Tiede

Nykytilan perusteeton ihannointi ja neljä muuta ajatusharhaa hidastavat mullistavien hoitojen käyttöönottoa

Suosimme perusteetta nykytilaa ja pidämme kuvotusta varmana merkkinä siitä, että asia on tuomittava.

Kun ensimmäiset koeputkessa hedelmöitetyt lapset syntyivät 1970-luvun lopussa, menetelmää kauhisteltiin luonnottomana.

Munasolun ja siittiön kohtaamisen katsottiin kuuluvan Jumalan päätösvaltaan. Ihmisen sekaantuminen asiaan herätti vastustusta.

Lisäksi pelättiin, etteivät lapset syntyisi ja eläisi yhtä terveinä kuin luonnollisesti siitetyt.

Nyt maailmaan on tullut jo viisi miljoonaa koeputkilasta, nykytietojen mukaan jokseenkin yhtä terveinä kuin muutkin. Olemme tottuneet menetelmään. Suomessa keskustelua käydään ainoastaan siitä, pitäisikö sen olla tasa-arvoisesti naisparienkin saatavilla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Uutta kummeksuttavaa syntyy sitä mukaa kun lääketiede tuottaa mullistavia menetelmiä.

Kuuma keskustelunaihe on tällä hetkellä ihmisalkion geenien muokkaus. Näin tuotetut muutokset periytyisivät myös tuleviin sukupolviin, joten huolelliseen harkintaan on aihetta.

Uusien hoitojen ja tekniikoiden käyttöönottoa jarruttavat kuitenkin myös epärationaaliset ajattelutottumukset, joita meidän on vaikea ylittää.

Turun yliopiston lääketieteellisen etiikan professori Veikko Launis esitteli Tieteen päivillä viisi ajatusharhaa, jotka vaikeuttavat uusien menetelmien hyötyjen ja haittojen punnintaa.

1 Riskiharha. Uusien ja outojen asioiden edessä tekee helposti mieli vaatia, että menetelmän riskit pitää eliminoida kokonaan ennen kuin sitä voi käyttää. Se ei ole mahdollista.

”Kaikkeen toimintaan liittyy riskejä”, Launis huomauttaa.

Ammattimaisessa riskinarvioinnissa pyritään laskemaan haittojen todennäköisyyttä ja sitä, ylittävätkö ne hyödyt. Parhaatkin lääkkeet toimivat vain keskimäärin. Jokaista ne eivät paranna, ja joillekin ne aiheuttavat vakavia sivuvaikutuksia.

Kun riski toteutuu, etsimme syypäätä, joka on toiminut väärin.

2 Status quo -harha eli nykytilan perusteeton parempana pitäminen. Ihmisillä on yleismaailmallinen taipumus pyrkiä vallitsevan tilan säilyttämiseen, vaikka muutos kohentaisi heidän elämäänsä.

3 Laiminlyöntiharha. Hyvän teon tekemättä jättämistä ei pidetä yhtä raskauttavana kuin väärän asian tekemistä. Kun emme tee mitään, ajattelemme ettemme myöskään tee virhettä.

”Toimimatta jättäminen voi kuitenkin olla eettisesti yhtä tuomittavaa kuin väärin toimiminen”, Launis sanoo.

4 Kehystämisharha. Riskiarviomme riippuu siitä, miten riski esitetään.

Voidaan sanoa, että hoidetuista jää eloon 90 prosenttia. Erinomainen tulos! Jos hoidetuista kuolee 10 prosenttia, hoito tuntuu huonommalta. Tulos on kuitenkin täsmälleen sama.

Lääkäritkään eivät ole vapaita tästä harhasta, Launis sanoo. Käyttäytymiskokeissa se vaikuttaa myös ammattilaisten päätöksiin.

5 Kuvotusharha. Vastenmielisyyden tunne kirvoittaa meistä tuomitsevan reaktion, vaikka ei mitään muita perusteita ei olisi.

Lajirajojen ylittäminen herättää helposti hyi olkoon -reaktioita. Kuva hiiren selkään kasvatetusta ihmiskorvan näköisestä rakenteesta puistatti ihmisiä 1990-luvun lopulla ja herätti vastustusta geenitekniikkaa kohtaan.

Korvan tuottamiseen ei kuitenkaan ollut käytetty geenitekniikkaa. Se oli kasvatettu lehmän rustosoluista korvan malliseen muottiin.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • Lääketiede
  • Psykologia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    2. 2

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    3. 3

      Kokoomuksen suosio kasvaa, keskustan alamäki jyrkkenee – myös vihreiden ennätyssuosio hiipuu

    4. 4

      Valeruokamyrkytykset vaivaavat Espanjaa: Poliisi tunnistanut jopa 800 huijauksesta epäiltyä brittituristia

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomessa myytävä jugurtti ja limsa eivät ole yhtä hedelmäisiä kuin Italiassa ja ikoninen tee on aromikkaampaa Britanniassa – Suomalaisten maku on tällainen, perustelevat yritykset

    7. 7

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    8. 8

      Miksi pieneen palkkaan tyytyvät työntekijät kannattelevat kuolevia firmoja? Ay-johtaja Ann Selin nostaisi palkkoja, vaikka yritykset kaatuisivat

    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    3. 3

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    4. 4

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    5. 5

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    6. 6

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    7. 7

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    8. 8

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    9. 9

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    10. 10

      Säveltäjä Toni Edelmann on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    10. 10

      ”Ideologisesti työtön” Ossi Nyman kuuli tukiensa katkaisemisesta Hesarista ja sai haastattelustaan palautevyöryn – ”Ei voi sanoa ääneen, että on tyytyväinen työttömänä”

    11. Näytä lisää