Suomen maaperästä löytyy yli sataa erilaista arvokiveä, jotka värinsä ja säihkeensä puolesta sopivat koruihinkin – kartta kertoo, missä niitä on tavattu

Kiinnostava kivi voi löytyä taajamastakin, esimerkiksi rakentajien louheesta tai tie- ja rakennustyömailta.

Pantterissa on Ylämaan spektroliittia, Pieksämäen granaattia, Outokummun jalodiopsidia, Luttojoen helmisimpukan kuorta ja Lemmenjoen kultaa.

| Päivitetty

”On maamme köyhä, siksi jää, jos kultaa kaivannet.”

Näin väitti Johan L. Runeberg Maamme-runon säkeessä vuonna 1848. Mitähän hän olisi sanonut timanteista, rubiineista ja safiireista? Niitä kaikkia on Suomessa 2000-luvulla.

Timantteja löytyi Kaavilta Lahtojoen kimberliittien esiintymistä. No, ne eivät toki ole ihan Afrikan tähden kokoa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat