Teknologia

Alan Turingin maineen palautus jatkuu: koodin­murtaja ja tieto­koneiden isä oli väärin kohdeltu homo­seksuaali, joka pääsee nyt Britannian seteliin

Toisen maailmansodan aikana natsien salakirjoitukset murtanut Alan Turing oli matemaatikko, jonka Britannia veti lokaan siveettömyydestä annetulla vankeustuomiolla. Hänen maineensa puhdistaminen on kestänyt jo kymmenen vuotta.

Tietokoneiden isänä pidetty salakirjoitusnero Alan Turing saa kasvonsa Britannian 50 punnan seteliin.

”Alan Turing oli merkittävä matemaatikko jonka työllä on ollut valtava vaikutus siihen, miten me elämme nykyään”, sanoi Britannian keskuspankin johtaja Mark Carney Britannian yleisradioyhtiö BBC:lle.

”Turing oli tietojenkäsittelytieteen ja tekoälyn isä sekä myös sotasankari. Hänen työnsä ulottui kauas ja oli mullistavaa. Turing on jättiläinen, jonka olkapäillä me seisomme.”

Turing ohitti setelisuunnittelussa myös ehdolla olleet 1800-luvun matemaatikko Ada Lovelacen, tähtitieteilijä Stephen Hawkingin sekä dna-kemisti Rosanlind Franklinin.

Turingin kuvalla varustettu seteli lasketaan liikenteeseen vuonna 2021. Siinä on muun muassa kuva miehestä vuodelta 1951, lainauksia hänen vuonna 1936 kehittämistään kaavoista sekä hänen syntymäpäivänsä binäärikoodilla kirjoitettuna.


Mutta mikä Alan Turingista tekee niin erityisen?

Monien mukaan tietokoneita ei olisi olemassa ilman Turingin tieteellistä työtä. Kun Turing oli 24-vuotias, hän kehitti teoreettisen mallin sille, miten tietokone toimii. Oikeastaan hänen päämääränään oli määritellä tarkasti algoritmi, mutta näin syntyi varhainen mekaaninen tietokonemalli.

Mallin nimi on Turingin kone. Nykyaikaisiin tietokoneisiin verrattuna se olisi tuskallisen hidas ja epämoderni, mutta 83 vuotta sitten se oli keksintönä mullistava.

Vuonna 1938 Turing väitteli tohtoriksi Princetonin yliopistosta ja esitteli väitöskirjassaan suhteellisen laskennan käsitteen.

Maaliskuussa 1938 natsi-Saksa liitti itseensä Itävallan. Syksyllä 1938 Turing sai osa-aikaisen työn ensimmäisen maailmansodan jälkeen perustetussa Government Code and Cypher Schoolissa. Sen nimi muutettiin vuonna 1946 GCHQ:ksi, joka nykyään vastaa Britannian asevoimien ja hallituksen signaalitiedustelusta ja tietoturvasta.

Turingin tehtäväksi annettiin tutustua mahdollisuuksiin murtaa natsi-Saksan sotilasviestinnässään käyttämiä salakirjoituksia.

Vuonna 1939 alkoi toinen maailmansota. Turingin työpaikka sijaitsi Bletchley Parkissa, ja siellä työskenteli parhaimmillaan jopa 10 000 ihmistä. Turing ja hänen kollegansa rakensivat koneen, joka pystyi laskemaan saksalaisten 1920-luvulla kehittämän Enigma-salauslaitteen asetuksia.

Laite sai nimen Bombe, ja se otettiin käyttöön maaliskuussa 1940. Marraskuussa 1941 niitä oli jo viisitoista, ja vuonna 1942 ne avasivat keskimäärin 39 000 Enigma-salakirjoitettua viestiä joka kuukausi. Turingin elämäntyölle omistettujen sivujen mukaan purettujen viestien määrä nousi vuonna 1943 noin 84 000:een kuukaudessa.

Joulukuussa 1940 Turing ratkaisi laivaston Enigman indikaattorijärjestelmän, joka oli muita Enigma-järjestelmiä monimutkaisempi.

