Talven merijäät kutistuivat pohjoisessa - Tiede | HS.fi

Talven merijäät kutistuivat pohjoisessa

Pohjoiset merijäät jäivät tänä talvena pienimmilleen satelliittihavaintojen aikakaudella. Satelliitit ovat havainnoineet merijäitä 1970-luvun lopulta.

Tilaajille

Pohjoiset merijäät jäivät tänä talvena pienimmilleen satelliittihavaintojen aikakaudella. Kuvassa Grönlannin rannikkoa pääkaupungin Nuukin edustalla vuonna 2012. ­

23.3.2015 17:15

Pohjoiset merijäät jäivät tänä talvena pienimmilleen satelliittihavaintojen aikakaudella. Satelliitit ovat havainnoineet merijäitä 1970-luvun lopulta.

Vuosina 1981–2010 merijäät ulottuivat talvisin keskimäärin 1,1 miljoonaa neliökilometriä laajemmalle alueelle kuin tänä talvena. Merijäätä on ollut siis talvella jopa kolmen Suomen verran enemmän kuin helmikuussa laajimmillaan.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Auto & Tiede