Tiede

Tekoäly voitti ihmisen

Vuoden 2011 kovimpia tiedeuutisia oli se, että IBM:n supertietokone Watson voitti ihmisen Yhdysvaltojen vaativimmassa tietovisassa.

Tilaajille

Tekoäly Watson on nopea, nopeampi kuin nokkelimmat ihmisaivot. Ainakin silloin, kun se hakee tietoa. Tämä kasvoton kone haastoi viime vuoden helmikuussa Yhdysvalloissa kaksi viisasta miestä suositussa Jeopardy!-tietovisassa.

Kisan idea on yksinkertainen: juontaja kertoo vastauksen, joka on ihmisen nimi tai asia. Kilpailijat yrittävät mahdollisimman nopeasti keksiä, mikä on siihen sopiva kuka- tai mikä-alkuinen kysymys. Aiheet tulevat maan ja taivaan väliltä, joten kisailija tarvitsee hyvää yleistietoa.

Yhdysvaltain parhaat tietovisailijat Ken Jennings (ansainnut tietovisoilla 3,8 miljoonaa dollaria eli 3miljoonaa euroa) ja Brad Rutter (3,5 miljoonaa dollaria) voittaisivat tavallisessa Trivial Pursuitissa maallikon mennen tullen.

Silti IBM:n kisaan kehittämä Watson puristi heistä kisassa voiton. Kisa oli kolmipäiväinen, joten voitto ei tullut onnenkantamoisena.

Tekoälyn kehittäjät pitävät IBM:n ja Watsonin suoritusta tekoälyn yhtenä merkkipaaluna. Tekoälyn voitto oli myös viime vuoden kovimpia uutisia tiedemaailmassa.

Watsonia on saavutuksen jälkeen kuvailtu termein googlentappaja ja tohtori Watson.

Supertietokone Watsonin muistiin on pakattu 68 miljoonaa sivua tietosanakirjatietoa sekä uutisia. Tiedot se hakee muististaan mutkikkaan hakuohjelman avulla.

Watson on 2000 kertaa niin tehokas kuin ne laitteet, joita käytämme töissä ja kotona. Se seuloo satoja vastauksia parissa sekunnissa. Sitten se testaa omia löytöjään kymmenin tavoin. Lopulta se valitsee tiedon, jonka se itse arvioi parhaaksi.

Vasta sitten Watson piippaa ehdotuksensa - tämä kaikki alle kolmessa sekunnissa. Jos pohdinta kestäisi pitempään, ihminen olisi jo edellä.

Watson siis ratkoo tehokkaasti hakuongelmia. Mutta onko se älykäs?

Konetta väheksyvät muistuttavat, että ihmiselle on ominaista sellainen luovuus, johon kone ei pysty. Toiset pitävät jo Watsonin kaltaisia laitteita fiksuna.

Olipa Watson älykäs tai ei, se ryhtyy voittoisan tv-kisan jälkeen oikeisiin töihin. Watson auttaa lääkäreitä sairauden määrittelyssä. Se käy läpi tietokantoja saatuaan tietoa oireista. Sitten se ehdottaa hoitoa. Lääkäri päättää, ottaako se tohtori Watsonin ohjeet käyttöön.

Watson on ylivertainen kaikissa töissä, joissa pitää käydä läpi paljon dokumentteja. Yhtä lailla Watson voisi penkoa lakitekstejä.

Koneiden ylivaltaa pelkäävää voi lohduttaa tieto, että Watson teki Jeopardy!-kisassa alkeellisia virheitä. Välillä se sekoitti satuhahmoja eläviin ihmisiin ja maita ja kaupunkeja keskenään. Eikä se oikein ymmärtänyt vitsejä eikä sanaleikkejä. Ihminen voi siis vielä pitkään nauraa uusille watsoneille.

Historia osoittaa, että 15-20 vuoden kuluttua tavallinen kotitietokone todennäköisesti pystyy siihen, mihin supertietokone nyt. Watsonin taitoja voi siis käyttää älypuhelimissa tai kannettavissa tietokoneissa jo 2020-luvulla. Watsonista tulee ehkä jotakin, jonka kyvyt päihittävät nyt ylivoimaisen hakukoneen Googlen.

Seuraus on, että 2020-luvun lopulla ihmisen ei tarvitse tietää, vaan osata kysyä tietokoneelta oikeat kysymykset.

Samalla käsityksemme tiedosta ja tietämisestä voi muuttua. Ennen tietoa piti sulatella ja sen eteen piti nähdä vaivaa. 2030-luvulla ihminen keskittyy enemmän vaikka luovuuteen. Sehän koneilta puuttuu - vielä.

Applen puhelimien käyttäjä on saanut jo näppituntumaa siitä, millaista on jutella tekoälyn kanssa. Applen tekoäly Siri pystyy neuvomaan ravintoloista ja kertomaan sään. Tosin ei vielä suomeksi.

Tekoälyä on jo joka puolella autoista älypuhelimiin, vaikkei se ole aina äänessä. Koneet laskevat algoritmeja, jotka ohjailevat arkeamme hyvässä ja pahassa.

Olipa kyse sitten VR:n lippuuudistuksesta tai verkkolaskusta, niitä ohjaavat algoritmit - joskus vialliset sellaiset.

Länsimaisesta ihmisestä tulee tai on jo tullut riippuvainen algoritmeista. Ohjelmia tulee arkeen koko ajan lisää, eikä kukaan hallitse kaikkia. Tästä tekoälyn kriitikot varoittavat: kohta mitään ei voi tehdä ilman koneen laskentaa.

Toisaalta algoritmeista voi tulla lopulta itseään korjaavia. Koneen oma tietoisuus voi kasvaa, kuin sivutuotteena.

2020-luvun ihmisen ei tarvitse tietää. Pitää osata kysyä oikeat kysymykset.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Sää on aiheuttanut yöllä ongelmia Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnair pyysi matkustajia varautumaan kentällä yöpymiseen, sillä hotellit ovat täynnä

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta, kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa

    10. 10

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää