Teknologia

Miessankarit vaihtuivat naisiksi ja pahiksiksi, kun päiväkotilapset saivat suunnitella unelmiensa pelin

Jo päiväkoti-ikäiset lapset osaavat suhtautua peleihin kriittisesti, sanoo tutkija Pekka Mertala.

Mitä tapahtuu, kun 5–7-vuotiaat lapset saavat suunnitella mielestään maailman parhaan pelin?

Siitä Pekka Mertala päätti ottaa selvää. Hän on lastentarhanopettaja, joka tutkii nykyään lasten media- ja teknologiasuhteita Oulun yliopistossa. Toisena tutkijana hankkeessa oli Tampereen yliopiston pelikasvatuksen tutkija Mikko Meriläinen.

Tutkimukseen osallistui 26:n lapsen päiväkotiryhmä, jonka opettajat olivat huomanneet, että lapset leikkivät poikkeuksellisen paljon peliteemaisia leikkejä ja tekevät piirustuksia peleistä.

Lapsia ei ohjattu siihen, että pelin pitäisi olla digitaalinen, Mertala kertoo. Mutta lapsista parisenkymmentä suunnitteli nimenomaan digitaalisen pelin.

”Digitaaliset pelit ovat tuon ikäisillä sellaisia, että niistä kuuluu olla kiinnostunut, vaikka niitä ei välttämättä pelaisikaan. Ne ovat kaveripiirissä kulttuurista pääomaa. Niistä täytyy tietää, jotta voi leikkiä toisten lasten kanssa vaikkapa Minecraftia.”


”Mutta löytyi myös esimerkiksi päivitetty versio korttipeli Unosta.”

Mertalan mielestä tuloksissa mielenkiintoisinta oli se, että jo päiväkoti-ikäiset lapset osasivat suhtautua peleihin kriittisesti: omat suosikkipelit ovat hyviä, mutta ne voisivat olla parempiakin.

”Tämänkin ikäisten lasten arvostuksissa löytyy vivahteita. Ei ole vain niin, että jokin asia on paras tai huono. Täysin avoimen tehtävänannon kautta loimme lapsille mahdollisuuden suhtautua peleihin muinakin kuin valmiina tuotteina.”

Ryhmän opettajat ja Mertala kokosivat lasten suunnitelmista teemoittain ryhmiä. Niitä syntyi lopulta neljä. Yhdessä pelit pohjautuivat Turtleseihin, toinen ammensi My Little Ponysta, kolmas tapahtui linnamiljöössä ja neljännessä ryhmässä syntyi Minecraftiin pohjautunut Lego-vampyyritaistelupeli.


Erityisesti tytöt lähtivät muokkaamaan miesvaltaisia pelimaailmoja ja mediatekstejä, Mertala kertoo. Yhdessä suunnitelmassa naissivuhahmo April O’Neilista tuli pääsankari Turtles-pelissä. Toisessa suunnitelmassa viiksekäs putkimies Super Mario vaihtui violettitukkaiseksi tytöksi.

”Mutta idea ei ollut pelkästään se, että päähahmo korvataan toisella, vaan tämän tytön idea oli myös, että jokainen voi itse luoda ja muokata pelihahmon sellaiseksi kuin haluaa.”

Monelle lapselle oli tärkeää, että pelihahmo voi olla digitaalinen tai virtuaalinen versio hänestä itsestään. He halusivat Mertalan mukaan siis henkilökohtaistaa pelin.

Yksi lapsi halusi myös ehdottomasti, että hänen pelissään päähahmo on pahis.

”Kun on tutkittu lasten kamppailuleikkejä, oikeastaan jokainen haluaa jossakin kehitysvaiheessa olla pahiksen roolissa. Siinä pääsee testaamaan moraalisesti kyseenalaista roolia ilman, että siitä koituu itselle tai muille mitään varsinaista vahinkoa. Voi turvallisesti kokeilla, millaista on olla paha ja ilkeä ja toimia sääntöjen vastaisesti.”


Mertalan mukaan tätä samaa halutaan kokeilla peleissäkin.

Lapsille oli myös tärkeää, että peleissä pystyi tekemään asioita, jotka eivät ole arjessa ja oikeassa elämässä mahdollisia, kuten ratsastaa yksisarvisella.

Kaikissa lasten pelisuunnitelmissa oli vaikutteita heille merkityksellisistä peleistä, ”oli jokin siisti juttu, jonka ympärille he lähtivät pelejään rakentamaan”.

Joukossa oli ainoastaan yksi käytännössä kokonaan suora kopio jo olemassa olevasta pelistä, Minecraftista. Sen suunnitteli lapsi, joka oli katsonut Minecraft-pelivideoita, mutta ei ollut koskaan pelannut peliä.

”Sen takia hänellä oli niin isot odotukset ja suuret kuvitelmat. Jos ei ole ensikäden kosketusta, niin totta kai pelin ympärille muodostuu myyttiset mittasuhteet. Minecraft oli hänelle maailman paras peli, johon ei saa tehdä mitään muutoksia. Kun peliä pääsee pelaamaan, kokemukset voivat olla toiset.”

Mertalalle projekti oli yksi työuran hauskimmista. Kyseessä ei ollut pelkästään akateeminen tutkimus.

”Tämän olisi voinut tehdä ilmankin minun ja Mikon tutkimusintressiä. Tämä oli päiväkodissa toteutettu projekti, jossa vain kerroimme opettajien kanssa, että nyt olisi tehtävänä suunnitella maailman paras peli.”

Sitten lapset lähtivät piirtämään ideoitaan, eli tehtävä ei juuri poikennut tavallisesta tekemisestä päiväkodissa.

”Ideasta tehtiin testiversio, jonka avulla huomattiin, mikä toimii ja mikä ei, ja sitten paranneltiin pelejä. Mallinsimme lapsille pelien suunnitteluprosessia ja hyödynsimme siinä muun muassa digitaalisia valokuvia ja qr-koodeja, mutta suurin osa materiaaleista oli ihan tavanomaisia: kyniä, paperia, tusseja, pahvilaatikoita, liimaa ja saksia, joita löytyy joka ikisestä päiväkodista.”

Mertalan viesti koteihin ja päiväkoteihin onkin, että digitaalisen mediakulttuurin käsittelemiseen ei aina tarvita digitaalisia välineitä.

Projekti toteutettiin jo keväällä 2016, mutta nyt elokuun alussa Mertala ja Meriläinen julkaisivat siitä raportin kansainvälisessä lapsuudentutkimuksen aikakausjulkaisu Global Studies of Childhoodissa.

Artikkelin voi lukea englanniksi tästä linkistä sekä suomenkielisen lyhennelmän siitä Nuorisotutkimusseuran Solmukohtia-teoksessa (sivut 103–109) tästä linkistä.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ikoninen keittiökaappi luotiin ennen kaikkea kestämään, ja siksi tuhannet keittiöt ympäri Suomea ovat toistensa kopioita

    2. 2

      Maria Tuominen haluaa murtaa romaneja koskevia stereo­typioita, mutta yksi niistä pitää hänen mukaansa paikkansa: ”Telkkari huutaa, urut huutaa, koirat huutaa ja lapset huutaa”

    3. 3

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    4. 4

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    5. 5

      Pulaa ruuasta ja lääkkeistä, ruuhkia ja mielenosoituksia: vuodettu salainen asiakirja ”Operation Yellowhammer” paljastaa brittihallituksen valmistautumisen kovaan brexitiin

    6. 6

      Miksi koirankakkaa pusseineen ei saa panna biojätteisiin?

    7. 7

      Uusi miesihanne on peräkamarinpoika, joka pukeutuu haudassakin rippipukuun

    8. 8

      70-luvulla rakennettu omakotitalo voi olla riskiostos, mutta Anu Turklinin tasakattoinen punatiilitalo hurmasi

    9. 9

      Britannia vei kansalaisuuden Isisin joukkoihin liittyneeltä ”Jihadi-Jackilta”

    10. 10

      Kuljettaja kuoli kiihdytysajoissa Lappeenrannassa: ajoi onnettomuushetkellä 300 kilometrin tuntivauhtia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    2. 2

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    3. 3

      Maria Tuominen haluaa murtaa romaneja koskevia stereo­typioita, mutta yksi niistä pitää hänen mukaansa paikkansa: ”Telkkari huutaa, urut huutaa, koirat huutaa ja lapset huutaa”

    4. 4

      Kävelyvauhti saattaa paljastaa, millainen on ikääntyneen kuolemanriski

    5. 5

      Uusi miesihanne on peräkamarinpoika, joka pukeutuu haudassakin rippipukuun

    6. 6

      Helsinkiin ilmestyi uusia kaupunkipyöriä, joilla voi ajaa yli 40 kilometrin tuntivauhtia ympäri vuoden

    7. 7

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      ”Hullu maalishow – hysteriaa Suomessa”: Näin jalkapalloilija Teemu Pukin hattutempusta kirjoitettiin Ruotsissa ja Englannissa

    9. 9

      Juha Rautaheimo on selvittänyt satoja henkirikoksia: ”Täydellinen rikos pitäisi tehdä yksin”

    10. 10

      70-luvulla rakennettu omakotitalo voi olla riskiostos, mutta Anu Turklinin tasakattoinen punatiilitalo hurmasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kalle Oikari jätti Audinsa Helsinki-Vantaalle pysäköitynä, ja loman aikana joku oli ajanut sillä 130 kilometriä

    2. 2

      Festareiden silmiinpistävät: Helsinkiläinen Otto, joka laittoi Flow-festivaalille ihan tavalliset vaatteet

    3. 3

      Jalkapallo. Kielletty. Farkut. Kielletty. Seurustelu. Kielletty – Nuoret naiset kertovat, miten heidän elämäänsä rajoitetaan Suomessa perheen kunniaan vedoten

      Tilaajille
    4. 4

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    5. 5

      Suomalainen kauppa löysi maailman­laajuisen asiakas­kunnan: ”Meillä on paljon asiakkaita, joilla ei ole puutetta rahasta”

      Tilaajille
    6. 6

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    7. 7

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    8. 8

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    9. 9

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    10. 10

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    11. Näytä lisää