Tiede

Suomalaiset alkoivat luopua muinaisuskonnosta jo viikinkiajalla

Yli 3 000 haudan ilmansuuntien mittaukset paljastavat, miten eri uskonnot vaikuttivat rautakauden suomalaisiin.

Muinaisuskon vaihtuminen kristinuskoksi alkoi Suomessa jopa 200 vuotta aiemmin kuin on luultu. Tämän osoittaa Marianna Ridderstadin tutkimus siitä, miten Suomen varhaisia hautoja suunnattiin ilmansuuntien mukaan.

Tähtitieteilijä Ridderstad on tehnyt ensimmäisen laajan arkeoastronomisen tutkimuksen Suomen muinaisten hautojen suuntauksista.

Nykyisen käsityksen mukaan kristinuskoon kääntyminen alkoi Suomessa 1000-luvun kuluessa. Ensimmäinen arkeoastronominen tutkimus aiheesta kuitenkin osoittaa, että muutos alkoi jo viikinkiajalla.

Ridderstadin työstä kertoi perjantaina ilmestynyt Tähdet ja avaruus -lehti ja suppeammin myös tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan tiedote.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ridderstadin mukaan hänen selvitystyönsä alkoi jo vuonna 2013. Hän tutki, miten yli 3 000 suomalaista hautaa oli suunnattu ilmansuuntien mukaan.

Suunnat paljastavat, miten eri uskonnot vaikuttivat rautakauden suomalaisiin.

Ridderstad havaitsi, että rautakauden Suomessa vainajia asetettiin makaamaan jalat kohti tiettyjen ajankohtien auringonnousuja.

Kyse oli muinaisuskonnon juhlapyhistä, kuten päivänseisauksista ja -tasauksista, sekä niiden puoliväleihin sijoittuvista, niin kutsutuista välipäivistä.

Nämä kristinuskoa edeltäneille uskonnoille ominaiset hautojen suuntaukset ovat yleisiä muualla Euroopassa. Ne esiintyvät myös Suomessa laajalti.

Kun tiedot yhdistää arkeologien haudoista tekemiin ajoituksiin, kertoo Ridderstadin tutkimus varhaisten suomalaisten uskonnon muuttumisesta.

”Oli kiinnostavaa huomata, miten monimuotoisesti hautoja oli suunnattu. Esimerkiksi tärkeimmät juhlapäivät olivat selvästikin erilaisia eri aikoina”, Ridderstad sanoo.

Euran ja Köyliön hautojen aineistossa esimerkiksi näkyy viikinkien mytologialle tyypillisten hautojen suuntausten saapuminen.

”Pohjois-eteläsuuntausten merkityksen kasvaminen juuri viikinkiajalla liittyy todennäköisesti skandinaavisen uskomusperinteen lisääntymiseen maassamme”, sanoo Ridderstad.

Kun ensimmäiset suomalaiset alkoivat kääntyä kristinuskoon, oli tästä ensimmäinen selvä merkki se, että vainaja asetettiin hautaan uudella tavalla.

Kun pakanat muuttuivat kristityiksi, he eivät lopettaneet uskonnollista tapaansa suunnata hauta siten, että jalat osoittavat kohti uskonnolle tärkeää auringonnousun suuntaa horisontissa.

He kuitenkin vaihtoivat suunnan pakanallisesti merkityksellisestä suunnasta kristillisesti merkitykselliseen suuntaan – pääsiäisaamun auringonnousuun. Pakanallisia suuntia ovat esimerkiksi kekrin tai kesäpäivänseisauksen auringonnousu.

”Pääsiäissuuntausten ilmaantuminen kertoo, että pääsiäisen ajankohta on kyetty laskemaan ja että sillä on ollut suurta uskonnollista merkitystä”, Ridderstad toteaa.

”Muu kuin jo täysin kristitty yhteisö tuskin olisi viettänyt pääsiäistä ja yhdistänyt sen ylösnousemuksen symboliikkaan ja vielä hautaustapoihinsa.”

Pääsiäiseen suunnattujen hautojen avulla Ridderstad ajoittaa sen, milloin kristinusko alkoi vakiintua.

Kristinuskoon kääntyminen alkoi Suomessa jopa pari sataa vuotta aiemmin kuin tähän asti on luultu. Viikinkiajan suomalaiset suuntasivat hautoja kohti pääsiäisaamun auringonnousua jo vuosina 850–950.

Uuden uskonnon hautaamisen käytäntö näkyy ensin Euran ja Köyliön suunnalla, mutta levisi pian muuallekin.

”Suurin osa 1000-luvun haudoista oli jo kaikkialla pääsiäissuunnattuja”, Ridderstad kertoo.

Kristinuskoa edeltävä muinaisuskonto eli kuitenkin monessa paikassa rinnan uuden käytännön kanssa.

”Esimerkiksi Halikon Rikalassa haudat suunnattiin keskikesän auringonnousuun, vaikka viereisellä Kirkkomäellä samaan aikaan kristittyjen jalat aseteltiin kohti pääsiäistä.”

Marianna Ridderstad on väitellyt Suomessa ensimmäisenä arkeoastronomiasta. Vuonna 2009 hän löysi Pohjanlahden rannikon kivikautisten jätinkirkkojen tähtitieteelliset suuntaukset.

Ridderstad opettaa Helsingin yliopistossa astrobiologiaa.

Arkeoastronomia on tieteenhaara tähtitieteen ja arkeologian risteyksessä. Se tutkii taivaankappaleiden, kuten Auringon, Kuun ja tähtien liikkeiden muinaista tuntemusta. Se myös valottaa taivaankappaleiden vaikutusta heidän kulttuuriinsa.

Tulosten tieteellinen artikkeli on nyt ilmestynyt Academia.edu -palvelussa.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • Tähtitiede
  • Kristinusko
  • pakanauskonnot
  • Timo Paukku

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    3. 3

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    4. 4

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    5. 5

      Miljoonien arvoinen Rodin-veistos lojui unohdettuna kaupungintalon nurkassa USA:ssa – 22-vuotiaan työntekijän löytöä ei aluksi otettu todesta

    6. 6

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    7. 7

      ”Ideologisesti” työtön Ossi Nyman aiheutti kohun kieltäytymällä ”typeristä” hommista – mutta entä jos työ on ihmisen oikeus eikä vain pakko?

    8. 8

      Amfetamiinista tuli nopeasti Joukon lempihuume, ja sen jälkeen huuruista elämää kesti yli 20 vuotta – tällainen oli 1970-luvun huume-Helsinki

      Tilaajille
    9. 9

      Minkä rauhan mukaan Rauhankatu on nimetty ja kuka oli Mathilda Augusta Wrede? – Testaa, tunnetko Helsingin katujen taustat

    10. 10

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    3. 3

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    4. 4

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    7. 7

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    8. 8

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    9. 9

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    10. 10

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    10. 10

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    11. Näytä lisää
    Uusimmat