Tiede

Illanvirkut kärsivät todennäköisemmin terveys­ongelmista kuin aamunvirkut ja saattavat jopa kuolla ennen­aikaisesti

Varhain heräävien ihmisten rytmissä tikittävä yhteiskunta ei sovi kaikille.

Illanvirkuilla on kymmenen prosenttia suurempi riski kuolla ennenaikaisesti kuin aamuvirkuilla, kertoo uusi tutkimus.

Ihmisen kronotyyppi eli sisäsyntyinen vuorokausirytmi määräytyy osittain geeneissä. Illanvirkut valvovat luontaisesti myöhään ja nukkuvat aamulla pidempään, mutta yhteiskunta ja työelämä pyörivät pitkälti aamuvirkkujen rytmissä.

Vaikka itsensä onnistuisi herättämään varhain aamuisin ja menemään sänkyyn ajoissa illalla, se ei välttämättä ole omalle keholle ominainen rytmi.

Yhdysvaltalaisen Northwestern Medicine -tutkimussairaalan ja englantilaisen Surreyn yliopiston tutkimuksessa seurattiin 433 000:a englantilaista kuuden ja puolen vuoden ajan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tutkimuksen alussa heitä pyydettiin määrittelemään, kuinka vahvasti he kokevat itsensä aamu- tai iltaihmisiksi. Kokeeseen osallistuneet henkilöt olivat iältään 38–73 vuotiaita.

Seurannassa selvisi, että illanvirkut kärsivät varhain herääviä todennäköisemmin erilaisista terveysongelmista, kuten diabeteksestä, suolistovaivoista, hengityselinsairauksista ja mielenterveysongelmista. Tämä on havaittu aiemmissakin tutkimuksissa.

Lisäksi illanvirkuilla oli jopa kymmenen prosenttia suurempi riski kuolla ennenaikaisesti kuin aamunvirkuilla. Vaikutus säilyi, vaikka erilaiset terveysongelmat otettiin huomioon.

Tutkimus ei voi osoittaa suoraa syy-yhteyttä valvomisen ja kohonneen kuolleisuusriskin välillä, mutta korrelaatio oli selvä.

Erityisesti kellojen siirtely voi kouraista myöhään valvovan ja aamu-unisen ihmisen sisäistä kelloa syvältä.

”Sydänkohtauksia näyttää esiintyvän enemmän kesäaikaan siirryttäessä. Ja täytyy muistaa, että pienikin lisäys kuolleisuusriskissä on kerrottava 1,3 miljardilla eli kaikilla kellon siirtelylle altistuvilla. Pitäisi pohtia vakavasti, ovatko (kesäajan) haitat hyötyjä suurempia”, sanoo kronobiologian professori Malcolm von Schantz Surreyn yliopistosta tiedotteessa.

Tutkijoiden mukaan ihmisen sisäinen vuorokausirytmi näyttäisi määräytyvän 50-prosenttisesti geeneistä ja 50-prosenttisesti ympäristön vaikutuksesta. Kymmenenkin prosentin lisä kuolleisuusriskissä on tuntuva osoitus siitä, että illanvirkkujen voi olla mahdotonta kunnolla sopeutua aikaisin heräävän yhteiskunnan rytmiin.

”Olisi keskusteltava siitä, että illanvirkkujen annettaisiin aloittaa ja lopettaa työpäivä myöhemmin, jos se vain on järjestettävissä. Lisäksi pitäisi tutkia, miten illanvirkut selviäisivät paremmin muita suuremmasta rasituksesta yrittäessään sopeuttaa sisäistä kelloaan auringon rytmiin”, von Schantz pohtii.

Vaikka rytmi olisi osittain geeneissä, siihen voi itsekin vaikuttaa, tutkijat muistuttavat. He antavat neuvoja vuorokausirytmin aikaistamiseen:

Järjestä niin, että saat valoa aikaisin aamulla mutta et yöllä. Esimerkiksi älylaitteiden tuijottelu vaikeuttaa tunnetusti nukkumista.

Yritä pitää kiinni säännöllisestä nukkumaanmenoajasta äläkä anna sen lipsua myöhemmäksi. Yritä tehdä asiat aiemmin.

Patologisille illanvirkuille tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Tutkijat korostavat, että jotkut ihmiset yksinkertaisesti soveltuvat esimerkiksi yötyöhön paremmin kuin muut.

Seuraavaksi tutkijat haluavat selvittää, voisiko hallitulla elämäntavan muutoksella vaikuttaa iltavirkkujen rytmiin, ehkäistä verenpaineen kohoamista ja muita myöhään valvomiseen liittyviä terveysongelmia.

Tutkimuksen julkaisi Chronobiology International.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Uni
  • Tiede
  • Kesäaika
  • Niko Kettunen

Nyt voit järjestää kommentit myös suosituimmuuden mukaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin suomalaisten työajat voivat muuttua – HS kokosi 5 tärkeintä uudistusta, joita hallitus esittää kiisteltyyn työaikalakiin

    2. 2

      Kalle sai puhelun headhunterilta, mietti vedessä pulikoivia lapsiaan ja vastasi kyllä – Se päätös teki hänestä hyvän isän aivan viime hetkellä

      Tilaajille
    3. 3

      Oletko miettinyt, miten vaivalloisia puolisot, vauvat ja lemmikit voivat olla? Mitään merkittävää ei voi saavuttaa yksin mukavuudesta käsin

    4. 4

      Eurokriisi uhkaa taas kärjistyä, nyt syyllinen on alueen kolmanneksi suurin talous Italia – ”Panokset ovat paljon suuremmat kuin Kreikan tapauksessa”

    5. 5

      Yhdysvaltalaiskirjailija Philip Roth on kuollut

    6. 6

      Autiotalo rapistui surkeaan kuntoon Helsingin paraatipaikalla – sen remontointi ei kuulu taloyhtiölle, päätti käräjäoikeus

    7. 7

      Suomen talouden tilanne on vähän sama kuin juhlissa puolenyön jälkeen: Hauskin tunnelma alkaa hiipua

    8. 8

      Kohu Aku Louhimiehen ohjausmetodeista nousi jälleen – Ohjaajan mukaan Ylen jutussa oli neljä olennaista virhettä, mutta riittävätkö todisteet?

    9. 9

      Siitosorin päivä pitenee, kun kevät käynnistää tammojen kiiman – Celantus-ori huhkii nyt kahta työtä

    10. 10

      ”Kun painaa jalkapohjan oikeasta kohdasta, niskasärky ja unettomuus helpottaa” – Kiinalainen lääketiede pitää pintansa, mutta paljonko siinä on huuhaata ja mistä on oikeasti apua?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huoli suomalaispojista sai tutkijakaksikon kysymään pojilta, vaikenevatko he tunteistaan, mikä koulussa mättää ja miksi he homottelevat toisiaan – tulokset yllättivät

      Tilaajille
    2. 2

      Autiotalo rapistui surkeaan kuntoon Helsingin paraatipaikalla – sen remontointi ei kuulu taloyhtiölle, päätti käräjäoikeus

    3. 3

      Suomalaisen vaatteet on todennäköisimmin ostettu marketista, ja suosituin muotitalo on Prisma – ”Kertoo siitä, että hinta on määräävä tekijä”

    4. 4

      Ulkomaiset opiskelijat jäisivät mielellään Suomeen, mutta täkäläisten eristäytyneisyys saa monen hylkäämään aikeet – ”Täällä joutuu olemaan paljon yksin”

    5. 5

      Katsastusväli pitenee, pakokaasumittaus poistuu, huonoista renkaista seuraa ajokielto – HS kokosi yhteen katsastustoiminnan muutokset

    6. 6

      Vainoaja palkkasi etsivätoimiston selvittämään entisen kumppaninsa salaisen osoitteen – ”Täysin väärin”, sanoo ammattietsivien edustaja

    7. 7

      Presidentti Niinistön virallisesta muotokuvasta paljastui yllätys – Kuvapari osoittaa, että poski kuuluukin afganistanilaiselle turvapaikanhakijalle

      Tilaajille
    8. 8

      Juha Kärkkäisen tavaratalo on synnyttämässä Rovaniemellä poliittisen kiistan – ”En hyväksy tällaista ihmisvihamielisyyttä”

    9. 9

      Pihalla ulkoilevia päiväkotilapsia ja henkilökuntaa ammuttiin muovikuula-aseella Helsingin Ruoholahdessa – Epäilty on itsekin lapsi

    10. 10

      Prinssi Harryn ex-tyttöystävän tympeä ilme, Amal Clooneyn aviomies ja nuori Meghan Markle palatsin edessä – internet sekosi kuninkaallisista häistä, tässä parhaat palat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sanna oli 16-vuotias, kun hän kertoi tulleensa raiskatuksi – Viisi vuotta myöhemmin hän paljasti, että vankilaan joutui syytön mies

      Tilaajille
    2. 2

      Jasper Pääkkösellä on merkittävä rooli Spike Leen uutuuselokuvassa, josta tuli Cannesissa suuri tapaus – ”Iski tajuntaan, että olen oikeasti osa tällaista”

      Tilaajille
    3. 3

      Prinssi Harryn ex-tyttöystävän tympeä ilme, Amal Clooneyn aviomies ja nuori Meghan Markle palatsin edessä – internet sekosi kuninkaallisista häistä, tässä parhaat palat

    4. 4

      Syöpää aiheuttava virus huolestuttaa maailmalla, ja nyt sitä löytyi Suomestakin – osa seksin välityksellä tarttuvan viruksen kantajista sairastuu leukemiaan

      Tilaajille
    5. 5

      Juha Kärkkäisen tavaratalo on synnyttämässä Rovaniemellä poliittisen kiistan – ”En hyväksy tällaista ihmisvihamielisyyttä”

    6. 6

      Kysy nämä kaksi kysymystä, kun lapsi uhmaa ja raivoaa – kasvatuskouluttaja Liisa Ahosen mukaan ongelmalapsia käsitellään väärin

      Tilaajille
    7. 7

      Onko istuminen painanut hartiasi kyyryyn ja niskan kipeäksi? Nämä kolme liikettä paljastavat, kuinka jumissa oikeasti olet, ja treenaavat samalla yläselän kuntoon

    8. 8

      Tee nämä yksinkertaiset asiat, niin näytät hyvältä selfiessä – HS:n palkittu kuvaaja Sami Kero kertoo 8 temppua, jotka jokainen osaa tehdä

    9. 9

      Häkellyttävän moni kertoo joutuneensa avaruusolentojen sieppaamaksi – Ilmiölle on nimi, ja se selittää, miksi sieppaustarinat ovat nyt loppuneet

      Tilaajille
    10. 10

      Eristämistä, masennusta ja tuhottuja opintoja – Korkeakouluissa kiusataan kuin yläasteella, ja helsinkiläisen Leenan toiveet murskattiin ensimmäisenä päivänä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää