Aina joskus joku väittää Suomen luontoa tylsäksi. On matalia maisemia, mutaisia vesiä ja vähän lajeja, nekin vaatimattomia.
Tuollaisen hölynpölyn puhujalle voi lyödä luun kurkkuun näyttämällä Sami Karjalaisenhttps://www.hs.fi/haku/?query=sami+karjalaisen uutta kirjaa Rantojen hyönteiset. Siitä sopii kääntää esiin vaikkapa kuva, jossa hyttysnaaras kuoriutuu kotelostaan. Isona suurennoksena itikka on outo, kuin olento jostain sekopäisestä unesta.
Yhtä ufo on sulkahyttysen kotelo. Kullanhohtoinen pötkylä elää vedessä ja imee hengityselimillään ilmaa. Takaruumiinsa kärjessä sillä on pikkuiset melat. Se liikkuu sätkimällä.
Jo toukkana sulkahyttynen on erikoinen ilmestys. Se käy läpi neljä vaihetta ja saavuttaa lopulta sentin, parin pituuden. Tällä pedolla on käytössään ovela konsti: läpinäkyvä ruumis. Siksi saaliit, kuten hankajalkaiset ja vesikirput, eivät äkkää vaaraa ennen kuin on myöhäistä.
Kun saalistaja on nielaissut uhrin sisuksiinsa, se muuttuu itse näkyväksi, sillä vastasyöty ateria kuultaa kudosten läpi.
Karjalainen esittelee teoksessaan suomalaisten rantojen huonosti tunnettuja hyönteisiä kauniiden kuvien ja kiinnostavien tekstien avulla. Hän on käyttänyt vuosien vapaa-ajat valokuvaamiseen, kehittänyt menetelmiä ja vaaninut oikeita hetkiä pusikoissa ja studiossaan.
Lukija saattaa oivaltaa, ettei ole koskaan tullut perehtyneeksi lähirannan elämään. Moni on nähnyt vaikkapa hoikkasäärisiä vesimittareita, jotka mennä nykivät veden pinnalla, ja ihmetellyt laiskasti, mikseivät ne uppoa.
Karjalaisen kuva kertoo vastauksen: Karvapeitteiset raajat painavat pintakalvoon kuoppia, mutta eivät riko sitä.
Näillä luteilla on jaloissaan toinenkin salainen ase, nimittäin keski- ja takaraajojen nivelissä sijaitsevat värähtelyaistimet. Vesimittarit käyttävät niitä saaliseläinten havaitsemiseen.
Kun vesimittari tahtoo kaltaisensa seuraa, se värisyttää veden pintaa. Koiras tutisuttaa eri taajuudella naaraille ja toisille koiraille.
Naaraita se vokottelee joko viestimällä tai käymällä pitemmittä puheitta päälle. Tulinen koiras ei aina tunnista käypää kumppania, vaan voi vahingossa hyökätä koiraiden, jopa muiden lajien koiraiden kimppuun.
Jos kiihkeä sankari onnistuu parittelemaan naaraan kanssa, se pysyttelee tämän selässä, kunnes muninta on ohi. Näin kukaan toinen ei pääse samaan petiin. Viimeksi paritellut on se, jonka spermalla enin osa munista hedelmöittyy.
Pikkumalluaiset, luteita nekin, keskustelevat sirittämällä. Ääni syntyy, kun etureiden okaset hankaavat pään reunaa. Koiraan sirinä häätää kilpailijoita kauas ja vikittelee naarasta lähelle. Kosiskelun kohde tietenkin sirisee vastauksensa.
Se romantiikasta. Kun tositoimiin ryhdytään, pikkumalluaiskoiras iskee etunilkkojensa hampaat kiinni naaraaseen eikä hellitä ennen kuin homma on hoidettu.
Joskus taivaalta kopsahtaa kourallinen pikkumalluaisia auton katolle. Ne ovat ympäristöpakolaisia, jotka lentävät etsimässä uutta elinpaikkaa entisen kotilätäkön kuivuttua. Kiilto hämää muuttajat laskeutumaan pellille.
Vesiperhosia eli sirvikkäitä lentelee iltahämärissä lähes kaikilla rannoillamme. Suurimmat parvet hulmuilevat miljoonien siivekkäiden mattoina veden päällä.
Lepattelijoiden jälkeläiset piileksivät pohjalla itse rakentamissaan suojuksissa. Vesiperhosen toukat kokoavat taiturimaiset talonsa kasvinosista, simpukoista, pikkukivistä sekä hiekanjyvistä ja liimaavat seitillä osat kiinni toisiinsa.
Ne keksivät wau-arkkitehtuurin kauan ennen ihmistä.
Kommentit
Kommenttisi on moderoitavana. Viestejä julkaistaan sitä mukaa, kun toimitus ehtii niitä tarkistaa. Viestejä tarkistetaan arkisin kello 7–24 ja viikonloppuisin kello 8–24