Teknologia

Windows-käyttöjärjestelmän päivittäminen on erittäin tärkeää, sanoo tietoturva-asiantuntija – Toimi näin, jos et ole varma, onko koneesi suojattu

Haavoittuvuus ei ole tavallisen käyttäjän kannalta niin merkittävä kuin miltä on saattanut vaikuttaa, rauhoittelee erityisasiantuntija Tomi Kinnari liikenne- ja viestintäviraston kyberturvallisuuskeskuksesta.

Microsoftin Windows 10 -käyttöjärjestelmästä on paljastunut vakava tietoturvapuute, jonka löysi Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuuden virasto NSA. Asiasta tuli maailmanlaajuinen uutinen, ja myös HS kertoi siitä eilen tiistaina.

Haavoittuvuutta hyväksikäyttämällä verkkorikollinen voi saada haitallisen ohjelman näyttämään luotetulta, jolloin käyttäjä saattaa helpommin erehtyä asentamaan tietokoneeseen esimerkiksi vakoilu- tai kiristyshaittaohjelman.

Mutta miten tämä vaikuttaa tavalliseen pc-tietokoneen käyttäjään ja mitä pitää tehdä, jotta omassa tietokoneessa on tietoturva-asetukset kunnossa?

Paniikkiin ei ole mitään syytä, sanoo erityisasiantuntija Tomi Kinnari liikenne- ja viestintäviraston kyberturvallisuuskeskuksesta.

”Tavallisen tietokoneen käyttäjän kannalta tämä ei ole ihan niin merkittävä haavoittuvuus kuin mitä mediassa on kirjoitettu ja puhuttu”, hän sanoo.

Tämä johtuu siitä, että haavoittuvuus yksinään ei vielä riitä siihen, että joku ulkopuolinen pääsisi tietokoneen tiedostoihin käsiksi.

”Väärennetyn tiedoston pitää tulla koneelle jostakin, esimerkiksi sähköpostin liitetiedostona tai joltain haitallista sisältöä tarjoavalta verkkosivulta.”

Haavoittuvuuden saa myös korjattua asentamalla eilen tiistaina ilmestyneen päivityksen Windows 10:een. Se on aivan tavallinen päivityspaketti, joka Microsoftilta ilmestyy jokaisen kuukauden toinen tiistai.

Monissa tietokoneissa myös asennus tapahtuu täysin automaattisesti. Tai sitten Windows 10 kertoo, että on päivitys saatavilla, jolloin riittää sen hyväksyminen ja koneen käynnistäminen uudelleen.

Jos ei ole varma, onko käyttöjärjestelmä päivitetty, voi avata Asetukset-valikon ja sieltä Päivittäminen ja suojaus. Jos uusin päivitys on asennettu, näkymässä lukee: ”Laite on ajan tasalla.”

Jos uusinta päivitystä ei ole asennettu, sen voi tehdä klikkaamalla Tarkista päivitykset.

”Uusin Windowsin päivityspaketti korjasi samalla myös muita kriittisiä haavoittuvuuksia, joten päivittäminen on erittäin tärkeää. Tilanne ei kuitenkaan ole poikkeuksellinen, vaan lähes joka kuukausi löytyy uusia kriittisiä haavoittuvuuksia, jotka päivitysten avulla korjataan”

Käyttöjärjestelmien ja ohjelmistojen päivittäminen onkin kaiken tietoturvan ensimmäinen perusasia, Kinnari muistuttaa. Päivittämistä ei kannata jättää roikkumaan, koska sen ilmestyminen antaa samalla verkkorikollisille viitteitä siitä, missä haavoittuvuus on ollut.

”Verkkorikolliset lähtevät heti penkomaan päivitettyä ohjelmakoodia ja pyrkivät löytämään siihen toimivan hyväksikäyttömenetelmän. Joskus toimivan hyväksikäyttömenetelmän löytäminen kestää päivän, joskus kuukausia ja joskus sitä ei löydy ollenkaan. Kun joku löytää hyväksikäyttömenetelmän ja julkaisee siihen valmiin ohjelmistokoodin, hyväksikäyttö on niin helppoa, että yrittäjiä on tuhatpäin.”

Suoraviivaistettuna tämä tarkoittaa sitä, että kun päivitetyt tietokoneet ovat haavoittuvuudelta suojassa, päivittämättömät tietokoneet ovat sen sijaan samaan aikaan entistä alttiimpia hyväksikäytölle.

Kuukausittaisten päivitysten Microsoftilta ilmestyy silloin tällöin myös erillisiä päivityksiä.

Päivitysten lisäksi Kinnari suosittelee varmistamaan ainakin sen, että Windowsin oma virusten torjunta ja verkon suojaus ovat ajan tasalla.

Ne voi tarkistaa valitsemalla Asetukset–Päivittämien ja suojaus–Windowsin suojaus.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaisyrityksen teknologia tappaa koronaviruksia ilmasta – nyt kiiretilaus Kiinaan laittoi työvuorot uusiksi

    2. 2

      Kirjeenvaihtajan kommentti: John Boltonin paljastus on uutis­pommi, joka voi muuttaa Trumpin oikeuden­käynnin kulkua

      Tilaajille
    3. 3

      Moni suomalaislapsi on kasvatettu tavalla, joka murentaa itseluottamusta – Asiantuntijat kertovat, miksi tyyliä kannattaa muuttaa heti

      Tilaajille
    4. 4

      Kobe Bryant oli risti­riitainen super­tähti, joka saavutti kaiken – roolinsa hän erotti itse itselleen antamallaan lempinimellä

    5. 5

      Luisteluvalmentaja Mirjami Penttisen seuran hallitus erosi yllättäen: syynä seuran jakautuminen kahteen leiriin – osa vanhemmista tyrmistyi

    6. 6

      Helsingin poliisin ylikomisario teki rikosilmoituksen perussuomalaisten kansanedustajasta

    7. 7

      Uusi pysäköintihalli Töölössä seisoo lähes tyhjillään, emmekä me töölöläiset ihmettele sitä yhtään

    8. 8

      Markus Tietäväinen jäi jumiin ”aavemaiseen” Wuhaniin ja kertoo, minkälaista on opiskelijan arki eristetyssä miljoona­kaupungissa

    9. 9

      Karamellisoidusta sipulista syntyy huiman hyvä pastakastike, ja nopeimmillaan se valmistuu kymmenessä minuutissa

    10. 10

      Fasismia tuli joka tuutista, joten Ilkka Malmberg vei poikansa katsomaan, mihin oikea fasismi johtaa – Kuukausiliitteen klassikko­juttu vie Auschwitziin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koripallolegenda Kobe Bryant on kuollut – yhdeksän henkeä vaatineessa helikopteriturmassa kuoli myös Bryantin tytär

    2. 2

      Fasismia tuli joka tuutista, joten Ilkka Malmberg vei poikansa katsomaan, mihin oikea fasismi johtaa – Kuukausiliitteen klassikko­juttu vie Auschwitziin

      Tilaajille
    3. 3

      Moni suomalaislapsi on kasvatettu tavalla, joka murentaa itseluottamusta – Asiantuntijat kertovat, miksi tyyliä kannattaa muuttaa heti

      Tilaajille
    4. 4

      HS-analyysi: Maailmassa on kaksi Sanna Marinia – yksi supersankari ja yksi kuilun partaalla horjuva pääministeri

      Tilaajille
    5. 5

      Uusi pysäköintihalli Töölössä seisoo lähes tyhjillään, emmekä me töölöläiset ihmettele sitä yhtään

    6. 6

      ”Läksyt stressaavat”, nuori kertoi, mutta sitten paljastui todellisuus, joka veti ammattilaisenkin vakavaksi – HS vietti illan suositulla chat-kanavalla, jossa näkyy nuorten ahdistus ja hätä

      Tilaajille
    7. 7

      Sata vuotta sitten New Yorkin yläluokkaa palveli oireeton kokki Mary Mallon, joka oli historian kenties pahin suurtartuttaja: isäntäperheet sairastuivat vuorotellen vaaralliseen tautiin

    8. 8

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    9. 9

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    10. 10

      Kobe Bryant oli risti­riitainen super­tähti, joka saavutti kaiken – roolinsa hän erotti itse itselleen antamallaan lempinimellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    2. 2

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    3. 3

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    4. 4

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    5. 5

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    6. 6

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    7. 7

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    8. 8

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    9. 9

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    10. 10

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    11. Näytä lisää