Turingin sodan aikana tekemän työn on arvioitu saattaneen lyhentää toisen maailmansodan kestoa vähintään kahdella vuodella. Sodan jälkeen vuonna 1945 hänelle myönnettiin brittiläisen imperiumin upseerin arvo, mutta salaiset urotyöt tulivat julki vasta 1970-luvulla.

Silloin Turing oli jo kuollut.

Sodan jälkeen Turing siirtyi töihin Britannian kansallisen fysiikan laboratorioon, tehtävänään kehittää oikea tietokone. Ensimmäinen ACE (automatic computing engine eli automaattinen laskentakone) valmistui vuonna 1950.

Turingia kiinnosti myös matematiikan ja luonnon suhde. Vuonna 1952 hän julkaisi artikkelin kemiallisesta morfogeneesistä, jossa selitti miten luonnossa esiintyvät säännölliset kuviot kuten vaikkapa leopardin pilkut tai seepran raidat. Selvittäminen onnistui matemaattisten mallien avulla, sillä dna:n rakenne selvisi vasta vuonna 1953.

Samana vuonna kun Turing selvitti morfogeneesin, myös hänen uransa ja loppuelämänsä tuhoutui: Turingin salaisuus tuli julki.

1950-luvun Britanniassa homoseksuaalisuus oli rikos.

Asia tuli julki, kun Turingin 19-vuotias tuttava auttoi kaveriaan murtautumaan Turingin kotiin ja Turing ilmoitti murrosta poliisille. Kuulusteluissa hän joutui tunnustamaan, että hänellä ja 19-vuotiaalla nuorukaisella oli suhde. Turing tuomittiin törkeästä siveettömyydestä ehdolliseen vankeuteen ja kemialliseen kastraatioon estrogeenipistoksilla.

Tuomiolla oli peruuttamaton ja tuhoava vaikutus Turingiin, sanoi brittilehti The Guardianille tiedemiehestä kirjan vuonna 2006 kirjoittanut professori David Leavitt.

Tuomion myötä Turingin turvaluokitukset peruutettiin ja valtion sekä asevoimien konsultoiminen salakirjoitusasioissa loppui. Turing koki, että poliisi tarkkailee häntä.

”1950-luvun Britanniassa oli sellainen vainoharhainen mielikuva homoseksuaalista maanpetturina, jonka venäläinen agentti viettelee ja saa vaihtamaan puolta”, Leavitt sanoi The Guardianille vuonna 2013. ”Tämä oli täysin väärä käsitys Turingista, joka oli erityisen isänmaallinen ja rehellinen.”

Kesällä 1954 Turingin siivooja löysi miehen kotoaan kuolleena. Kuolinsyyksi selvisi syanidimyrkytys. On todennäköistä, että Turing teki itsemurhan. Hän oli kuollessaan 41-vuotias.

Kesti 55 vuotta ennen kuin brittiläinen John Graham-Cumming kirjoitti blogiinsa, että Alan Turing ansaitsisi Britannian hallitukselta anteeksipyynnön saamastaan kohtelusta.

Nykyään teknologiajätti Cloudflaren johdossa työskentelevä Graham-Cumming loi blogitekstinsä jälkeen virallista anteeksipyyntöä vaativan nettiadressin kesäkuussa 2009. Se keräsi 37 000 nimeä. Heidän joukossaan olivat esimerkiksi kirjailija Ian McEwan ja evoluutiobiologi Richard Dawkins.

Graham-Cumming kampanjoi asian puolesta ahkerasti kuukausia. Kirjoituksessaan hän kuvailee kauniisti, miten sai syyskuussa 2009 soittopyynnön pääministerin kansliasta.

”Hei John, tässä on Gordon Brown. Taidat tietää miksi halusin puhua kanssasi.”

Pääministerin anteeksipyynnöstä kesti vielä neljä vuotta ennen kuin Britannian kuningashuone kumosi Alan Turingin tuomion. Oikeusministerinä toiminut Chris Grayling pyysi tuomion kumoamista.

Turingin kuolemasta oli tuolloin kulunut 59 vuotta.

The Guardianin mukaan tuolloin Britannian pääministerinä toiminut David Cameron kuvaili Turingia ”merkittäväksi mieheksi”.

”Hänen toimintansa pelasti lukemattomia ihmishenkiä. Hän jätti myöskin huomattavan kansallisen perinnön merkittävien tieteellisten saavutustensa kautta.”

Turingin hämmästyttävästä elämäntarinasta kiinnostui myös norjalainen elokuvaohjaaja Morten Tyldum, joka kiinnitti pääosan esittäjäksi Benedict Cumberbatchin.

Turingista kertova elokuva The Imitation Game sai ensi-iltansa 2014 ja palkittiin myöhemmin Oscar-patsaalla parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vanhemman on turha yrittää muokata lastaan kasvatuksella, sanoo maailmankuulu tutkija: Lopulta geenit muotoilevat elämämme

    2. 2

      Joonas Pesonen muutti Korpilahdelta Helsinkiin ja päätyi asumaan vuodeksi luksushotelliin, ilmaiseksi – se on hänen työtään

    3. 3

      Viikon päästä peliyhtiö Remedy saa tietää, oliko kymmenien miljoonien panostus oikea päätös: ”Täydellisen seko”, arvioi pelilehti

    4. 4

      Donald Trump vahvisti haluavansa ostaa Grönlannin

    5. 5

      Palkankorotus ei purrut varhais­kasvatuksen opettaja­pulaan, kuormittuneet lasten­hoitajat vaihtavat alaa

    6. 6

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    7. 7

      Helsingin keskustan alittavasta tunnelista tehdään päätöksiä pian – Sinnemäki: ”Kaikilla liikennehankkeilla täytyy saada aikaan päästövähennyksiä”

    8. 8

      Ikoninen keittiökaappi luotiin ennen kaikkea kestämään, ja siksi tuhannet keittiöt ympäri Suomea ovat toistensa kopioita

    9. 9

      HS kiersi Kymiringin uuden moottoriradan, jonka takasuoralla voidaan tavoitella jopa 360 kilometrin haamunopeutta

    10. 10

      Monen suositun mökkijärven pinta on poikkeuksellisen alhaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    2. 2

      Maria Tuominen haluaa murtaa romaneja koskevia stereo­typioita, mutta yksi niistä pitää hänen mukaansa paikkansa: ”Telkkari huutaa, urut huutaa, koirat huutaa ja lapset huutaa”

    3. 3

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    4. 4

      Ikoninen keittiökaappi luotiin ennen kaikkea kestämään, ja siksi tuhannet keittiöt ympäri Suomea ovat toistensa kopioita

    5. 5

      Uusi miesihanne on peräkamarinpoika, joka pukeutuu haudassakin rippipukuun

    6. 6

      70-luvulla rakennettu omakotitalo voi olla riskiostos, mutta Anu Turklinin tasakattoinen punatiilitalo hurmasi

    7. 7

      Britannia vei kansalaisuuden Isisin joukkoihin liittyneeltä ”Jihadi-Jackilta”

    8. 8

      Juha Rautaheimo on selvittänyt satoja henkirikoksia: ”Täydellinen rikos pitäisi tehdä yksin”

    9. 9

      Kuljettaja kuoli kiihdytysajoissa Lappeenrannassa: ajoi onnettomuushetkellä 300 kilometrin tuntivauhtia

    10. 10

      Pulaa ruuasta ja lääkkeistä, ruuhkia ja mielenosoituksia: vuodettu salainen asiakirja ”Operation Yellowhammer” paljastaa brittihallituksen valmistautumisen kovaan brexitiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kalle Oikari jätti Audinsa Helsinki-Vantaalle pysäköitynä, ja loman aikana joku oli ajanut sillä 130 kilometriä

    2. 2

      Festareiden silmiinpistävät: Helsinkiläinen Otto, joka laittoi Flow-festivaalille ihan tavalliset vaatteet

    3. 3

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalainen kauppa löysi maailman­laajuisen asiakas­kunnan: ”Meillä on paljon asiakkaita, joilla ei ole puutetta rahasta”

      Tilaajille
    5. 5

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    6. 6

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    7. 7

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    8. 8

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    9. 9

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    10. 10

      Moni tekee kyykätessään saman virheen, mutta se on helppo korjata: Asian­tuntija neuvoo 5 liikkeen kyykky­treenin, joka parantaa suoritus­kykyä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää