Tiede

Tutkijat selvittivät, millainen liikunta hidastaa parhaiten solujen vanhenemista

Pyöräily ja muu aerobinen harjoittelu pakkaa proteiineja keskeisiin soluelimiin, mikä puolestaan jarruttaa solun ikääntymistä.

Fyysisen aktiivisuuden on jo kauan tiedetty antavan terveyttä ja pitkää ikää, mutta nyt tutkijat todensivat tämän vaikutuksen solutasolla. Liikunta toden totta auttaa soluja uudistamaan sellaisia soluelimiä, jotka rapistuvat iän myötä.

”Kaiken tietämämme perusteella mikään ei voita liikuntaharjoittelua silloin, kun tarkoituksena on lykätä ikääntymistä”, sanoo tutkimuksen tiedotteessa lääkäri ja diabetestutkija Sreekumaran Nair minnesotalaiselta Mayon klinikalta.

”Näkemiämme asioita ei voi saada aikaan millään lääkkeellä.”

Nairin ja kumppaneiden kokeissa liikuntaharjoittelu sai solut tuottamaan enemmän proteiineja mitokondrioiden ja ribosomien tarpeisiin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Mitokondriot ovat solujen energiavoimaloita, joita on erityisen paljon lihassoluissa. Ribosomien tehtävä puolestaan on tuottaa solussa uusia proteiineja. Iän myötä sekä lihasmassa että mitokondrioiden energiantuotantokyky vähenevät.

Tutkimuksessa testatut liikuntamuodot olivat joko lihaskuntoa kohottava painoilla tehtävä voimaharjoittelu, pyörän selässä toteutettu aerobista kuntoa nostava kovatehoinen intervallitreeni (HIIT) tai näiden yhdistelmä. Lue lisää HIIT-treenistä täältä.

Näitä kokeilemaan tutkijat värväsivät 72 henkilöä, puolet naisia ja puolet miehiä. He osallistuivat harjoitteluun kolmen kuukauden ajan.

Kaikki harjoitusmuodot lisäsivät mitokondrioiden kapasiteettia osallistujien reisilihaksissa, tutkijat huomasivat. Lihasmassaa kasvatti tehokkaimmin voimaharjoittelu, mutta solujen toiminnassa suurimman hyödyn tuotti intervallitreeni HIIT.

Erityisen voimakas vaikutus oli eläkeikäisiin eli 65–80-vuotiaisiin koehenkilöihin. Heidän mitokondrioidensa energiantuotantokyky parani HIIT-harjoittelun seurauksena liki 70 prosentilla.

Nuorilla, 18–30 vuotiailla aikuisilla lisäys oli 50 prosentin luokkaa. HIIT-treenin vaikutus näkyi myös aiempaa parempana insuliiniherkkyytenä, mikä vähentää riskiä sairastua diabetekseen.

Liikunta kannusti soluja tuottamaan enemmän rna-kopioita geeneistä, jotka ohjaavat mitokondrioiden ja lihaskasvun tarvitsemia proteiineja.

Harjoittelu paransi myös ribosomien kykyä valmistaa proteiineja mitokondrioiden tarpeisiin.

Eniten tutkijoita ällistytti liikunnan kyky lisätä lihasten proteiinipitoisuutta. Joissain tapauksissa HIIT-pyöräily näytti jopa kumoavan ikääntymisen aiheuttamat muutokset mitokondrioiden toiminnassa ja lihasten kasvuun tarvittavien proteiinien tuotannossa.

”Jos ihmisen täytyy valita vain yksi harjoitus, suosittelisin HIIT:iä, mutta mielestäni olisi hyödyllisempää jos sitä voisi harjoittaa 3–4 päivänä ja lisäksi voimaharjoittelua parina päivänä [viikossa]”, pohtii tutkimusta tehnyt Nair.

Hän tosin painottaa, ettei tutkimuksen tarkoitus ollut tuottaa liikuntasuosituksia, vaan selvittää, miten liikunnan terveyttä edistävä vaikutus näkyy solutasolla. Tutkimuksen julkaisi tiedelehti Cell Metabolism.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Liikuntatutkimus
  • Terveysliikunta
  • Kuntoilu
  • Voimaharjoittelu
  • Tiede

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    3. 3

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    4. 4

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    5. 5

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    6. 6

      Kaksi irlanninterrieriä on maksanut emännälleen 16 500 euroa – Koirat määrittävät Elina Kokkosen koko päivärytmin

      Tilaajille
    7. 7

      Jari Jääskeläinen on vaihtanut työmaakoppien tyttökalentereita luontokalentereihin – rakennusalalla naisia on häiritty vuosikymmenet, mutta nyt asiaan halutaan muutos

    8. 8

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    9. 9

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen kääntää saduista roolit nurin – Tasa-arvoista kasvatusta korostava vanhempi törmää yhä ihmettelyyn

      Tilaajille
    10. 10

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    3. 3

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    4. 4

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    5. 5

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    6. 6

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    7. 7

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    8. 8

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    9. 9

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    10. 10

      Uusi kulmakarvojen tatuointimenetelmä villitsee Suomessakin, mutta onko microblading turvallista? Asiantuntija oikoo viisi väärinkäsitystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    7. 7

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää