Tiede

Tähtitieteilijät puhkaisivat näkymän Linnunradan toiselle puolelle

Galaksin toisella puolella olevan kierteishaarakkeen kaari hahmottui majakkamaisen kohteen avulla.

Tähtitieteilijät ovat onnistuneet katsomaan Linnunradan keskustan läpi galaksin toiselle puolelle ja hahmottamaan siellä piilottelevan spiraalihaarakkeen muotoa.

Tiedetään, että kotigalaksimme Linnunrata koostuu keskustaa kiertävistä spiraalimaisista haaroista. Yhdessä sellaisessa mekin kierrämme maapallon mukana Aurinkoa.

Koska olemme samassa samassa tasossa koko galaksin kanssa, näkyvyys galaksin toiselle puolelle on tukossa. Etenkin Linnunradan keskustassa kaasu- ja pölypilvet peittävät näkyvyyttä.

Näkyvä valo pysähtyy galaktisiin pilviin. Siksi emme pysty näkemään näkyvän valon aallonpituuksilla toimivilla kaukoputkilla kuin 13 000 valovuoden päähän.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nyt kuitenkin Max Planck -instituutin Alberto Sanna ja työtoverit bongasivat Linnunradan vastakkaiselta laidalta, 66 000 valovuoden päästä eräänlaisen tähtihautomon, jossa sikiää uusia tähtiä.

Tähtihautomot sisältävät vesihöyrypilviä, jotka hohtavat mikroaaltosäteilyä. Mikroaaltosäteily pystyy läpäisemään näkyvyyttä sumentavat pöly- ja kaasupilvet.

Tähtien syntypaikkojen avulla tutkijat voivat paikantaa kohtia spiraalihaarakkeissa vähän samaan tapaan kuin majakat osoittavat rantaviivan, kuten Science-lehden artikkelissa verrataan.

”Tämä on hämmästyttävää. Katsomme käytännössä galaksin toiselle puolelle”, Sanna sanoo Science-lehdelle.

Tähtitieteilijät käyttivät mittauksiinsa Very Long Baseline Array eli VLBA-radiokaukoputkia, joita on kymmenen eri puolilla Yhdysvaltoja. Yhdessä ne muodostavat virtuaaliteleskoopin, jonka erotuskyvyllä voisi havaita viiden sentin kolikon Kuussa.

Mittaukset tehtiin puolen vuoden välein, kun maapallo oli vastakkaisilla puolilla Aurinkoa. Näin tutkijat saattoivat havaita tähtihautomon sijainnin muutoksen suhteessa taustana toimiviin kaukaisiin galakseihin. Mittauksista voi laskea kohteen sijainnin perusgeometrialla.

Ryhmä on paikantanut galaksista 150 kohdetta, mutta tähän mennessä kaikki ovat olleet tällä puolella galaksin keskustaa. Uusin havainto, josta he raportoivat Science-lehdessä, on siis huikeiden 66 000 valovuoden päässä galaksin toisella laidalla.

Sijainnin perusteella tähtihautomo kuuluu Kilven-Kentaurin kierteishaarakkeeseen. Haarake alkaa meidän puoleltamme galaksia ja kaartuu pitkälle keskustan toiselle puolelle.

Havaintojensa perusteella tutkijat päättelivät, että haarakkeessa kiertymiskulma voi vaihdella.

Tämä ja aiemmat paikannukset vahvistavat tutkijoiden mukaan käsitystä, että Linnunradassa on kaikkiaan neljä päähaaraketta. Kilven-Kentaurin lisäksi näitä ovat Jousimiehen ja Perseuksen haarakkeet sekä Ulkohaara.

Aurinkokunta kuuluu pikkuhaarakkeeseen, joka sijoittuu Jousimiehen ja Perseuksen väliin.

Muutettu 17.10. klo 11.54: Scutum-Centauruksen ja Sagittariuksen haarakkeiden nimet vaihdettiin suomenkielisiin muotoihin Kilven-Kentaurin ja Jousimiehen kierteishaarakkeiksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tähtitiede

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    3. 3

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    4. 4

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    5. 5

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    6. 6

      Länsimetro sai ihmiset liikkeelle varhain launtaina – kuvakooste matkustajien hurmoksesta

    7. 7

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    8. 8

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    9. 9

      Morrissey vähättelee viihdealan seksuaalisesta ahdistelusta noussutta kohua: ”Ihmiset ovat tienneet mitä tapahtuu ja pelanneet mukana”

    10. 10

      Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    2. 2

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    3. 3

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    6. 6

      Kone-nimensä vuoksi vankilaan joutunut suomalaismies vapautui syytteistä – aikoo haastaa Bulgarian EU-oikeuteen

    7. 7

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    8. 8

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    9. 9

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    10. 10

      Nuorisojengi tehtaili Helsingissä muutamassa kuukaudessa 13 ryöstöä – Uhrin kurkulle painettiin tikari Malmilla, myyjää hakattiin lonkerotölkeillä Mellunkylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Taksien tilaaminen Helsingissä muuttui jo torstaina – Valopilkku-sovelluksen tilaukset menevät nyt Lähitaksille
    3. Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”
    4. Katalonian pannukakku lässähti – joulukuun aluevaaleista tulee todella raju mittelö
    5. Saksan hallitusneuvottelut yllättivät kaasuputkea vastustavan Baltian iloisesti – ”Ovatko saksalaiset tulleet järkiinsä?”
    6. Länsimetro sai ihmiset liikkeelle varhain launtaina – kuvakooste matkustajien hurmoksesta
    7. Presidenttikampanjansa avannut Merja Kyllönen puuttuisi syrjivään puheeseen eduskunnassa: ”Vaikka viikon palkka pois tai kuukauden pidätys eduskuntatyöstä”
    8. Tunti sitten
    9. Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä
    10. Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat
    11. Morrissey vähättelee viihdealan seksuaalisesta ahdistelusta noussutta kohua: ”Ihmiset ovat tienneet mitä tapahtuu ja pelanneet mukana”
    12. Krista Pärmäkoski sivussa – vahvasti hiihtänyt Laura Mononen tuuletti voittoa Suomen cupissa: ”Parempi tilanne kuin viime vuonna”
    13. Näytä lisää