Tiede

Tutkijat saivat selville, miksi raskaaksi tuleminen vaikeutuu nelikymppisenä

Munasolun jakautumisessa tarvitaan sekuriinia, joka vanhemmiten loppuu kesken.

Naisen hedelmällisyys alkaa laskea ja onnistunut raskaus on yhä epätodennäköisempi, kun nainen lähestyy 40 vuoden ikää.

Vanhemmilla synnyttäjillä ovat yleisempiä lasten kromosomihäiriöt, kuten Downin syndrooma. Yli 40-vuotiailla myös suurin osa keskenmenoista johtuu kromosomien poikkeavasta määrästä munasolussa.

Nyt tutkijat ovat löytäneet yhden selityksen siihen, miksi näin on. Syynä on sekuriiniksi kutsuttu proteiini, joka on hyvin tärkeä sukusolujen kypsymisjakautumisessa eli meioosissa.

Australialaisen Monash-yliopiston biolääketieteen instituutin ja Lontoon Imperial Collegen tutkijat seurasivat munasolujen jakautumista laboratoriohiirillä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Munasolun viimeisessä kehitysvaiheessa juuri ennen ovulaatiota tapahtuu kaksi jakautumista. Sekuriinia tarvitaan molempiin jakautumisiin, mutta vanhemmilla naarailla sitä ei näytä enää olevan tarpeeksi, jotta jälkimmäinen jakautuminen onnistuisi.

Kun sekuriinia ei riitä hallitsemaan jakautumista, munasolun kromosomit alkavat hajota, tutkijat havaitsivat.

Tulevaisuudessa voidaan etsiä keinoja sekuriinitason säätelemiseen munasolujen jakautuessa, jotta kromosomihäiriöiden riski pienenisi. Tämä on kuitenkin vaikeaa.

”Hoitojen täytyy olla turvallisia munasolulle ja siitä kehittyvälle alkiolle, ja käsittely pitäisi yleensä tehdä, kun munasolu on yhä munarauhasessa”, sanoo professori John Carroll Monash-yliopistosta.

Carrollin mukaan hoito voisi jonain päivänä olla mahdollista myös laboratoriossa.

Tutkijat arvelevat, että olisi tärkeää löytää keinoja parantaa ikääntyvien munasolujen laatua, koska ihmiset hankkivat ensimmäisen lapsensa yhä vanhempana.

Tutkimuksen julkaisi Nature Communications.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • Raskaus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    3. 3

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    4. 4

      Intian Basaarin perustajalla oli parhaimmillaan 27 liikettä ympäri Suomen – Hippivaatteita tuotiin suoraan omasta tehtaasta Intiasta, kunnes lama pakotti sulkemaan kauppoja

    5. 5

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    6. 6

      Pelkäätkö jakavasi liikaa tietoa yksityiselämästäsi? Se tuskin on mitään verrattuna siihen, mitä teki 1700-luvun kuninkaamme

    7. 7

      Miehet eivät kysy lupaa härskeille puheille – sovinistiset vitsit ovat ällöttäneet aina

    8. 8

      On julma etuoikeus pystyä ahdistelemaan tyttöä tai naista ilman seuraamuksia

    9. 9

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    10. 10

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    3. 3

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    4. 4

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    7. 7

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    8. 8

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Useita ihmisiä haavoittui veitsihyökkäyksessä Münchenissä, epäilty otettu kiinni – Poliisin mukaan kyse ei ole terrorismista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää