Eeva Ruoff tutkii vanhoja "kaalimaita" - Tiede | HS.fi

Eeva Ruoff tutkii vanhoja "kaalimaita"

Hän erottaa pusikoituneesta puutarhasta umpeutuneet polunpaikat ja riutuvat liljat

Tilaajille
15.6.2002 3:00

Eeva Ruoffin lempiharrastus on rikkaruohojen kitkeminen. Se sopii tutkijalle, joka työkseen selvittää puutarhoiden historiaa.

Mieluiten hän nyppii Sveitsissä sijaitsevilta mailtaan haisukurjenpolvia. "Yhdellä vetäisyllä irtoaa koko juuritupsu", Ruoff kuvaa nautinnon hetkeä. Hän laskee omistavansa puolitoista puutarhaa. Zürichin aari on hänestä liian pieni muuksi kuin "kasvien säilytyspaikaksi". Mökillä vuoristossa on enemmän tilaa, mutta siellä Ruoff käy turhan harvoin. Hänen aikansa kuluu menneen maailman puutarhoissa. Kadonneet kohteet ovat työläitä tutkittavia; niihin perehtyminen vaatii laajoja tietoja. "Täytyy tuntea historiaa, taidehistoriaa, arkeologiaa ja kasvitiedettä. On osattava monia kieliä sekä varsinkin niiden vanhoja sanoja ja käsitteitä. Tulee pystyä lukemaan 1600-luvun käsialalla kirjoitettua latinaa ja 1700-luvun tyylistä ranskaa", Ruoff luettelee. Koska kenenkään asiantuntemus ei kata kaikkia eteen tulevia ongelmia, tutkija joutuu välillä pyytämään apua jonkin erityisalan oppineelta. Luultavasti tämä lupaakin paneutua pulmaan - sitten kun puolen vuoden päästä ehtii. "Näin luodaan selvityksiä, jotka lisäävät tietämystä, mutta eivät vie tutkimusta eteenpäin", sanoo Ruoff. "Varsinainen puutarhahistorian tutkimus puuttuu muualta kuin Britanniasta." Suomalaisen historiikin laatimisen voisikin aloittaa mistä vain, kuten niin perustavasta asiasta kuin sanasta puutarha. Termi on suora käännös ruotsista. Ruoff arvelee, että se sai nykyisen laajan merkityksensä vasta 1700-luvulla. 1600-luvulla trädgård tarkoitti vain hedelmätarhaa, sillä silloin ei juuri muita puita viljelty. Suomea koskevissa asiakirjoissa puhutaan myös kaalimaista. Turussa oli kolgardhen vuonna 1463: siellä tiedetään linnan päällikön Erik Akselinpoika Tottin istuneen oikeutta ylhäisten herrojen kanssa heinäkuun 25:ntenä päivänä. "He eivät varmaankaan pitäneet oikeudenistuntoa vihannesmaalla. Kirjoittaja ei ilmeisesti tuntenut muuta ilmaisua pienelle istutetulle alueelle", Ruoff uskoo. Jotkut sanat jäävät arvoituksiksi. Sellainen on hjärtesorg , joka mainitaan Turun linnan ryytitarhurin Peer Nilssonin vuonna 1589 ostamien siementen luettelossa. "Se lienee kirjoitus- tai lukemisvirhe. Niitä syntyy, olihan ihmisillä ennen vanhaankin joskus kiire. Paperi oli ehkä kulunut ja muste roiskui, kun joku raapusti huonolla käsialalla hanhensulalla talikynttilän valossa . . ." "Puutarhakasveilla on usein monia nimiä. Tekstin myöhemmät tutkijat eivät takerru yksittäiseen sanaan, jos etsivät muita asioita. Sitä paitsi ne, jotka lukevat vanhoja käsialoja, eivät aina tunne kasveja." Harmi. Olisi ollut kiehtovaa tietää, millaista kasvia 1500-luvun ihmiset kutsuivat sydämensuruksi. Sydämenilo, hjärtansfröjd, oli heille sitruunamelissa. Vähintään yhtä vaikeaa - ja tärkeää - kuin ymmärtää vanhoja kirjoituksia on tulkita rapistuneita puutarhoja. Ruoff yrittää käydä monta kertaa tutkimallaan paikalla. Lisäksi hän pyrkii haastattelemaan kaikki, jotka ovat olleet kosketuksissa kyseiseen puutarhaan: entiset omistajat, heidän sukulaisensa, puutarhurinsa, naapurinsa. "Paikan päällä selviää, millaisia ovat maasto, maaperä ja valaistus. Maaston muodot näkyvät parhaiten heti lumen sulamisen jälkeen. Vaikka entiset istutukset olisivat peittyneet pusikoihin, jossain saattaa erottua pätkä kivi- tai kuusiaitaa sekä kasvihuoneiden tai kivikkotarhojen jälkiä." Tarkka katsoja huomaa entiset polunpohjat. Niillä sinnittelee vähään tyytyvää kasvustoa, joka on oudon pientä ympäristön rehevyyteen verrattuna. Keltamo-rikkakasvin esiintyminen taas kertoo tutkijalle, että aluetta on joskus viljelty. Kun Ruoff perehtyi Monrepos'n puistoon Viipurissa, hän ei ensimmäisellä vierailullaan havainnut varjoliljojen vaivaisia lehtiä. Monesti vanhat kasvit kituvat villiintyneissä puutarhoissa eivätkä jaksa kaikkina kesinä näyttää lehtiään, saati kukkiaan. Myös riutuvat ruusut, yrtit ja päärynäpuut saattavat paljastaa itsensä toukokuussa, mutta peittyä myöhemmin kesän vehmauteen. Valistunut tarkkailija keksii, miksi tietty kuusi tai hopeapaju vaikuttaa omituiselta. Edellinen leikattiin nuorena barokkimuodin mukaan sateenvarjon malliseksi, jälkimmäinen uusbarokin hengessä lieriöksi. 1700-luvun puutarhoista voi olla jäljellä vain vaikkapa käytävien pinnoitetta muutamalla neliöllä. Sveitsissä eräs maisema-arkkitehti halusi kaivaa esiin tällaisen näytteen historiasta, mutta tulikin hoppuillessaan tuhonneeksi jäänteen. "Täytyy tietää, mitä mistäkin voi löytyä - mutta tieto ei saa kahlita näkemästä sitä, mikä on yllätyksellistä", Ruoff tiivistää. Niinpä hän käy läpi valtavat määrät kirjallista aineistoa, josta todennäköisesti ei ole mitään hyötyä juuri silloin. Myöhemmin lapsen piirroksesta, puutarhanomistajan kirjeestä tai varhaisesta pitäjänhistoriikista poimittu tiedonpala saattaa loksauttaa kokonaisuuden kohdalleen. "Vanhat puutarhanhoidon oppaat ovat muuten osoittautuneet hämmästyttävän käyttökelpoisiksi. Ne sisältävät päteviä ohjeita toisin kuin monet uudet, koreilla kuvillaan myyvät teokset", väittää Ruoff. Jos puutarhassa tulee ongelmia, hän etsii neuvoja vaikkapa Nora Pöyhösen teoksesta Kodin kasvitarha: opas keittiökasvien, marjain, hedelmien, koristepuiden ja -pensaiden, avomaankukkien ja huonekasvien viljelemiseen vuodelta 1927. Pöyhönen kirjoitti oppikirjan, koska tarvitsi sellaista Haapaveden pappilaan perustamassaan Suomen ensimmäisessä naisille tarkoitetussa kasvitarhakoulussa. Oppilaitoksen ruustinna taas pani alulle siksi, että häntä huolestutti maalaisten yksipuolinen ravinto.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Auto & Tiede