Teknologia

Facebook ja Youtube rajoittavat harhaan­johtavia terveys­väittämiä sisältävien julkaisujen näkyvyyttä

Yhdysvaltalainen sanomalehti Wall Street Journal on julkaissut selvityksen, jonka mukaan Facebook ja Youtube ovat tulvillaan vaihtoehtoisiin syöpähoitoihin liittyviä, valheellisia väittämiä sisältäviä julkaisuja.

Facebook ja Youtube kertovat rajoittavansa harhaanjohtavia terveysväittämiä sisältävien julkaisujen näkyvyyttä.

Sosiaalisen median yhtiö Facebook kertoi tiistaina luoneensa kesäkuussa kaksi kategoriaa, joihin kuuluvien julkaisujen näkyvyyttä se hillitsee päivittämällä algoritmejaan.

Ensimmäiseen kategoriaan kuuluvat julkaisut, joissa esiintyy ”liioiteltuja tai sensaationhakuisia” terveysväittämiä. Esimerkkinä kategoriaan sopivasta julkaisuista yhtiö käyttää julkaisuja, joissa kerrotaan liioitellen ”ihmeparannuksista”.

Toiseen kategoriaan puolestaan kuuluvat julkaisut, joissa pyritään myymään tuotteita tai palveluita terveysväittämien nojalla. Jatkossa Facebook siis rajoittaa esimerkiksi laihtumista lupaavien lääkkeiden mainostamista.

”Terveyteen liittyvä harhaanjohtava sisältö on yhteisöllemme erityisen haitallista”, Facebook kertoo tiedotteessa.

Yhtiö kertoo tunnistaneensa lauseita, joita käytetään usein harhaanjohtavia terveysväittämiä sisältävissä julkaisuissa. Näitä lauseita hyödyntäen Facebook pystyy ennustamaan, mitkä julkaisut saattavat sisältää sensaationhakuisia väittämiä. Nämä julkaisut näytetään käyttäjälle jatkossa alempana sivuston uutisnäkymässä.

Facebook arvioi, ettei päivitys vaikuta suurimpaan osaan Facebook-sivuista.

Yhdysvaltalainen sanomalehti The Wall Street Journal julkaisi tiistaina selvityksen, jonka mukaan Facebook ja Youtube ovat tulvillaan vaihtoehtoisiin syöpähoitoihin liittyviä, valheellisia väittämiä sisältäviä julkaisuja. Laajalle levinnyttä valheellista tietoa oli WJS:n selvityksen aikaan toisinaan esillä sellaisten mainosten, videoiden ja sivujen rinnalla, joissa esitetyt tiedot syöpähoidoista olivat tieteellisesti todistettuja.

Pahimmillaan valheellista tietoa sisältäneet julkaisut keräsivät miljoonia katselukertoja.

Sanomalehden sihtiin osui esimerkiksi ruokasoodapistoksia ja mehukuureja syövän hoitoon suositteleva Facebook-sivu, jolla oli yli 60 000 tykkäystä.

Sanomalehden mukaan myös Youtube on ryhtynyt toimiin harhaanjohtavan tiedon leviämisen estämiseksi. Youtuben tiedottaja on kertonut yhtiön leikanneen mainosten määrää ja siten myös tuloja syöpähoidoista valheellista tietoa levittäviltä kanavilta.

WJS:n mukaan Youtube tekee yhteistyötä lääkäreiden kanssa tunnistaakseen sisältöä, jossa mainostetaan tai kannatetaan vahvistamatonta tietoa ja lääketieteeseen liittyviä salaliittoteorioita.

Yhtiö on muuttanut algoritmejaan siten, että haitallisia väittämiä sisältävät videot näkyvät jatkossa käyttäjille rajoitetummin.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kapteeni juopotteli Turussa ja pelkäsi sotaoikeutta – Pian Hangosta lähti merelle neuvostosukellusvene, joka aiheutti historian pahimman meritragedian

      Tilaajille
    2. 2

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    3. 3

      Ruotsin kaduilla on räjähtänyt käsikranaatti harva se viikko: Niiden suuri etu on, että todisteita jää vähemmän kuin ampuma-aseista

    4. 4

      Näin villiä legendaa kerrotaan Helsingin turistibusseissa: Täällä syödään ”sapaksia”, poliiseille kannattaa puhua ruotsia ja Havis Amanda esineellisti suomalaiset naiset

    5. 5

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    6. 6

      Ison pörssiyhtiön johtaja ansaitsee viikossa saman kuin työntekijä koko vuonna – katso, ketkä saivat eniten palkkaa, bonuksia ja eläkemaksuja

    7. 7

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    8. 8

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    9. 9

      Huumeparoni ”El Chapon” tuomio on yhden aikakauden loppu: huumesodan voittaminen voi olla entistä vaikeampaa

    10. 10

      Miksi neuvolassa kysytään rokotteista kuin kyseessä olisi lounasbuffet?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    2. 2

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    3. 3

      HS tutustui viisi päivää kestävään reservinkieltäytyjien leiriin ja selvitti, mitä siellä tapahtuu

      Tilaajille
    4. 4

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    5. 5

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    6. 6

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    7. 7

      Onko tässä Helsingin hienoin kattoterassi? Tavallisen kalliolaisen kerrostalon katolta voi nähdä hyvällä säällä jopa Tallinnaan

    8. 8

      Lisätietoa Luumäen turmasta: Kolme ihmistä nousi autosta selvittämään mahdollisia erimielisyyksiä, kaksi kuoli rekan törmättyä heihin

    9. 9

      Ilmatieteen laitos antaa jo helle­varoituksia: Grafiikka näyttää Suomen tulevien päivien sään

    10. 10

      Keskiajan ”överiyttä” ihannoiva Noora Louhimo toi metalliyhtyeensä Battle Beastin Olavinlinnaan, joka on oiva paikka laulaa miekoista ja kunniasta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    5. 5

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää