Tiede

Ilmastonmuutos tuhoaa maailman suurinta koralliriuttaa vauhdilla – ”Elpymismahdollisuudet ovat nollassa”

Australian rannikolla sijaitseva Iso valliriutta kärsii haalistumisesta jo toista vuotta peräkkäin. Lisäksi Debbie-myrsky vahingoitti riuttaa pahoin.

Tutkijoiden mukaan Australian rannikolla sijaitseva Iso valliriutta vakavasta haalistumisesta jo toista vuotta peräkkäin, eikä nykymenolla ehdi toipumaan ennen uuden katastrofin saapumista.

Australian tutkimusneuvosto varoitti maanantaina riutan kärsivän poikkeuksellisen raskaasta vuodesta. Ilmastonmuutos kiihdyttää ainutlaatuisen väriloiston hiipumista.

YK:n maailmanperintökohteeksi nimetty Iso valliriutta on maailman suurin koralliriutta ja täysin ainutlaatuinen luonnonsuojelualue.

Korallien haalistuminen johtuu veden olosuhteiden vaihtelun aiheuttamasta stressistä. Kun vesi esimerkiksi lämpenee liikaa, korallin kudoksissa elävien levien yhteyttäminen häiriintyy ja pahimmillaan koralli karkottaa sille värin antavat levät tiehensä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Levät eivät kuitenkaan anna korallille vain väriä, vaan myös ravintoa. Ilman yhteyttäviä leviä koralli nälkiintyy ja jopa kuolee.

Tutkijoiden pelkona onkin, että riutan koralleja odottaa nyt massakuolema, koska haalistumiskausien väliin ei jää riittävästi aikaa korallien elpymiselle.

”Vie ainakin vuosikymmenen verran, että edes nopeimmin kasvavat korallit ehtivät toipua täysin, joten massahaalistuminen 12 kuukauden välein tarkoittaa, että elpymismahdollisuudet vuonna 2016 vahingoittuneille koralleille ovat nollassa”, sanoo tutkintaneuvoston koralliyksikön johtaja Terry Hughes tiedotteessa.

Isolla valliriutalla on myös viime aikoina käynyt huono tuuri. Esimerkiksi Uutta-Seelantia ja Australiaa pari viikkoa sitten ravistellut sykloni Debbie vahingoitti pahoin juuri sitä osuutta riutasta, joka oli vielä suhteellisen terve.

Etenkin ilmastonmuutoksen aiheuttama meriveden lämpeneminen kiihdyttää haalistumista. Tämän vuoksi vesiä viilentävä sykloni olisi voinut jopa olla riutalle eduksi, jos se vain olisi kiertänyt terveet korallit riittävän kaukaa.

”Mikä tahansa viilentävä vaikutus on todennäköisesti olematon verrattuna myrskyn aiheuttamaan tuhoon, mikä ikävä kyllä osui juuri siihen osaan riuttaa, joka on pitkälti välttänyt pahimman haalistumisen”, Australian tutkimusneuvosto kertoo.

Sään ääri-ilmiöiden uskotaan yleistyvän ilmastonmuutoksen vuoksi. Professori Hughesin mukaan Iso valliriutta kärsii nyt hyökkäyksistä monista eri suunnista.

”Ilman epäilystäkään eniten paineita aiheuttaa ilmastonlämpeneminen. Kun lämpötilat nousevat, korallit kokevat yhä enemmän vastaavia tapahtumia. Yhden asteen lämpeneminen [merivedessä] on jo aiheuttanut neljä vastaavaa haalistumista viimeisen 19 vuoden aikana”, hän sanoo tiedotteessa.

Paha haalistuminen on iskenyt riutalle vuosina 1998, 2002, 2016 ja nyt 2017.

Ison valliriutan tuhoutuminen ei olisi vain suuri katastrofi luonnon monimuotoisuudelle. Australia uhkaa menettää myös muhkean siivun turismituotoistaan.

Konsulttiyhtiö Deloitte laski vuonna 2013, että Isolle valliriutalle saapuvat turistit kuluttavat kohteessa vuosittain noin neljä miljardia Yhdysvaltojen dollaria. Haalistuneet korallit tuskin houkuttelevat yleisöä muuten kuin varoittavana esimerkkinä ihmiskunnan vaikutuksesta ympäröivään luontoon.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Australia
  • Korallit
  • Iso valliriutta
  • Ilmastonmuutos
  • Luonnonsuojelu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    3. 3

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    4. 4

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    5. 5

      Japanissa tehdään niin vähän rikoksia että pikkuhousuvarkauskin saa rikostutkijat liikkeelle – poikkeuksena 70-vuotias sarjamurhaaja ”Musta leski”

    6. 6

      Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

    7. 7

      HS Inarissa: Paavo Ruotsalaisen kodin lähelle saattoi pudota pala Marsia – ”Sanoin vaimolle, että joku taisi ampua valoraketin”

    8. 8

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    9. 9

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    10. 10

      Morrissey vähättelee viihdealan seksuaalisesta ahdistelusta noussutta kohua: ”Ihmiset ovat tienneet mitä tapahtuu ja pelanneet mukana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    3. 3

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    4. 4

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    5. 5

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    6. 6

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    7. 7

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    8. 8

      Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti

    9. 9

      Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön

    10. 10

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää