Tiede    |   Lasten tiedekysymykset

Miksi silmistä tulee vettä surullisena ja miten avaruus­aluksessa voi käydä vessassa?

Lasten tiedekysymykset pohtivat myös, voisiko haita siirtää Suomeen ja voiko aalto jäätyä. Entä kuinka monta ihmistä tarvittaisiin piiriin maapallon ympäri?

Miksi silmistä tulee vettä, kun tulee surulliseksi tai iloiseksi?

Elli Svedjebäck, 7

Kun ihminen kokee voimakkaita tunteita, alkaa hermojärjestelmä tasapainottaa tilannetta.

Tätä varten ihmisillä on erityinen parasympaattisen hermojärjestelmä, jonka tehtävä on rauhoittaa meitä ja tasata tunnekuohua.

Parasympaattisen hermojärjestelmän kytkeytyminen päälle aiheuttaa myös kyyneleet.

Itkua eivät siis aiheuta ilo tai suru suoraan, vaan niiden jälkeinen rauhoittuminen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ei tiedetä, miksi parasympaattinen toiminta saa itkemään. Monet kokevat itkemisen parantavan mieltä. Luultavammin mielialaa parantaa kuitenkin parasympaattisen hermoston toiminta itsessään. Itku vain tulee samaan aikaan.

Useimmat tutkijat uskovat, että itku on kehittynyt merkiksi muille siitä, että ihminen tarvitsee lohdutusta tai iloitsemista yhdessä.

Itkemistä säätelevät myös kasvatus ja kulttuuri. Esimerkiksi länsimaissa ihmiset itkevät enemmän kuin monissa Afrikan ja Aasian maissa, koska eri kulttuureissa itkemisen sopivuudelle on eri säännöt.

Ihmisten välillä on myös isoja eroja itkun herkkyydessä. Itku ei siis ole aivan automaattinen reaktio, vaan sitä voi oppia säätelemään.

Sointu Leikas

tutkijatohtori

psykologian ja logopedian osasto

Helsingin yliopisto

Emilia Alatalo, 7


Miten avaruus­aluksessa voi käydä vessassa?

Avaruustoiletti toimii kuin imuri: pieni ilmapumppu imee ilmaa ja sen mukana jätökset talteen.

Pieniä tarpeita varten on letku, jonka päässä on sovitin naisille ja miehille. Isot tarpeet tehdään erikoislaatuiseen pönttöön, jonka sisälle laitetaan kertakäyttöinen pussi. Pönttö on oikeastaan vain reikä, jonka päälle mennään istumaan.

Koska painottomuudessa paikallaan oleminen hieman hankalaa, on pöntön vieressä kiinnikkeet, joilla avaruuslentäjä voi sitoa itsensä paikalleen toimituksen ajaksi.

Kiinteä jäte siis kerätään pussiin ja pussit laitetaan niille tarkoitettuun roskalaatikkoon.

Se puolestaan tyhjennetään rahtialukseen, joka tehtävänsä päätteeksi ohjataan tuhoutumaan ilmakehässä – siellä jätöksetkin siis palavat tähdenlentona taivaalla eteläisen Tyynen valtameren päällä, minne alukset ohjataan tuhoutumaan.

Nestemäinen jäte menee toiletin takaosassa olevaan laitteistoon, joka ottaa siitä kaiken veden talteen. Se suodatetaan ja puhdistetaan. Sen jälkeen vettä voi käyttää jopa juotavaksi.

Jari Mäkinen

avaruuslentoihin erikoistunut tiedetoimittaja,

tiedetuubi.fi:n päätoimittaja


Jos hai siirrettäisiin merestä Suomen järveen, mitä sille tapahtuisi? Kuinka kauan se eläisi?

Jade Aguilar, 11

Suurin osa hailajeista elää merissä. Niiden elimistö ei ole sopeutunut jokien ja järvien suolattoman veden ympäristöön.

Vaikka lukuisia hailajeja on tavattu myös makeassa vedessä, lähinnä meriin laskevien jokien suissa, ne eivät vietä pitkiä aikoja tällaisissa paikoissa.

Sääntöön on kuitenkin poikkeuksia, kuten härkähai ja gangesinhai. Gangesinhai elää ja lisääntyy joissa. Härkähai saattaa viettää joissa tai järvissä pitkiä aikoja, mutta lisääntyy meressä.

Kumpikaan näistä lämpimissä vesissä elävistä hailajeista ei valitettavasti kestäisi pitkään suomalaisessa järvessä. Suurimman osa vuotta vesi olisi niille liian kylmää. Lisäksi haille soveltuvaa ravintoa on suomalaisissa järvissä heikosti.

Siksi arvelen, että hai eläisi suomalaisessa järvessä korkeintaan muutaman viikon.

Tämä on sääli, koska sukupuuton partaalla oleva gangesinhai tarvitsisi kipeästi uusia turvallisia elinympäristöjä ja Suomessa olisi paljon puhtaita vesistöjä.

Markus Dernjatin

intendentti

Merimaailma Sea Life


Kuinka monta ihmistä tarvitaan tekemään piiri maapallon ympäri?

Lilja Häggström, 6

Maapallo on pallomainen, mutta se on hieman litistynyt navoiltaan eli ääripäistään.

Maan ympärysmitta on etelä- tai pohjoisnavan kautta kuljettaessa 40 008 kilometriä ja päiväntasaajalla eli napojen puolivälissä 40 075 kilometriä.

Seuraavaksi täytyy määritellä, mitä ihmisistä muodostuvalla piirillä tarkalleen tarkoitetaan. Ehkäpä yksiselitteisin tapa ymmärtää se tässä yhteydessä on tämä: piiri muodostuu, kun ihmisten sivuille ojennettujen käsien sormet koskettavat toisiaan.

Tietysti käsien pituudet vaihtelevat ihmisten mukaan. Meillä ei ole kunnollista keskiarvoa käsien pituudesta, joten on järkevää käyttää vanhaa sylin pituusmittaa.

Sylillä pyrittiin ennen vanhaan kuvaamaan levitettyjen käsien pituutta. Suomessa ja Ruotsissa käytetyn sylin pituus oli 1,78 metriä.

Kun jaamme maapallon ympärysmitat sylin pituudella, lopputuloksena on, että napojen ympäri ulottuvaan piiriin tarvittaisiin 22 476 404 ihmistä ja päiväntasaajalle 37 640 ihmistä enemmän.

Maan ympärysmitoissa ei ole kuitenkaan pystytty ottamaan huomioon vuoristoja ja muita pinnanvaihteluita.

Jyri Näränen

tutkimuspäällikkö

Paikkatietokeskus


Tunnetussa laulussa sanotaan, että järven aalto on jäätynyt talvipakkasessa. Voiko aalto jäätyä?

Anni Sorsa, 7

Järven ja meren aallot eivät jäädy. Aallot syntyvät tuollaisten avovesien pintaan tuulen vaikutuksesta.

Kun järven tai meren pinta on jäässä, aallokkoa ei enää muodostu.

Aallot voivat sen sijaan rikkoa jäätä. Kun ne nimittäin kulkeutuvat jääalueen reunalle, jää vaimentaa nopeasti lyhyet aallot.

Pitemmät aallot voivat kulkeutua jääalueen sisään ja saada jään pinnan liikehtimään ja jopa rikkoutumaan.

Laura Tuomi

operatiivisen oseanografian ryhmäpäällikkö

Ilmatieteen laitos

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lasten tiedekysymykset
  • Tiede

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Harkimo ja Jungner kertovat HS:n yhteishaastattelussa uuden liikkeen tavoitteista: Nettiäänestyksellä voi vaikuttaa kansanedustajan äänestyspäätökseen

    2. 2

      Pikkukaupungin gynekologi totesi minun olevan 38-vuotiaana liian vanha lapsentekoon

    3. 3

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    4. 4

      Vihaisten twiittien takaa paljastuu syvenevä ahdinko – Donald Trumpin ympärillä on jatkuva kohina, mutta nyt sen seassa on tärkeitä signaaleja, kirjoittaa Saska Saarikoski

      Tilaajille
    5. 5

      Maailmankuulu ruotsalainen dj ja musiikkituottaja Avicii on kuollut 28-vuotiaana – myös kuningasperhe ilmoitti surevansa prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian häissä esiintynyttä tähteä

    6. 6

      Nina Fagerströmin elämässä ratsastus voitti rakkauden – ”Pitkään minun ei ollut helppoa edes puhua asiasta”

    7. 7

      Kysyimme lukijoilta toteutumatta jääneistä perhehaaveista, ja vastaukset yllättivät – Monen elämä ei tunnu lasten saamiseen tarpeeksi turvalliselta, tulevaisuudesta puhumattakaan

    8. 8

      Jari Sillanpää haluaisi olla Ricky Martin, mutta hän on George Michael – tähden stigma eivät ole huumeet vaan iskelmälaulajuus

    9. 9

      Pelikasvattajat tyrmäävät lasten­psykiatri Jari Sinkkosen näkemykset peli­riippuvuudesta: ”On aivan kohtuutonta verrata pelaavaa lasta alkoholistiin”

    10. 10

      Kymmenien lapsien nenät vuosivat verta, kun kaatopaikkahöyryt tupsahtivat kouluun – Miljoonien moskovalaisten jätehuolto on kaaoksessa, ja nyt päättäjien on pakko ottaa protestit tosissaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmankuulu ruotsalainen dj ja musiikkituottaja Avicii on kuollut 28-vuotiaana – myös kuningasperhe ilmoitti surevansa prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian häissä esiintynyttä tähteä

    2. 2

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    3. 3

      Espoolainen Jorma Järvinen istuskeli kaikessa rauhassa omakotitalonsa portailla, kun metsästä astui esiin kauris jouluvalot päässään

    4. 4

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    5. 5

      Pikkukaupungin gynekologi totesi minun olevan 38-vuotiaana liian vanha lapsentekoon

    6. 6

      Pelikasvattajat tyrmäävät lasten­psykiatri Jari Sinkkosen näkemykset peli­riippuvuudesta: ”On aivan kohtuutonta verrata pelaavaa lasta alkoholistiin”

    7. 7

      1900-luvun alun talot ovat energia­tehokkaampia, kestävämpiä ja terveellisempiä kuin uusilla menetelmillä rakennetut, väittää radikaali arkkitehtiviisikko

    8. 8

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    9. 9

      Vihaisten twiittien takaa paljastuu syvenevä ahdinko – Donald Trumpin ympärillä on jatkuva kohina, mutta nyt sen seassa on tärkeitä signaaleja, kirjoittaa Saska Saarikoski

      Tilaajille
    10. 10

      Saksa huolestui muslimi­maahanmuuttajien juutalais­vastaisuudesta – keskitysleiri­sanoituksista tunnetun hip hop -duon palkitseminen nosti myrskyn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Juhana Helmen­kalastajasta tuli Suomen tv-viihteen vihatuin tyyppi täsmälleen samasta syystä kuin 15 vuotta aiemmin

    2. 2

      Tämä maatila ehti olla saman suvun hallussa 300 vuotta – nyt Vantaa saa pakkolunastaa alueen tonttimaaksi

    3. 3

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    4. 4

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    5. 5

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    6. 6

      ”Ei 20 vuotta sitten ollut sen näköisiä hampaita” – Purentaelimistön vaivat ovat lisääntyneet huimasti, sanoo hammasasiantuntija, ja syy on kahdessa isossa muutoksessa

      Tilaajille
    7. 7

      Tippuri yleistyy nuorten keskuudessa – ”Kukaan ei tunnista muita odotushuoneessa, ja kaikki ilmoittavat olevansa saman henkilön vakituinen seksikumppani”

    8. 8

      Tätä lähes 100 vuotta vanhaa kuvaa pidetään nyt maailman vanhimpana meeminä – ja se osoittaa täydellisesti, ettei huumorimme ole muuttunut ollenkaan

    9. 9

      Venäjän vaatimus Syyriaan tehtyjen iskujen tuomitsemiseksi sai laihan kannatuksen YK:n turvaneuvostossa – Yhdysvallat: Olemme valmiita uuteen iskuun

    10. 10

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Harkimo ja Jungner kertovat HS:n yhteishaastattelussa uuden liikkeen tavoitteista: Nettiäänestyksellä voi vaikuttaa kansanedustajan äänestyspäätökseen
    3. Kuningatar Viktoria oli vallankahvassa yli 60 vuotta, mutta vähätteli naisia ja itseään: ”Emme sovi hallitsemaan”
    4. Ainakin kymmenen kuoli eläkeuudistusta vastustaneissa mielenosoituksissa Nicaraguassa – varapresidentti eli presidentin vaimo vertasi mielenosoittajia vampyyreihin
    5. Harry Harkimo aikoo luopua Jokerit-omistuksestaan syksyyn mennessä – tavoitteena on saada seuralle ”suomalainen koti”
    6. Pääministeri Sipilä: Työmarkkinoiden ja perusturvan uudistuksia on jatkettava
    7. Arkkitehtuuri­museon entisen johtajan luotto­korttilaskuista paljastui puutteita: Tarkastajat kävivät läpi 100 000 euron laskut, vain 7 000 euron kuluista asianmukaiset selvitykset
    8. Sirkoista kehitellään ruokaa ihmisille, mutta miksi edullinen ja erinomainen ruokakala silakka kelpaa vain rehuksi?
    9. Tunti sitten
    10. Italian korkeat virkamiehet saivat pitkät vankeustuomiot salaisista neuvotteluista mafian kanssa – ”Kun tuomareita räjäytettiin ilmaan, valtion ihmiset auttoivat Cosa Nostraa”
    11. Diplomiekonomi Harry Harkimo on onnistunut suututtamaan ihmisiä koko aikuisikänsä – näin hän puhui HS:lle maineestaan ja ärsyttävyydestään 50-vuotishaastattelussaan
    12. 4 tuntia sitten
    13. Kymmenien lapsien nenät vuosivat verta, kun kaatopaikkahöyryt tupsahtivat kouluun – Miljoonien moskovalaisten jätehuolto on kaaoksessa, ja nyt päättäjien on pakko ottaa protestit tosissaan
    14. Näytä lisää