Tiede

Lääketehtaat eivät piittaa kehitysmaiden sairauksista

Nobelin rauhanpalkinnon saanut lääkäreiden järjestö kampanjoi peruslääkkeiden puolesta

Tilaajille

Trooppiset sairaudet aiheuttivat viime vuonna lähes neljänneksen kaikista kuolemantapauksista maailmassa. Niihin kuoli 13,3 miljoonaa ihmistä.

Trooppiset taudit eivät silti näytä kiinnostavan lääketieteellistä tutkimusta. Markkinoille vuoden 1975 jälkeen tulleista 1223 uudesta lääkkeestä vain 11 on tarkoitettu trooppisten sairauksien hoitoon.

Nobelin rauhanpalkinnon perjantaina saanut Lääkärit ilman rajoja -järjestö on aloittanut maailmanlaajuisen tiedotuskampanjan. Sen tarkoituksena on saada lääketehtaat ja eri maiden viranomaiset edistämään tärkeimpien lääkkeiden saatavuutta kehitysmaissa. Järjestö tukeutuu 300 peruslääkkeen listaan, jonka Maailman terveysjärjestö WHO laati.

Lääkkeiden helpon saatavuuden tiellä on monenlaisia esteitä. Osa lääkkeistä on muuttunut tehottomiksi, kun taudinaiheuttajat ovat kehittyneet niille vastustuskykyisiksi.

Lisäksi hyvin monet lääkkeet ja rokotteet ovat liian kalliita köyhille maille. Näin on esimerkiksi aids-potilaille tarkoitettujen retroviruslääkkeiden sekä B-hepatiittirokotteiden laita. Hepatiittirokotteet ovat liian kalliita etenkin Aasiassa ja Afrikassa, joissa virus aiheuttaa pahaa jälkeä.

Antibiooteista keftriaksoni sopisi parhaiten Streptococcus pneumoniae -bakteerin aiheuttamiin akuutteihin hengitysteiden tulehduksiin, jotka ovat tärkein lapsikuolleisuuden syy Afrikassa. Lääke vain maksaa liikaa.

"Se on kymmenen kertaa kalliimpaa kuin perinteinen antibioottihoito ja siksi eniten sitä tarvitsevat eivät pysty hankkimaan sitä", sanoo Jacques Pinel . Hän johtaa lääkärijärjestön tavaratoimituksia.

Samantapaisia ongelmia on Afrikassa toimivilla lääkäreillä, jotka yrittävät taistella shigella -bakteerin aiheuttamia punataudin epidemioita vastaan. Bakteeri on tullut vastustuskykyiseksi perinteisille antibiooteille.

Ainoat tehokkaat hoidot perustuvat nykyisin uusiin laajakirjoisiin antibiootteihin, mutta niillä on kovat hinnat.

Myynti ei

kannata Lääkärit ilman rajoja -järjestöä huolestuttaa toinenkin ilmiö: tehokkaat lääkkeet ovat alkaneet kadota markkinoilta. Muutamat lääketehtaat ovat päättäneet jättää ne pois myynnistä, koska niiden myynti ei kannata. Järjestö mainitsee kloramfenikolin, jota käytetään esimerkiksi Afrikassa aivokalvontulehduksen hoitoon.

Tsetsekärpäsen levittämän unitaudin ainoa tehokas lääkeaine eflornitiini on vuodesta 1996 uinunut Hoechst Marion Roussel -yhtymän varastoissa. Molekyylin löysivät 1985 yhdysvaltalaisen Merell-Dow-laboratorion tutkijat, ja WHO kokeili sitä hyvin tuloksin Kongossa 1987 ja 1991.

Silloin unitaudin aiheuttavat alkueläimet olivat tulleet vastustuskykyiseksi useimmille lääkkeille, myös arsenikista johdetulle melarsoprolille, jota oli käytetty vuodesta 1932.

Melarsoproli aiheuttaa myös sivuvaikutuksia, joihin viisi prosenttia potilaista kuolee. Lääkitys ei enää tepsi noin neljännekseen potilaista. Vielä nykyisinkin unitautiin kuolee Afrikassa 150000 ihmistä ja sen tartunnalle on alttiina 50 miljoonaa ihmistä.

Uuden lääkkeen myynti katkesi kokonaan 1995. Itse asiassa Merell-Dowin ostanut Hoechst Marion Roussel -yhtymä ei pidä sitä kannattavana tuotteena. Yhtymä on jopa päättänyt lahjoittaa WHO:lle lääkemolekyylin lisenssin ja käyttöoikeuden.

Etsittyään epätoivoisesti lääkeaineen tuottamiseen sopivaa laboratoriota WHO kääntyi lopulta yhdysvaltalaisen Ilex Oncology -yrityksen puoleen. Yritys on valmis aloittamaan lääkkeen tuotannon, kunhan tilaukset maksetaan etukäteen.

WHO:lla ei kuitenkaan ole vaadittua rahamäärää, noin miljoonaa markkaa viidestätuhannesta lääkeampullista, eikä asia ole edistynyt sitten vuoden 1998.

Kirjoittaja on ranskalainen vapaa toimittaja.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    5. 5

      Asianajajaliitto pitää ”paimenkirjeiden” lähettelyä pelkän baarikeskustelunkin pohjalta hyväksyttävänä – ”Asianajajan velvollisuus numero yksi on lojaalius asiakasta kohtaan”

    6. 6

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    7. 7

      Poliisi kiinnostui Sunny Car Centerin kadonneista miljoonista – Konkurssipesä: rahaa meni ”hupifirmalle” ja mausteyhtiölle

    8. 8

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Mies huijasi koko internetiä ja nosti takapihan varastonsa Lontoon 18 149 ravintolasta ykköseksi – vaikka tarjoili pelkkiä pakaste-eineksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää