Suuruudenhullu nettikauppa yritti mullistaa vaatebisneksen 1990-luvulla, mutta päätyi polttamaan alle kahdessa vuodessa 185 miljoonaa dollaria – ”Ei oltu köyhiä eikä kipeitä”

Internet täytti tänä keväänä 30 vuotta. Teksti on osa internetin historiaa käsittelevää juttusarjaa, osa 5/7.

Boo.comin perustajat tiesivät, että jonain päivänä ihmiset ostavat suuren osan vaatteistaan verkkokaupoista.

He yrittivät kehittää ensimmäisen maailmanlaajuisen vaatteiden verkkokaupan 1990-luvun lopussa, jotta bisnes olisi tulevaisuudessa heidän hyppysissään. Suomi oli alusta asti yksi kohdemaa.

Yhtiön tarinasta kehkeytyi kiihkeä kujanjuoksu, joka ei lopulta kestänyt edes kahta vuotta.

Boo.comista tuli varoittava esimerkki ja ensimmäinen konkurssiin ajautunut merkittävä eurooppalainen internet-yhtiö, kuten Helsingin Sanomat kirjoitti toukokuussa 2000https://www.hs.fi/talous/art-2000003884722.html.

Kaikki alkoi, kun ruotsalaiset Ernst Malmstenhttps://www.hs.fi/haku/?query=ernst+malmsten ja Kajsa Leanderhttps://www.hs.fi/haku/?query=kajsa+leander myivät kirjojen verkkokauppansa bokus.comin ja päättivät perustaa vaatteiden verkkokaupan keväällä 1998.

Heidän ideanaan oli luoda katumuotia ja urheiluvaatteita yhdistelevä urbaani brändi. He saivat myyntisopimukset sellaisten vaatemerkkien kanssa kuin Converse, Helly Hansen ja Fred Perry.

Kaikki firmaan liittyvä piti olla coolia. Verkkosivuilla tuotteista pystyi katsomaan kolmiulotteisia malleja eri suunnista, zoomaamaan ja pukemaan ne mallinuken päälle. Asiakasta palveli nokkela ja provosoiva virtuaalinen myyntiavustaja Miss Boo.

Muoti- ja talouslehdistö ihastui tarinaan jo päiväkodissa toisiinsa tutustuneista ex-malli Leanderista ja runokriitikko Malmstenista, jotka pistivät hetkessä tyhjästä pystyyn kansainvälisen yrityksen.

Boo.comin kolmas perustaja oli pankkiiri Patrik Hedelinhttps://www.hs.fi/haku/?query=patrik+hedelin.

Yhtiö avasi toimistoja ympäri Eurooppaa ja tietysti myös New Yorkiin. Se käytti alle kahdessa vuodessa kaikkiaan noin 185 miljoonaa dollaria sijoittajiensa rahoja.

Sijoittajina olivat muun muassa Forbesin tuoreimmassa listauksessahttps://www.forbes.com/billionaires/#553d804e251c maailman neljänneksi rikkain ihminen Bernard Arnaulthttps://www.hs.fi/haku/?query=bernard+arnault, vaateyhtiö Benetton sekä investointipankki J. P. Morgan.

Palkkalistoilla oli noin 400 ihmistä.

Verkkosivun avaamista jouduttiin kuitenkin lykkäämään teknisten ongelmia takia useita kertoja. Lopulta se aukesi samanaikaisesti 18 maassa marraskuussa 1999, puoli vuotta aiottua myöhemmin.

Mainoskampanjat olivat pyörineet jo kesällä, lehdistön hypetys oli ehtinyt vaihtua ihmettelyksi ja myynti alkoi vaisusti.

Näyttävät sivut olivat myös sen aikaisilla nettiyhteyksillä monille asiakkaille toivottoman hitaat. Niiden latautumista piti odottaa minuuttikaupalla ellei pidempäänkin.

Paketit Boo.com onnistui toimittamaan kotiovelle yleensä viidessä päivässä. Toimitus ja palautus olivat ilmaisia, mikä oli silloin vallankumouksellista.

Lisäksi sivusto toimi jokaisessa maassa sen omalla kielellä ja valuutalla aikana ennen euroa.

Yhtiön pyörittämiseen kului kuitenkin suurimman hulinan aikaan noin kaksi miljoonaa dollaria viikossa. Pian sijoittajilta loppui usko, koska bisnestä ei saatu kestävälle pohjalle.

Olennainen osa brändiä oli oma verkkolehti, kunnianhimoisesti tehty Boom, joka oli Leanderin lempilapsi.

Nykyään Ylellä toimittajana työskentelevä Minna Joenniemihttps://www.hs.fi/haku/?query=minna+joenniemi toimitti sen suomenkielistä versiota sekä teki yhdessä toimittaja Maria Veitolanhttps://www.hs.fi/haku/?query=maria+veitolan kanssa Miss Boolle suomenkielisiä vuorosanoja.

”Silloin ei oltu köyhiä eikä kipeitä, lennettiin kokouksiin Tukholmaan ja Lontooseen ykkösluokassa. Juomana oli samppanjaa, eikä kuoharia”, Joenniemi muistelee huvittuneena.

Artikkelien tekemiseen Joenniemellä ja kumppaneilla oli melko vapaat kädet, ja brittiläinen graafinen suunnittelutoimisto teki niistä Abode Flash -ohjelmalla ”tyylikkäitä, reagoivia ja liikkuvia kokonaisuuksia”.

Esimerkiksi yksi artikkeli oli taitettu niin, että piirrettyä naishahmoa klikkailemalla pystyi kuuntelemaan malli Ninja Sarasalonhttps://www.hs.fi/haku/?query=ninja+sarasalon mielipiteitä omista ruumiinosistaan, Joenniemi kertoo.

Leanderin vastusteluista huolimatta Boomin tekeminen loppui, kun yhtiö yritti säästää kuluissaan.

”En muista, julkaistiinko Boomista koskaan toista suomenkielistä numeroa. Miss Boon puhekuplia taidettiin tehdä siihen saakka, kun verkkokauppa oli pystyssä.”

Boo.com suljettiin toukokuussa 2000, yhtenä ensimmäisistä it-kuplan uhreista.

Leander ja Malmsten ovat sanoneet haastatteluissa myöhemmin, että he olivat edellä aikaansa ja tavoittelivat liian paljon liian nopeasti.

Sarjan muut osat voit lukea tästä:

City-lehti oli verkkorakkauden edelläkävijä – 1995 perustetut web-sivut olivat täynnä rakkaudennälkäisten ilmoituksia (osa 4/7)https://www.hs.fi/teknologia/art-2000006081875.html

Suomalaiset saivat oman hakukoneen netissä monta vuotta ennen Googlea: Tällainen oli Ihmemaan tarina (osa 3/7)https://www.hs.fi/teknologia/art-2000006081133.html

Kun internet saapui Suomeen, joku yritti heti murtautua ydintutkimuskeskukseen (osa 2/7)https://www.hs.fi/teknologia/art-2000006079997.html

Muistatko Netscapen ja ponnahtavat pornoikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alkuhämärään (osa 1/7)https://dynamic.hs.fi/2019/internet30v/index.html