Tiede

Suomalaistutkijat olivat viisi vuotta hälytysvalmiudessa yötä päivää – löytyi keino suojata tehohoitopotilaita aivovaurioilta

Hapenpuute vahingoittaa aivoja. Jalokaasuhoito suojaa niitä, osoitti suomalainen tutkimus.

Jalokaasu ksenon suojaa aivoja hapenpuutteen aiheuttamilta vaurioilta, todistaa joukko suomalaisia tutkijoita eilen tiistaina ilmestyneessä Jama-lehdessä.

He antoivat ensimmäisinä maailmassa ksenonia sydänpysähdyksen jälkeen elvytetyille tehohoitopotilaille. Tutkimus toteutettiin Turun ja Helsingin yliopistollisissa keskussairaaloissa vuosina 2009–2015.

Kun ihmisen sydän lakkaa sykkimästä, hänen aivonsa eivät saa happea ja vahingoittuvat pysyvästi. Näitä aivovaurioita ei ole estänyt mikään tätä ennen tutkituista kymmenistä lääkeaineista, mutta ksenon näyttää lupaavalta.

Euroopassa sattuu jopa 700 000 sydänpysähdystä vuodessa. Moni uhreista kuolee, useimmat vakavan aivovaurion vuoksi. Potilaat ovat yleensä monella tavalla sairaita.

Suomalaisten tutkimuksessa arpa jakoi 110 potilasta kahteen ryhmään, joista toinen sai tavanomaista jäähdytyshoitoa ja toinen lisäksi ksenonia hengitysilman mukana.

Runsaat kaksi vuorokautta sydänpysähdyksen jälkeen otetut magneettikuvat paljastivat, että tavalliseen tapaan hoidetuilla potilailla 42 prosenttia aivojen valkean aineen hermoradoista oli merkitsevästi vaikeammin vaurioituneita kuin jalokaasua hengittäneillä.

Valkeasta aineesta koostuu puolet aivojen tilavuudesta. Siinä on hermoratoja, jotka muodostavat aivojen eri osien väliset yhteydet.

Jos ne vahingoittuvat, vaativa älyllinen toiminta voi häiriintyä niinkin pahasti, ettei normaali elämä suju. Esimerkiksi muisti, päättelykyky, tunteet, kieli ja keskittyminen voivat vaurioitua eri tasoisesti lievästä vaikeaan. Myös motoriikan ongelmia ja halvaantumisia esiintyy.

Sydänpysähdys aiheuttaa hapenpuutteen tasaisesti kaikkialla aivoissa. Sen sijaan esimerkiksi aivoinfarktissa yksi suoni tukkeutuu ja vaurio tulee vain sen suonittamalle alueelle.

Ksenonin hermosoluja suojaavasta vaikutuksesta on aiemmin saatu runsaasti todisteita eläinkokeissa, joita on tehty 2000-luvulla Lontoon Imperial Collegessa ja muissakin eurooppalaisissa laboratorioissa.

Jyrsijöillä ja porsailla on havaittu, että jalokaasu kiinnittyy aivojen glutamaattireseptoreihin ja estää niitä toimimasta.

Glutamaatti on tärkeä välittäjäaine, joka tosin aiheuttaa tuhoa, jos sitä on liikaa. Hapenpuute sysää vauhtiin oravanpyörän, jossa glutamaattireseptoreita aletaan valmistaa lisää ja myös glutamaattia syntyy entistä enemmän, selittää suomalaista tutkimusta johtanut anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Timo Laitio.

Lisäksi aivojen hapenpuute kiihdyttää ohjelmoitua solukuolemaa eli apoptoosia. Ksenon estää sitä muun muassa vauhdittamalla apoptoosia ehkäisevien proteiinien toimintaa ja vähentämällä solujen tuhoutumista edistäviä proteiineja.

Ksenon myös aktivoi joitakin hapenpuutteelta suojaavia ionikanavia. Sillä on edullisia vaikutuksia verenkiertoelimistöön: se laskee sykettä eikä vaikuta sydämen supistumisvireyteen.

”Eläinkokeissa on nähty, että ksenon tehostaa jäähdytyshoidon tehoa. Miten se tämän tekee, sitä ei tunneta”, Laitio sanoo.

Vuodesta 2002 lähtien sydänpysähdyksen kokeneita potilaita on hoidettu jäähdyttämällä. Tämä tarkoittaa potilaan ruumiinlämmön laskemista 33–36 celsiusasteeseen vuorokaudeksi. Tätä ennen ei ollut keinoa vähentää hapenpuutteen aiheuttamaa aivovauriota. Vieläkään ei tiedetä, mikä lämpötila ja kesto kullekin potilaalle olisi sopivin.

Mutta se on varmaa, että apua tarvitaan äkkiä.

Koska hoidolla on tulenpalava kiire, tutkimukseen oli haasteellista värvätä potilaita, Laitio kertoo.

Hänen ryhmänsä löysi potilaat näin: Joku huomaa, että kanssaihminen menee elottomaksi. Taju katoaa eikä pulssia tunnu. Silminnäkijä hälyttää ambulanssin ja usein myös aloittaa paineluelvytyksen.

Ensihoitaja näkee sydänsähkökäyrästä, että potilaalla on vielä kammiovärinää eli sähköistä toimintaa, mutta ei pumppausta eikä verenkiertoa sydämessä. Nyt hälytetään tutkimuksen rekrytointiryhmä. Se oli viisi vuotta valmiudessa yötä päivää.

Ensihoitaja jatkaa elvytystä, kunnes potilaan sydän sykkii ja verenkierto palautuu.

Kun potilas on sairaalassa, paikalle kutsutaan hänen omaisensa. Tältä kysytään, voiko potilas osallistua uudenlaista hoitoa kokeilevaan tutkimukseen.

Jos läheinen allekirjoittaa luvan, seuraa arvonta. Potilas sijoitetaan ksenonia saavaan ryhmään tai verrokkeihin. Jalokaasun hengittäminen on aloitettava neljän tunnin kuluessa siitä, kun potilas on saatu sairaalaan.

Potilaan ruumiinlämpö lasketaan vuorokaudeksi 33 asteeseen. Ksenonia potilas hengittää 24 tuntia. Koko ajan sängyn vierellä istuu hoitaja säätämässä annostelua ja seuraamassa, ettei mitään yllättävää tapahdu. Tämä on tarpeen, koska vastaavaa hoitoa ei ole aiemmin annettu ihmisille.

Tutkijat seurasivat potilaita puoli vuotta tehohoidon jälkeen. Heistä 75 selvisi hengissä. Kaikki eivät toivu aivan ennalleen, mutta noin yhdeksän kymmenestä selviää itsenäisesti ja osa voi palata työhön.

Ksenonia saaneilla valkean aineen hermoradoissa on vähemmän vaurioita.

Ennen kuin ksenon voidaan ottaa yleiseen käyttöön teho-osastoilla, tarvitaan vielä laaja tutkimus, jossa voidaan havaita erot kuolleisuudessa ja neurologisessa tilassa. Sellainen on tarkoitus aloittaa vuonna 2017.

Hanketta suunnittelevat suomalaiset uranuurtajat ja lääketehdas Neuroprotexeon yhteistyössä Yhdysvaltain lääkelaitoksen FDA:n kanssa. Sen toteuttaisivat useat sairaalat Yhdysvalloissa ja Euroopassa.

Sitten täytyy tavoittaa 1 300 potilasta tismalleen oikealla hetkellä: heti sydänpysähdyksen jälkeen.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • aivot
  • sydäninfarkti
  • Terveys
  • Tutkimus
  • Lääketiede
  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    2. 2

      Pienet synttärit riistäytyivät täysin käsistä Helsingin Käpylässä – 40 kuokkavierasta, pahoinpitely ja varastelua

    3. 3

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    4. 4

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    5. 5

      Petteri Orpo: Hallitus pääsi sopuun terveydenhuollon valinnanvapaudesta – kiista kärjisti puolueiden välit

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    8. 8

      Kuokkavieraat varastivat useilta ihmisiltä omaisuutta juhlissa Suomenlinnassa – tallentuivat vieraiden ottamille videoille

    9. 9

      Apulaisvalta­kunnansyyttäjä: Kaksois­kansalaiseksi luullun varusmies­lääkärin oikeuksia rajoitettiin Parolassa – syytettä ei nostettu

    10. 10

      Airbus A350 on linjakas jättiläinen – Tutustuimme Finnairin uuteen koneeseen, joka hörppii viisi ja puoli tuhatta kiloa kerosiinia tunnissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    5. 5

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    6. 6

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    7. 7

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    8. 8

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    9. 9

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    10. 10

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    9. 9

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    10. 10

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää