa, sillä maa keskittyi juhlimaan toista urheilu­saavutusta

    4. 4

      Päävalmentaja Jukka Jalonen nostaa tuoreen MM-kullan Suomen palloiluhistorian kovimpien saavutusten joukkoon: ”On tämä huikea juttu”

    5. 5

      Leijonat voitti sensaatiomaisesti MM-kultaa, juhlat jatkuvat HS:n hetki hetkeltä -seurannassa

    6. 6

      Eero Heinäluoma nousi vaalien ääniharavaksi – tässä ovat Suomen uudet euroedustajat

    7. 7

      Nämä kiinalaiset tekonaamat ovat niin tarkkoja kopioita ihmis­kasvoista, että uusi iPhonekin menee halpaan – ja juuri se on tarkoituskin

      Tilaajille
    8. 8

      Leijonat saapuvat Suomeen maanantaina iltapäivällä, illalla maailmanmestareille järjestetään kansanjuhla, HS näyttää suorina lähetyksinä

    9. 9

      Vain 7-vuotiaita poikia heitettiin töihin tähän laitokseen vailla tietoa ulospääsystä – Syyksi riitti veljeily vanhempien pahantekijöiden kanssa

    10. 10

      Kapteeni Marko Anttilaa vei eteenpäin hirveä halu voittaa: ”Yritin panna kaiken likoon ja tänään sattui onnistumaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    2. 2

      Sensaatio on valmis – Suomi on jääkiekon maailmanmestari!

    3. 3

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    4. 4

      10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

    5. 5

      ”Ennen kehotin ostamaan. Enää en sitä tekisi”, sanoo Suomen johtava sisustusstailisti

    6. 6

      Suomen vihreille historiallinen voitto eurovaaleissa, koko EU:n tasolla keskustaoikeisto suurin puolue – Katso täältä tulokset ja analyysit eri EU-maista

    7. 7

      Ruotsalaiset rakastuivat Leijoniin: ”Kiitos tästä MM-ihmeestä, isoveli”

    8. 8

      Eero Heinäluoma nousi vaalien ääniharavaksi – tässä ovat Suomen uudet euroedustajat

    9. 9

      Lääketiede käänsi kelkkansa homesairauden suhteen – Haaskaako Suomi satoja miljoonia korjaamalla ja purkamalla rakennuksia?

      Tilaajille
    10. 10

      Päävalmentaja Jalonen hermostui venäläisten kritiikkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Tässä ovat suosituimmat eurovaaliehdokkaat

    9. 9

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    10. 10

      ”Luulin, että Suomi on oikeusvaltio”, sanoo Isisin kalifaattiin lähteneen ja nyt Syyriassa vankileirillä olevan suomalaisnaisen äiti

    11. Näytä lisää