Tiede

Ihminen on nauttinut käymis­tuotteita ainakin 9 000 vuotta, ehkä jopa miljoonia vuosia

Tilhen maksa polttaa alkoholia kymmenen kertaa nopeammin kuin ihmisen.



Vappusima ja kuohuviini ovat mukavasti sihiseviä ihmiskulttuurin keksintöjä, mutta eläimet saattoivat ehtiä ennen meitä.


Joidenkin eläinten elimistö näyttää varta vasten sopeutuneen nauttimaan alkoholipitoista ravintoa.


Suomalaiset kertovat ajoittain humalassa törmäilevistä tilhistä.


Eläinfysiologian professori Esa Hohtola Oulun yliopistosta kuitenkin pitää tarinoita urbaanina legendana.


Suomessa tehdyn tutkimuksen perusteella ylikypsien pihlajanmarjojen etanoli- eli alkoholi­pitoisuus nousee korkeimmillaan vain viiteen promilleen.


Tilhen pitäisi popsia niitä valtavasti tullakseen känniin. Linnun verestä on löytynyt enimmillään vain 0,02 promillea ­alkoholia.


”Törmäilyt johtuvat nähtävästi tilhiparville tyypillisistä paniikeista. Rastaatkin syövät käyneitä pihlajamarjoja, mutta ne eivät törmäile”, Hohtola sanoo.


Tilhen maksa polttaa sitä paitsi alkoholia kymmenen kertaa nopeammin kuin ihmisen. Teho kertoo siitä, että tilhi on sopeutunut kuluttamaan etanolia, jota se voi saada ravinnosta.


Tropiikissa elävälle nisäkkäälle, sulkahäntätupaijalle, on käynyt samoin. Muutama vuosi sitten tutkijat kertoivat Pnas-tiedelehdessä, että he löysivät Malesian sademetsistä seitsemän eri nisäkästä, jotka käyvät juomassa bertampalmun kukista alkoholipitoista mettä.


Mesi käy kukissa hiivojen ansiosta. Alkoholia on medessä suurimmillaan 3,8 prosenttia, mikä on väkevimpiä luonnosta mitattuja pitoisuuksia.


Se on siis vahvimmillaankin keskiolutta miedompaa. Keskimäärin mesi on 0,6-prosenttista.


Sulkahäntätupaijat juovat usein niin suuria alkoholiannoksia, että ihmiset tulisivat määristä reippaaseen känniin. Koska tupaijat eivät kuitenkaan osoita mitään päihtymyksen merkkejä, hoitelee niiden elimistö alko­holin pois ihmistä tehokkaammin. Tutkijat arvioivat, että tupaijan sukulinjassa on voitu latkia alkoholia jopa kymmeniä miljoonia vuosia.


Myös ihmisen sukulinjassa on ilmeisesti nautittu alkoholia miljoonia vuosia, paljon ennen kuin käyminen valjastettiin juomien valmistukseen.


Ryhmä tutkijoita osoitti vuosi sitten Pnas-lehdessä, että ihmisten ja simpanssien esimuotoon ilmaantui kymmenen miljoonaa vuotta sitten uusi geenimuunnos. Se tehosti alkoholin aineenvaihdunnan 40-kertaiseksi.


Löytö viittaa siihen, että esi-vanhempiemme elimistö sopeutui ruokavalioon, joka saattoi sisältää alkoholia.


Esi-isät joutuivat ilmastonmuutoksen johdosta laskeutumaan puista maahan etsimään ruokaa. Tarjolla arvatenkin lojui kypsää käynyttä hedelmää.


Luonnonvalinta suosi niitä, jotka eivät tulleet hedelmistä toimintakykyä haittaavaan känniin. Siten kyky eliminoida alkoholia elimistöstä pääsi yleistymään.


Lähisukulaisemme simpanssit eivät nykyäänkään torju alkoholia, jos ne sattuvat sitä ravinnossaan saamaan.


Viime vuonna raportoitiin länsiafrikkalaisista simpansseista, jotka juovat käynyttä mahlaa.


Apinat eivät sentään kerää sitä itse palmusta, vaan käyvät hörppimässä 3,1-prosenttista nestettä ihmisten keräysastioista.


