Kantasolujen spesialisti - Tiede | HS.fi
Tiede

Kantasolujen spesialisti

Sattuma heitti Heli Skottmanin kuumalle alalle

Tilaajille

Heli Skottman kuvaa kantasolututkimusta näin: "Kiehtovaa, koko ajan kiihtyvää, perusbiologisesti mielenkiintoista. Isoin motivaatio tulee siitä, että työstä voi olla potilaille hyötyä."

Julkaistu: 2.10.2015 2:00

Jos tutkija on päässyt huipulle yhdellä tieteen kuumimmista aloista, jokainen kuvittelee, että hän on määrätietoisesti pyrkinyt juuri sinne. Joskus yksi onnenkantamoinen voi kuitenkin paiskata pitkälle ja muuttaa kaiken.

Tämän koki Heli Skottman vuonna 2002. Hän oli juuri saanut valmiiksi molekyylibiologiaa ja lohikaloja käsittelevän väitöskirjansa Kuopion yliopistossa. Samaan aikaan professori Outi Hovatta etsi tutkijaa ryhmäänsä Tukholman Karoliinisessa instituutissa.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Auto & Tiede