Tiede

Hengellinen retriitti liikutti mielihyväkemikaaleja

Tutkimus tehtiin pienellä joukolla kristittyjä.

Yhdysvaltalaiset tutkijat löysivät aivokemiallisen selityksen sille, miksi vetäytyminen arkielämästä retriittiin kohentaa mielialaa. Tutkimus tehtiin Thomas Jeffersonin yliopiston Marcus-instituutissa, joka on erikoistunut hengelliseenn hyvinvointiin osana ihmisen terveyttä.

”Tutkimuksemme osoitti merkittäviä muutoksia dopamiinin ja serotoniinin kuljetusproteiineissa seitsemän päivän retriitin jälkeen, mikä saattoi auttaa virittämään osallistujia heidän raportoimiinsa hengellisiin kokemuksiin”, selittää tutkimustiedotteessa Andrew Newberg Marcus-instituutista.

Serotoniini ja dopamiini ovat osa aivojen palkitsemis- ja tunnejärjestelmää.

Tutkimus tarkasteli 14:ää aikuista, jotka osallistuivat kristilliseen retriittiin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kyseessä oli niin kutsuttu ignatiaaninen retriitti, jollaisia järjestetään Suomessakin jesuiittajohtaja Ignatius Loyolan kehittämää mallia mukaillen.

Pääosan päivästä osallistujat viettävät hiljaa itsekseen mietiskellen ja rukoillen. Ohjelmaan kuuluu myös aamumessu ja keskusteluja retriitin ohjaajan kanssa.

Osallistujat täyttivät retriitin aikana monta kyselykaavaketta, joilla he arvioivat omaa hyvinvointiaan. Vastausten perusteella he kokivat itsensä retriitin jälkeen fyysisesti terveemmiksi sekä vähemmän väsyneiksi ja jännittyneiksi.

Tämän lisäksi he tunsivat vahvempaa yhteenkuuluvuutta Jumalaan tai maailmaan.

Retriitin jälkeen otetuista aivokuvista paljastui, että dopamiinin kuljettamiseen tarvittavan proteiinin sitoutuminen oli aivoissa 5–8 prosenttia aiempaa vähäisempää. Dopamiini on tärkeä tunteisiin, liikkeisiin ja korkeampaan ajatteluun tarvittava välittäjäaine. Tunteiden säätelyyn ja mielialaan vaikuttavan serotoniinin kuljettajaproteiineissa vähenemä oli 6,5 prosenttia.

Tällaisten muutosten tiedetään nostattavan myönteisiä tunteita ja hengellisiä tuntemuksia.

”Tietyssä mielessä tutkimuksemme herättää enemmän kysymyksiä kuin mihin se vastaa”, myöntää Newberg.

”Ryhmäämme kiinnostaa, mitkä retriitin piirteet aiheuttivat muutokset ja tuottaisivatko erilaiset retriitit toisenlaisia tuloksia. Toivottavasti tulevat tutkimukset vastaavat näihin kysymyksiin.”

Tutkimuksen julkaisi Religion, Brain & Behavior.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • Uskonto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    2. 2

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    3. 3

      Kokoomuksen suosio kasvaa, keskustan alamäki jyrkkenee – myös vihreiden ennätyssuosio hiipuu

    4. 4

      Valeruokamyrkytykset vaivaavat Espanjaa: Poliisi tunnistanut jopa 800 huijauksesta epäiltyä brittituristia

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomessa myytävä jugurtti ja limsa eivät ole yhtä hedelmäisiä kuin Italiassa ja ikoninen tee on aromikkaampaa Britanniassa – Suomalaisten maku on tällainen, perustelevat yritykset

    7. 7

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    8. 8

      Miksi pieneen palkkaan tyytyvät työntekijät kannattelevat kuolevia firmoja? Ay-johtaja Ann Selin nostaisi palkkoja, vaikka yritykset kaatuisivat

    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    3. 3

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    4. 4

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    5. 5

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    6. 6

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    7. 7

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    8. 8

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    9. 9

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    10. 10

      Säveltäjä Toni Edelmann on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    10. 10

      ”Ideologisesti työtön” Ossi Nyman kuuli tukiensa katkaisemisesta Hesarista ja sai haastattelustaan palautevyöryn – ”Ei voi sanoa ääneen, että on tyytyväinen työttömänä”

    11. Näytä lisää