Ihminen otti käymisen haltuun vasta paljon sen jälkeen, kun elimistön valmiudet alkoholin eliminointiin olivat kehittyneet.


Meistä oli jo tullut Homo sapiens. Ensikerrasta ei ole arkeologisia todisteita.


Yksi kuvitelma menee näin: Ammoisina aikoina joku lappaa hedelmiä suuhunsa suljetusta hedelmäastiasta, jossa näkyi olevan mehiläinen. Herkuttelun jälkeen hän ei olekaan vain kylläinen vaan myös oudon hilpeä.


Ajatuskuplaan hänen päänsä yllä ilmaantuu lause: Tätä lisää!


Ai mitä mehiläinen teki purnukassa? Käymiseen tarvittu hiiva oli tullut sen mukana.


Hyönteisiltä saatiin hiivat myös maailman vanhimpiin viiniastioihin. Ne ovat peräisin kivikautisesta Jiahun kylästä Pohjois-Kiinasta.


Arkeologit ovat löytäneet saviastioista merkkejä rypäleistä, mehiläisvahasta ja riisistä, sikäläisen käymistuotteen aineksista. Mehiläisvahan jäämät viittaavat hunajan käyttöön.


Ruukut ovat 9 000 vuotta vanhoja.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Mikä käy?

 Hiivasienet tekevät sokerista muun muassa alkoholia ja hiilidioksidia, joka näkyy simassa kuplina.

 Hiivalle alkoholi on vain oheistuote. Se syntyy, kun hiiva muokkaa itselleen energiaa.

 Pitkään kukaan ei osannut kuvitella, että käymisestä huolehtivat elävät eliöt.

Louis Pasteur todisti ensi kertaa vuonna 1857 kokeellisesti, että elävä hiiva tekee glukoosista etanolia.

 Käymisessä alkoholin pitoisuus voi nousta korkeintaan 10–15 prosenttiin. Sitä väkevämmässä nesteessä useimmat hiivat kuolevat ja käyminen pysähtyy.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Alkoholi
  • Eläimet
  • Ihminen
  • Sanoma Pro
Luetuimmat
  1. 1

    Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

  2. 2

    Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

    Tilaajille
  3. 3

    Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

  4. 4

    Nobel-palkittu Ican-järjestö: Miljoonia tappava ydintuho on yhden kiukunpuuskan päässä

  5. 5

    Turvallisuus­kysymyksissä kuuluu Venäjältä kummia: ”Tilanne Itämerellä on lauennut ja eniten tilanteeseen on vaikuttanut Suomen ja Ruotsin kanta”, julistaa valtion radiokanava

  6. 6

    Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

  7. 7

    Kaija Saariahon miljoonalahjoitus takaa Musiikkitalolle urut

  8. 8

    Brexit-äänestäjille luvatut säästöt muuttuivat jo suuriksi kuluiksi, koska reaalitalous kärsii

    Tilaajille
  9. 9

    New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

  10. 10

    Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

  2. 2

    Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

  3. 3

    New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

  4. 4

    Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

    Tilaajille
  5. 5

    Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

  6. 6

    Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!”

    Tilaajille
  7. 7

    Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

    Tilaajille
  8. 8

    ”Osakas laittoi kätensä hameeni alle” – Juristialan naiset kertovat kourimisesta, vähättelystä sekä syrjinnästä, ja vaativat häirinnälle loppua

  9. 9

    Washingtonissa ei nykyään keskustella kuin yhdestä asiasta, kuinka kauan tämä voi jatkua? – Presidentti Trumpille on kuitenkin vaikeaa antaa potkut

  10. 10

    Maailmalla leviää ”sydäntäsärkevä” video nälkään sulalla maalla nääntyvästä jääkarhusta – National Geographicin kuvaaja kertoo itkeneensä kuvatessaan eläimen kärsimystä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

  2. 2

    Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

  3. 3

    Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

    Tilaajille
  4. 4

    Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

    Tilaajille
  5. 5

    Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

    Tilaajille
  6. 6

    Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

  7. 7

    Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

  8. 8

    HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

  9. 9

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  10. 10

    Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

  11. Näytä lisää