Tiede

Natsijoukkojen tunturiin jättämä sotaromu herättää ristiriitaisia tunteita – lappilaisille se on myös kulttuuriperintöä

Vanha vankileiri Lapissa sai tutkijan kartoittamaan saksalaisten jälkiä maastossa ja paikallisten mielissä. ”Lappilaisten muistot on ikään kuin unohdettu”, tutkija Oula Seitsonen sanoo.

Arkeologi Oula Seitsonen kartoitti Inarin Muotkatunturin erämaassa kivikautisia ja rautakautisia kohteita, kun vastaan osuivat saksalaisen vankileirin rauniot jatkosodan ajalta.

Kuusikymmentä vuotta vanha leiri alkoi kiinnostaa tutkijoita.

”Hetki mietittiin, miten tähän pitäisi suhtautua, mutta päätimme sitten tehdä leiristä nopean kartoituksen”, Seitsonen kertoo.

Alkukartoitus vuonna 2006 johti lopulta siihen, että Seitsonen teki väitöskirjan saksalaisten Lappiin jättämistä ”sotaromuista” Helsingin yliopistossa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”On oikeastaan aika ihmeellistä, miten paljon intohimoja näihin vanhoihin jäänteisiin liittyy. Lapin ulkopuolella näitä on pidetty romuna, mutta paikallisille ne ovat kulttuuriperintöä.”

Sotaromuja on haluttu myös siivota luonnosta.

”Samalla Lappi nähdään erämaana ilman kulttuurihistoriaa. Pohjoisen ympäristökäsityksessä maisema ja sen kerrostumat muodostavat kokonaisuuden.”


Jatkosodan aikana vuosina 1941–1944 Lapissa oli arviolta yli 200 000 saksalaista sotilasta.

Mukanaan he toivat yli 30 000 sotavankia. Suurin osa vangeista oli venäläisiä, mutta mukana oli myös puolalaisia, serbialaisia ja muita Euroopan kansallisuuksia.

”Vankileirit olivat melkoinen kielten babylon”, Seitsonen sanoo.

Saksalaisia ja vankeja oli Lapissa selvästi enemmän kuin paikallisia jatkosodan aikana.

”Tällainen väkimäärä muutti Lapin ilmapiirin täysin”, Seitsonen kertoo.

Kaamasen ja Karigasniemen välisen tien rakentajille pystytetyssä leirissä oli kymmeniä vankeja.

”Paikallinen muistitieto puhuu sadoista, mutta löytöjen perusteella arvioimme sen olevan yläkanttiin. Alueella oli kaksi parakin paikkaa, vankien telttapaikkoja ja esineistöä.”

Heidän jäljiltään löytyi muun muassa metallinen savukerasian kansi, autonrenkaasta vuoltuja kengänpohjia, keramiikan paloja ja sillan jäännökset.


Seitsonen mainitsee väitöskirjassaan 189 samanlaista leiriä Lapissa, mutta hän sai tietoja parista kymmenestä muustakin

Leirien vangeista kuoli ehkä joka viides. Tuhansia siis kuoli.

Tien valmistuttua paikalla oli saksalaisten siltavartio ja Lapin sodan aikana huoltotukikohta. Ennen vetäytymistään saksalaiset polttivat leirin.

Paikallisten muistot saksalaisista eivät olleet vain kielteisiä.

”Haastatellessani sota-ajan muistavia olen kuullut ystävyyssuhteista saksalaisten ja suomalaisten välillä. Monet saivat töitä tietyömailta tai myivät saksalaisille tavaraa, esimerkiksi telttoja. Saksalaiset perustivat sairaaloita, joissa paikallinen väki pääsi esimerkiksi hammaslääkäriin.”


Saksalaisten taloudellisesta merkityksestä kertoo Pohjois-Ruotsissa ajasta käytetty termi Petsamotrafiken. Kuorma-autot kuljettivat jatkuvasti tavaraa Haaparannan ja Petsamon välillä.

Historiankirjoituksessa Lapin saksalaisia joukkoja on muisteltu lähinnä Lapin sodan ja Lapin polttamisen takia.

Seitsonen ymmärtää painotuksen, mutta samalla tutkimus ohittaa paljon paikallista kokemusta.

”Lappilaisten omat muistot on ikään kuin unohdettu.”

Lapissa lapsena asunut Seitsonen leikki itsekin sodanaikaisilla raunioilla.

Joillekin sotaromut ovat näyttäytyneet roskaamisena. Seitsosen tutkima leiri siivottiin kesällä 2008 osana Pidä Lappi siistinä -yhdistyksen siivoustalkoita. Niissä kerättiin yli sata tonnia sodan jäänteitä.

”Siellä oli kaikenlaisia ruosteisia ammuslaatikoita. Ne olivat elämille vaarallisia”, sanoo yhdistyksen entinen puheenjohtaja Jouni Filppa.

”Olen Kolarista ja muistan lapsuudesta, kun koko kylä poltettiin. Ei saksalaisten raunioita minään kulttuuriperintönä pidetty, ne siivottiin pois.”

Sotaromujen keruu on sittemmin lopetettu. Vain räjähteitä korjataan maastosta.

Rovaniemeläinen historioitsija Kalevi Mikkonen on kartoittanut saksalaisjoukkojen jäänteitä. Hän pitää raivaamista vääränä.

”Esimerkiksi Napapiirillä Pukin kylä sijaitsee pitkälti Luftwaffen tukikohdan paikalla. Kun mökkikylää laajennettiin, saivat vanhojen parakkien perusteet mennä”, Mikkonen sanoo.

Seitsonen ja Mikkonen toivovat, että sota-ajan jäljet Lapissa kartoitettaisiin.

”Kohteita on satoja. Ne voisi myös merkitä yleisöä varten. Sotahistorialla on harrastajia, joita paikat voisivat kiinnostaa”, Seitsonen sanoo. Häntä kiinnostaisivat kaivaukset Petsamossa.

”Saksalaisilla oli siellä paljon toimintaa. Uskoisin sieltä löytyvän lisää mielenkiintoista.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Arkeologia
  • Lappi
  • Lapin sota
  • Jatkosota
  • Tiede
  • Juha Merimaa

Nyt voit järjestää kommentit myös suosituimmuuden mukaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vainoaja palkkasi etsivätoimiston selvittämään entisen kumppaninsa salaisen osoitteen – ”Täysin väärin”, sanoo ammattietsivien edustaja

    2. 2

      Autiotalo rapistui surkeaan kuntoon Helsingin paraatipaikalla – sen remontointi ei kuulu taloyhtiölle, päätti käräjäoikeus

    3. 3

      Nuori mies potki kaupassakävijää päähän S-marketin tuulikaapissa Helsingissä, uhkasi myös tappaa poliisin – oikeus määräsi seitsemän kuukautta vankeutta

    4. 4

      Viihdekäyttäjien pitää saada testata aineensa huumelaboratoriossa, sanoo Helsingin kokoomuspoliitikko – Lääkäri: ”Jos ostat huumeita, harvoin saat sitä mitä sanotaan”

    5. 5

      SJK antoi potkut Tommi Kautoselle – HS:n tietojen mukaan Alexei Eremenkosta uusi päävalmentaja

    6. 6

      Huoli suomalaispojista sai tutkijakaksikon kysymään pojilta, vaikenevatko he tunteistaan, mikä koulussa mättää ja miksi he homottelevat toisiaan – tulokset yllättivät

      Tilaajille
    7. 7

      Suomalaisen vaatteet on todennäköisimmin ostettu marketista, ja suosituin muotitalo on Prisma – ”Kertoo siitä, että hinta on määräävä tekijä”

    8. 8

      Yksityisautoilu ei menetä suosiotaan yhteiskäyttöautoille ja julkiselle liikenteelle – tässä 10 syytä, miksi oma auto menestyy

    9. 9

      Tanskasta paljastui tuhansien luiden suohauta – vammat kertovat barbaarien ja roomalaisten muinaisesta taistelusta

    10. 10

      Katsastusväli pitenee, pakokaasumittaus poistuu, huonoista renkaista seuraa ajokielto – HS kokosi yhteen katsastustoiminnan muutokset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prinssi Harryn ex-tyttöystävän tympeä ilme, Amal Clooneyn aviomies ja nuori Meghan Markle palatsin edessä – internet sekosi kuninkaallisista häistä, tässä parhaat palat

    2. 2

      Juha Kärkkäisen tavaratalo on synnyttämässä Rovaniemellä poliittisen kiistan – ”En hyväksy tällaista ihmisvihamielisyyttä”

    3. 3

      Syöpää aiheuttava virus huolestuttaa maailmalla, ja nyt sitä löytyi Suomestakin – osa seksin välityksellä tarttuvan viruksen kantajista sairastuu leukemiaan

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastusväli pitenee, pakokaasumittaus poistuu, huonoista renkaista seuraa ajokielto – HS kokosi yhteen katsastustoiminnan muutokset

    5. 5

      Miksi Helsingin upeiksi luvatuista tornitaloista tulee mitä sattuu?

    6. 6

      Nyt myös Paula Vesala ja Marketta Tikkanen kertovat Louhimiehen kohdelleen epäasiallisesti – Louhimies Ylelle: Psykologi mukaan kuvauksiin

    7. 7

      Meghan ja Harry julkaisivat viralliset hääkuvansa

    8. 8

      Autiotalo rapistui surkeaan kuntoon Helsingin paraatipaikalla – sen remontointi ei kuulu taloyhtiölle, päätti käräjäoikeus

    9. 9

      Huoli suomalaispojista sai tutkijakaksikon kysymään pojilta, vaikenevatko he tunteistaan, mikä koulussa mättää ja miksi he homottelevat toisiaan – tulokset yllättivät

      Tilaajille
    10. 10

      Kympin tytöt puurtavat itsensä huipulle, lahjakkaat pojat menestyvät kuin itsestään – näin yhteiskunnassamme vielä usein ajatellaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sanna oli 16-vuotias, kun hän kertoi tulleensa raiskatuksi – Viisi vuotta myöhemmin hän paljasti, että vankilaan joutui syytön mies

      Tilaajille
    2. 2

      Onko istuminen painanut hartiasi kyyryyn ja niskan kipeäksi? Nämä kolme liikettä paljastavat, kuinka jumissa oikeasti olet, ja treenaavat samalla yläselän kuntoon

    3. 3

      Jasper Pääkkösellä on merkittävä rooli Spike Leen uutuuselokuvassa, josta tuli Cannesissa suuri tapaus – ”Iski tajuntaan, että olen oikeasti osa tällaista”

      Tilaajille
    4. 4

      Prinssi Harryn ex-tyttöystävän tympeä ilme, Amal Clooneyn aviomies ja nuori Meghan Markle palatsin edessä – internet sekosi kuninkaallisista häistä, tässä parhaat palat

    5. 5

      Syöpää aiheuttava virus huolestuttaa maailmalla, ja nyt sitä löytyi Suomestakin – osa seksin välityksellä tarttuvan viruksen kantajista sairastuu leukemiaan

      Tilaajille
    6. 6

      Juha Kärkkäisen tavaratalo on synnyttämässä Rovaniemellä poliittisen kiistan – ”En hyväksy tällaista ihmisvihamielisyyttä”

    7. 7

      Kysy nämä kaksi kysymystä, kun lapsi uhmaa ja raivoaa – kasvatuskouluttaja Liisa Ahosen mukaan ongelmalapsia käsitellään väärin

      Tilaajille
    8. 8

      Tee nämä yksinkertaiset asiat, niin näytät hyvältä selfiessä – HS:n palkittu kuvaaja Sami Kero kertoo 8 temppua, jotka jokainen osaa tehdä

    9. 9

      ”Kaikilla meillä on kuule rajoitteita!” sanoi Susanna Koski A-studiossa pitkäaikaistyöttömälle ja suututti ihmiset somessa – ja oli yhtä aikaa oikeassa sekä aivan väärässä

    10. 10

      Häkellyttävän moni kertoo joutuneensa avaruusolentojen sieppaamaksi – Ilmiölle on nimi, ja se selittää, miksi sieppaustarinat ovat nyt loppuneet

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Mark Zuckerberg muuttui rehvakkaasta jullista nöyräksi kriisiviestijäksi – Tänään Facebook-johtaja joutuu EU:n grillattavaksi
    3. Perjantaina alkaa internetin uusi aika, kun EU lupaa ihmisille ”oikeuden tulla unohdetuksi” – Datajätit eivät enää saa pimittää tietoja mustaan laatikkoon, sanoo komissaari
    4. SJK antoi potkut Tommi Kautoselle – HS:n tietojen mukaan Alexei Eremenkosta uusi päävalmentaja
    5. Vainoaja palkkasi etsivätoimiston selvittämään entisen kumppaninsa salaisen osoitteen – ”Täysin väärin”, sanoo ammattietsivien edustaja
    6. Viihdekäyttäjien pitää saada testata aineensa huumelaboratoriossa, sanoo Helsingin kokoomuspoliitikko – Lääkäri: ”Jos ostat huumeita, harvoin saat sitä mitä sanotaan”
    7. Westworld jatkui esittelemällä uuden ja upean maailman – sekä kertomalla puolessa tunnissa koomisen verisen ja mahtavan tarinan, jonka aikana itketti ja nauratti
    8. Ismo Alanko vastasi Metallican Rappiolla-tribuuttiin soittamalla rock-yhtyeen kuuluisaa kappaletta
    9. Huoli suomalaispojista sai tutkijakaksikon kysymään pojilta, vaikenevatko he tunteistaan, mikä koulussa mättää ja miksi he homottelevat toisiaan – tulokset yllättivät Tilaajille
    10. Suomalaisen vaatteet on todennäköisimmin ostettu marketista, ja suosituin muotitalo on Prisma – ”Kertoo siitä, että hinta on määräävä tekijä”
    11. Nuori mies potki kaupassakävijää päähän S-marketin tuulikaapissa Helsingissä, uhkasi myös tappaa poliisin – oikeus määräsi seitsemän kuukautta vankeutta
    12. Näytä lisää