Teknologia

Televisio pimenee lähivuosina yli 300 000 kotitaloudessa, jos niihin ei hankita uutta laitetta – Pieni merkki televisiossa tai digiboksissa kertoo, toimiiko se jatkossa

Antennitalouksien piti siirtyä uuteen lähetystekniikkaan jo ensi keväänä, mutta Ylen ja Dna:n kiista markkinaoikeudessa viivästyttää uudistusta.

Suomessa on noin 350 000 kotitaloutta, joissa televisio ei enää lähitulevaisuudessa näy nykyisillä laitteilla.

Tämä johtuu siitä, että kaikki antenniverkon maksuttomat kanavat siirtyvät uuteen DVB-T2-lähetystekniikkaan.

Liikenne- ja viestintäviraston mukaan Suomessa on noin 900 000 kotitaloutta, joissa televisiolähetykset ovat ainoastaan antennin varassa. Näistä talouksista 61 prosentilla televisio ja digiboksi tai jompikumpi niistä ovat jo ajan tasalla, eli niillä pystyy katsomaan televisiolähetyksiä myös uuteen lähetystekniikkaan siirtymisen jälkeen.

Mutta lopuissa noin 350 000 antennilähetysten varassa olevassa kotitaloudessa nykylaitteiden tilalle pitää ostaa uudet. Vähimmillään riittää, että hankkii uuden digiboksin.

Jutun lopussa käydään läpi, millaisen television tai digiboksin tulevaisuudessa tarvitset.

Suomessa on myös satoja tuhansia kesämökkejä, joista monissa on antenniverkossa oleva televisio.

Päätös uuteen lähetystekniikkaan siirtymisestä antenniverkossa tehtiin runsaat kolme vuotta sitten. Sillä halutaan mahdollistaa teräväpiirto- eli HD-kuvalaadun ohjelmien lähettäminen sekä nykyistä suurempi kanavamäärä.

Maksu-tv -kanavat välitetään antenniverkossa jo nykyään uudella lähetystekniikalla.

Alun perin siirtymä uuteen lähetystekniikkaan antenniverkossa piti tapahtua ensi keväänä. Aikataulu on kuitenkin venynyt, koska Dna valitti Ylen jakelukilpailutuksesta markkinaoikeuteen.

Suomessa on kaksi eri antenniverkkoa: Dna:n ylläpitämä VHF-taajuusalueella sekä Digitan ylläpitämä UHF-taajuusalueella.

Dna:n mukaan Ylen kilpailutus oli epäoikeudenmukainen, koska siihen oli sisällytetty kiinteistöjen vastaanottolaitteistoon eli käytännössä antenneihin liittyviä vaatimuksia.

Dna voitti asian käsittelyn markkinaoikeudessa, mutta Yle on valittanut siitä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jossa asioiden käsittelyajat ovat keskimäärin lähes 14 kuukautta.

Tällä hetkellä kukaan ei siis osaa sanoa varmasti, milloin siirtymä uuteen DVB-T2-lähetystekniikkaan tarkalleen tapahtuu.

Joka tapauksessa se on edessä lähivuosina.

”Siirtymän ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Heti kun siirtymäpäivä ratkeaa, aloitamme aiheesta laajemman viestinnän”, kertoo kiinteät radioverkot -yksikön päällikkö Suvi Juurakko-Lehikoinen Liikenne- ja viestintävirastosta.

Kaapelitelevisiossakin voi olla tulevaisuudessa luvassa samankaltainen siirtymä uuteen lähetystekniikkaan, eli DVB-C2:een. Päätökset riippuvat kuitenkin kaapeli-tv -palvelujen operaattoreista, siis Dna:sta, Elisasta, Teliasta ja paikallisista yhtiöistä.

Kaapelitelevisiossa siirtymälle ei ole mitään painetta, koska kaapeliverkkoon mahtuu enemmän kanavia, jolloin perinteisiä SD-kanavia ja HD-kanavia voidaan hyvin lähettää rinnakkain, sanoo Dna:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen.

”Uuteen lähetystekniikkaan siirtyminen on aina valtava operaatio, joka vaatii myös kuluttajilta uusien laitteiden ostamista, joten siirtymä tuskin tapahtuu kovin pian.”

Dna, Elisa ja Telia eivät olekaan vielä tehneet päätöksiä, millä aikataululla ne ottavat uuden jakelutekniikan käyttöön kaapeliverkossa.

Antenni- ja kaapeliverkon lisäksi teräväpiirtolähetyksiä voi katsella myös satelliitin ja internetin välityksellä.

Millaisen television tarvitset?

Antennitalous

Antennitalouksissa näkyy vielä toistaiseksi kaikki vapaassa jakelussa olevat eli maksuttomat kanavat nykyisillä laitteilla.

Kun siirtymä uuteen lähetystekniikkaan tapahtuu, joko television tai digiboksin pitää olla sopiva teräväpiirtolähetyksiä varten. Tällaisen laitteen tunnistaa helpoiten Antenna Ready HD -merkistä.


”Melkein kaikissa myytävissä laitteissa on uuden tekniikan mukainen viritin. Uutta laitetta ostaessa voi siis olla hyvin pitkälti huoletta”, Juurakko-Lehikoinen sanoo.

Myyjillä on myös kuluttajansuojalain mukainen velvollisuus kertoa, toimivatko laitteet uudella lähetystekniikalla, hän muistuttaa.

Kaapelitalous

Jos kaapelitelevisiossa haluaa katsella teräväpiirtolähetyksiä, laitteessa pitää puolestaan olla Cable HD Ready -merkintä.


Mutta ilman HD-kuvanlaatuun sopivia laitteitakin pärjää todennäköisesti vielä pitkään.

Sivustolta www.testatutlaitteet.fi voi tarkistaa, mitkä laitteet ovat Antenna Ready HD ja Cable Ready HD -merkittyjä ja toimivat testatusti suomalaisissa televisioverkoissa.

Myös osoitteessa http://www.hdtvopas.fi on runsaasti tietoa teräväpiirtolähetyksistä Suomessa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Huuhkajat otti vahvan otteen EM-paikasta: tilanne 1–0 ensimmäisen puoliajan jälkeen – HS seuraa hetki hetkeltä EM-karsintaottelua

    2. 2

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    3. 3

      Eturauhassyöpään suhtaudutaan liian huolettomasti, sanoo syöpälääkäri – Vessakäynnit voivat paljastaa ensimmäiset oireet

    4. 4

      Salaperäinen raportti turvallisuusuhista kuohuttaa Britanniassa – Boris Johnson väisteli kysymystä pimittämisestä

    5. 5

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    6. 6

      ”Materialismi on tämän yhteiskunnan juttu” – Seinäjoelle avattu kauppakeskus ajoi pohjalaiset hurmioon

    7. 7

      HS seuraa fanijuhlia: Maali villitsi Huuhkajien kannattajat, nyt mennään kisoihin!

    8. 8

      Jari Sillanpää saa syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksi­käytöstä – ”Elämä jatkuu ja minulla on puhtaat jauhot pussissa”, laulaja kommentoi Iltalehdelle

    9. 9

      Valkean aavikon alta löytyi jääkautinen salaisuus – maan alta erottuvat yhä mammuttien ja niitä metsästäneiden ihmisten jalanjäljet

    10. 10

      Entinen Ukrainan-suurlähettiläs todisti kongressissa: Presidentti Trumpin puheet kuulostivat uhkaukselta – Trump hyökkäsi ex-lähettilästä vastaan myös kuulemisen aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Sillanpää saa syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksi­käytöstä – ”Elämä jatkuu ja minulla on puhtaat jauhot pussissa”, laulaja kommentoi Iltalehdelle

    2. 2

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    3. 3

      Notre Damen uusi julkisivu kuumentaa tunteita Ranskassa – remontista vastaava kenraali käski arkkitehtiä ”tukkimaan turpansa”

    4. 4

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    5. 5

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    6. 6

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    7. 7

      Eturauhassyöpään suhtaudutaan liian huolettomasti, sanoo syöpälääkäri – Vessakäynnit voivat paljastaa ensimmäiset oireet

    8. 8

      HS:n erikois­artikkeli näyttää, miten Suomen maalit EM-karsinnoissa ovat syntyneet – Teemu Pukin maaleissa toistuu yksi kaava

      Tilaajille
    9. 9

      Ihan tavallinen suomalainen suku­juhla oli Yasu Jukkolalle suuri järkytys – sen seurauksena Etiopiasta adoptoitu orpo toi twerkkauksen Suomeen

      Tilaajille
    10. 10

      Malesialaiskoneen alasampumisen tutkijat julkaisivat äänitteitä Ukrainan separatistien ja Venäjän upseerien puhelinkeskusteluista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Uutela ja Ilkka Mannikainen saattavat lentää monta tuntia vain käydäkseen vessassa toisessa maassa – He harrastavat lentopisteiden keräämistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    4. 4

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    5. 5

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    7. 7

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    8. 8

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    9. 9

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    10. 10

      Mistä Maria Nordinin kiistellyssä kurssissa on kyse? Materiaaliin perehtynyt asiantuntija kertoo, mikä teki sisällöstä vaarallisen

    11. Näytä lisää