Tiede

Takaisku taistelussa poliota vastaan

Tilaajille

Hispaniolan saarella Dominikaanisessa tasavallassa ja Haitissa esiintyi viime kesänä pieni polioepidemia. Sen syyksi on osoittautunut suun kautta nautittava Opv-poliorokote (oral polio vaccine).

Epidemian aiheuttanut poliovirus on kehittynyt rokotteen sisältämästä heikennetystä viruksesta.

Albert Sabinin 1950-luvulla kehittämää rokotetta on käytetty menestyksellisesti 40 vuotta, ja sen ansiosta polio on vähentynyt maapallolla valtavasti.

Esimerkiksi 1988, kun WHO käynnisti polio-ohjelmansa, tautia esiintyi 350000 tapausta vuodessa. Viime vuonna tapauksia oli enää noin 2000.

Kahdessatoista vuodessa pudotusta on ollut yli 99 prosenttia.

Yleensä vain noin yksi ihminen 750000:sta on sairastunut heikennetyn viruksen vuoksi, eikä tauti silloin ole ollut tarttumiskykyinen.

Poliota onkin pidetty isorokon ohella paraatiesimerkkinä siitä, miten määrätietoisella kampanjalla maailman terveystilannetta voidaan parantaa.

WHO julisti viime vuonna, että polio on jo kokonaan kadonnut läntiseltä pallonpuoliskolta.

Koko maailmastakin sen arveltiin katoavan varsin pian. Samalla alettiin suunnitella poliokampanjan lopettelemista. Nyt suunnitelmiin saattaa kuitenkin tulla muutos.

Tutkijoiden mukaan on ehkä harkittava jopa rokotteen kehittämistä uuden poliokannan hävittämiseksi siltä varalta, että se yleistyy.

Se teoreettinen

mahdollisuus, että heikennetty virus voisi uudestaan muuntua tautia aiheuttavaksi, on ollut tiedossa aina. Tämä on ensimmäinen kerta kuin niin tiedetään varmasti tapahtuneen.

Sairastuneita on vain seitsemän tai kahdeksan, joten epidemia ei sinänsä ole vakava. Kuitenkin se viittaa mahdollisuuteen, että Opv-rokotteesta itsestään on muodostumassa riskitekijä.

Yhdysvaltain tartuntatautikeskuksessa CDC:ssä tehdyt tutkimukset osoittavat, että uusi viruskanta on ollut olemassa jo ainakin kaksi vuotta.

Se on muhinut Dominikaanisessa tasavallassa Constanzan alueella, jossa tautia ei ole esiintynyt pitkään aikaan.

Juuri tästä syystä myös lasten rokottamisen into on vähentynyt, ja vain noin 20 prosentilla väestöstä on enää minkäänlaista vastustuskykyä tautia kohtaan.

Juuri tällaiset olosuhteet ovat ihanteellisia uuden viruskannan kehittymiselle.

Tilanteesta raportoi Nature -tiedelehti tammikuun 18. päivän numerossaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa ottelua

    7. 7

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    8. 8

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    9. 9

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää