Tiede

Ihminen on pysäyttänyt Friisein saarten vaelluksen

Tutkija ehdottaa, että saari saisi vaeltaa

Tilaajille

Jos Hollannin ja Saksan rannikolle ryhmittyneet Friisein saaret jätettäisiin "luonnon varaan", niin ne vaeltaisivat noin metrin vuodessa itään kohti rannikkoa.

Friisein saaret ovat syntyneet merenvoimien muodostamista hiekkapenkeistä, jotka kulkivat ja kasvoivat meren virtauksen mukana.

Vaellusliike on kuitenkin pysähtynyt, koska ihminen on ryhtynyt taistelemaan näitä luonnonvoimia vastaan ja "kiinnittänyt" saaret paikoilleen.

Vaellusliike syntyy

, kun luode ja meren aallot varsinkin myrskyllä nakertavat merenpuoleista rannikkoa. Samanaikaisesti tuuli kuljettaa hiekkaa mantereen puoleiselle rannalle.

Esimerkiksi Juistin saaren on voitu todeta vaeltaneen vuosisatojen kuluessa oman leveytensä verran kohti rannikkoa.

Se voidaan päätellä siitä, että merenpuoleiselta rannalta löytyy sedimenttiä, joka on peräisin mantereen puoleiselta rannalta, selostaa geologi Klaus Rickliefs Büsumilla sijaitsevalta Kielin yliopiston tutkimuslaitokselta.

Kun ihminen

ryhtyi asuttamaan saaria, hän pyrki myös suojelemaan rannikkoa myrskyltä. Tämä tapahtui esimerkiksi rannikkopaalujen avulla, joihin hiekka keräytyy.

Samanaikaisesti dyyneille istutettu ruoho, mutta myös asutus ja tiet estivät hiekkaa kulkeutumasta tuulen mukana mantereen puoleisella rannalle. Näin saaret ikään kuin ankkuroitiin paikoilleen.

Merenpuoleisen rannikon suojeleminen aiheuttaa kuitenkin yhä suurempia kustannuksia täyttämättä täysin tarkoitustaan.

Esimerkiksi kuluvan vuoden aikana myrskyjen aiheuttamat tuhot nousivat Syltillä noin 70 miljoonaan Suomen markkaan.

Tästä syystä

joidenkin tutkijoiden mielestä saarten tulisi antaa vaeltaa.

"Sen myötä myös asutus tulisi siirtää mantereen puoleiselle rannalle," toteaa esimerkiksi Syltillä Vattimeren tutkimuslaitoksella toimiva professori Karsten Reise , vaikka hän hyvin tietääkin, että saaren asukkaat pitävät ehdotusta täysin mahdottomana.

Mutta Reise viittaa esimerkiksi juuri Syltin saareen, missä myrskyt aiheuttavat vuosittain yhä suurempia vahinkoja.

Alueella vallitsee suurimman osan vuotta pääasiassa länsituuli, ja sen nostattamat myrskyt pääsevät lyömään saareen täydellä voimalla.

Syltin rannikon

suojaamiseksi on kyllä kehitetty mitä erilaisinta suojelua. Jo 1960-luvulla sinne pystytettiin valtavia betonisia rakennelmia. Rannan edustalle on myös upotettu muun muassa Suomesta tuotuja kivilasteja.

Mutta eri toimenpiteistä huolimatta Sylt menettää joka vuosi rannikkoaan, ja joka vuosi rannalle tuodaan mereltä uutta hiekkaa.

"Jonain päivänä näihin töihin ei ehkä enää myönnetä varoja. Ja tästä syystä olisi viisaampaa varautua saaren liikkeisiin ennalta," perustelee Reise ehdotustaan.

Rannikon katoamisen

myötä myös monet rakennukset ovat vaarassa. Syltin pohjoisosassa jyrkänteen reunalle joutunut Strandhalle purettiin pari vuotta sitten.

Uusi kauemmaksi sisämaahan pystytetty pohjoismainen hirsitalo, "joka voidaan ainakin siirtää tarpeen tullen," on seudulla vielä harvinaisuus.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    7. 7

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    8. 8

      "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään

      Tilaajille
    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää