Tiede    |   Tiedon jyvät

Katuvalot ovat yöperhosille valosaastetta, joka sotkee pölytyspuuhat

Yöllisillä pölyttäjillä on merkitystä, koska päivävuoroa tekevät perhoset ja mehiläiset vähenevät

Katuvalaistus luo turvaa ihmisille, mutta ei kaikille muille yöllisille kulkijoille.

Brittitutkijat ovat havainneet, että yöllinen valosaaste sekoittaa yöperhosten päät.

Jokainen on varmasti nähnyt, kuinka valaistu ikkuna, taskulamppu tai kynttilä vettä yöperhosia puoleensa.

Perhosen ei kuitenkaan kuuluisi lepatella öitään parras­valoissa, vaan kukkien parissa.

Yöperhoset ovat päiväaktiivisten serkkujensa tapaan tärkeitä pölyttäjiä.

Tutkijat huomasivat, että valaistuilla alueilla yöperhoset lentelevät katulamppujen korkeudella, eivät kasvillisuuden tasolla.

Lamput puolittivat perhosten määrän maanpinnan läheisyydessä ja tuplasivat lentoaktiivisuuden valojen korkeudella. Lajikirjokin väheni neljänneksellä. Tällä voi olla ikäviä vaikutuksia niin kukille kuin yöperhosille itselleen.

”Tällä hetkellä ollaan kovasti huolissaan pölyttäjäpopulaa­tioiden laskusta ja sen heijastusvaikutuksista kasvien pölytykseen”, sanoo tutkimukseen osallistunut tohtori Darren Evans Newcastlen yliopistosta tutkimustiedotteessa.

”Tutkimuksemme viittaa siihen, että tätä prosessia uhataan päivällä ja yöllä, ja yhteisvaikutus voi olla merkittävä”,

Erityisen tukala tilanne on niille kasveille, joiden pölytys on nimenomaan yöperhosten varassa.

Yöperhosten roolia pölyttäjinä on alettu ymmärtää vasta hiljattain. Muiden pölyttäjien tapaan niiden määrä on laskussa koko Euroopassa. Yhtenä syynä pidetään valosaastetta.

Tutkimuksen julkaisi Global Climate Biology.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Perhoset
  • Tiede

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    5. 5

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    6. 6

      Perussuomalaiset hajoaa ydinkannatusalueellaan Vantaalla – yhdeksän aktiivia loikkaa sinisiin

    7. 7

      FT: Miljardööri George Soros antoi valtaosan omaisuudestaan demokratiasäätiöilleen

    8. 8

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    9. 9

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    10. 10

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    3. 3

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    6. 6

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    7. 7

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    8. 8

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    9. 9

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    10. 10

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    7. 7

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää