Tiede

Katso tänään taivaalle: tunnissa voi nähdä jopa sata tähdenlentoa – lauantaina Suomessa nähdään myös osittainen auringonpimennys

Auringonpimennystä ei saa missään nimessä katsoa suoraan. Kunnollisten suojienkin kanssa pitää olla hyvin varovainen.

Koko Suomessa nähdään osittainen auringonpimennys lauantaina keskipäivällä.

Pimennys näkyy parhaiten pohjoisessa. Etelässä Kuu peittää vain pienen osan Auringon yläreunasta. Päivän valoisuuteen pimennys ei vaikuta.


Kuu vaikuttaa nyt myös toiseen tähtitaivaan ilmiöön. Perjantaista tiistaihin (10.–14.8.) elokuuta näkyy öisin myös Perseidien tähdenlentoparvi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Koska Kuu on päivällä taivaalla peittämässä Aurinkoa, se ei kumota yötaivaalla eikä sotke Perseidien havainnointia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Niinpä himmeätkin tähdenlennot näkyvät paremmin. Tunnissa voi nähdä jopa sata meteoria eli tähdenlentoa, jos pilviä ei satu tielle.

Perseidit tulevat taivaalle koillisen suunnalta noin taivaankannen puolivälistä Perseuksen tähdistön suunnasta. Siitä ne leviävät koko taivaalle.

Parven huippu osuu maanantain aamuyöhön. Silti kaikki viikonlopun aamuyöt ovat hyvää aikaa havainnoille.

Tähdenlentoja näkyy eniten puolenyön ja aamukahden välillä. Kirkkaimpia niistä voi nähdä heti pimeän tultua, mikäli taivas on selkeä.


Tähdenlennot syntyvät, kun avaruuden pikkukivet ja pölyt osuvat Maan ilmakehään.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Perseidit iskeytyvät Maan ilmakehään noin 60 kilometrin sekuntivauhtia. Niiden edellä ilma puristuu kokoon ja kuumenee yli tuhanteen asteeseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Se saa kivet palamaan. Meteorien kuumuus näkyy hetken tulisena viivana, joka kansankielessä on juuri tähdenlento.

Tähdenlentojen kivet ja pöly ovat yleensä ainesta, joka on irronnut komeetan pyrstöstä.

Perseidien tapauksessa pöly on pyrstön jäämiä Swiftin–Tuttlen komeetasta. Se tulee aurinkokunnan sisäosiin vain joka 133. vuosi – viimeksi 1992 – mutta pölyä riittää aina elokuussa, kun maapallo kulkee pölyn läpi.

Suomessa perseidejä on sanottu Laurin kyyneleiksi, koska ne näkyvät Laurin päivän paikkeilla 10. elokuuta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Perseidien tähdenlentoja voi nähdä aina 24. elokuuta saakka, mutta valtaosa tähdenlennoista näkyy 10.–14. elokuuta, kertoo tähtitieteellinen yhdistys Ursa.

Perseideistä saattaa jäädä taivaalle hetkeksi myös vana. Jotkin tähdenlennot saattavat punertaa.

Koska pohjoisen yöt ovat edelleen valoisia, perseidejä näkyy käytännössä vain Oulun eteläpuolella.

Tähdenlentoja on mukavinta katsella selällään, vaikkapa makuualustan päällä. Vaikka ilta olisi muuten leuto, maassa makaillessa tulee nopeasti kylmä. Kannattaa pukeutua hyvin.

Auringonpimennys tapahtuu, kun Kuu menee radallaan Maasta katsottuna Auringon eteen. Koska Kuu kiertää Maata radallaan hiukan kallellaan, ei pimennys näy joka kuukausi.

Kuu kulkee taivaalla yleensä joko Auringon kiekon yli tai ali, mutta nyt osittain Auringon edestä.

Nyt nähtävä osittainen auringonpimennys on yhteydessä heinäkuun 27.–28. täydelliseen kuunpimennykseen, joka näkyi kokonaan tai osittain kaikkialla Suomessa, jos taivas oli pilvetön.


Auringon- ja kuunpimennykset toteutuvat aina kahden viikon välein ja 1–3 pimennyksen sarjoina.

Tämä johtuu siitä, että auringon- ja kuunpimennyksiä sattuu vain, kun Kuun kallistunut rata on sopivasti kääntynyt Maan ja Auringon suhteen.

”Pimennystä ei voi nyt nähdä täydellisenä missään maapallolla. Kuun syvin varjo pyyhkäisee pohjoisnavan yli. Parhaiten pimennys näkyy myös Venäjän koillisosissa”, sanoo tiedottaja Anne Liljeström Ursasta.

Jos Aurinkoa tarkkailee pimennyksen aikana, on syytä muistaa, että Auringon säteily on haitaksi silmille.

Näkymätön infrapuna- eli lämpösäteily aiheuttaa verkkokalvolla vaurioita jo sekunneissa. Vahinkoa ei edes huomaa heti.

Pimennyksen aikana on oleellista, ettei Aurinkoon katso suojatta suoraan.

Hitsarinlasi numero 14 suodattaa infrapunasäteilyä riittävän hyvin. Senkin läpi Aurinkoon saa katsoa vain lyhyitä aikoja kerrallaan.

Missään nimessä pimennyksen tarkkailuun ei saa käyttää valotettuja filmejä, noettuja laseja tai tavallisia aurinkolaseja.

Kuun radan asento kääntyy verkkaisesti. Seuraavan kerran rata kääntyy pimennyksille sopivaksi noin 173 vuorokauden kuluttua.

Seuraava osittainen auringonpimennys näkyy koko maassa kesäkuussa 2021. Meillä näkyi osittainen auringonpimennys viimeksi 20. maaliskuuta 2015.

Täydellinen auringonpimennys havaitaan samalla paikkakunnalla noin kerran 400 vuodessa.

Suomessa täydellinen pimennys näkyi viimeksi heinäkuussa 1990. Seuraavan kerran Kuu pimentää Auringon Suomessa kokonaan vasta lokakuussa 2126.



    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • Auringonpimennys
  • tähdenlennot
  • Timo Paukku

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    2. 2

      Jalankulkijan kuoliaaksi suojatiellä Tikkurilassa ajanut nainen jatkaa piileskelyään – Poliisi: Autoilija tietää, että häntä etsitään

    3. 3

      Aivoinfarktin saaneen vanhuksen 1,4 miljoonan testamentti muuttui epäselvissä oloissa – Oikeus kumosi testamentin, laatija oli Espoon nykyinen liikuntajohtaja Martti Merra

    4. 4

      ”En iloitse oikein mistään” – HS:n lukijat kertovat, miten työ muutti heitä huonompaan suuntaan, työpsykologi neuvoo tunnistamaan nämä vaaran merkit

    5. 5

      Kuollut ihminen ajelehti Keravanjoessa Vantaalla

    6. 6

      Miten ritarit pystyivät pissaamaan haarniska päällä?

    7. 7

      Sixpackin saa, jos tietää mitä tekee – Ravitsemuksen ja liikunnan ammattilaiset kertovat, miten saavutetaan timmi vatsa

      Tilaajille
    8. 8

      Aidon suomalaisen passin valo­kopio maksaa internetin pimeässä verkossa seitsemän euroa – tiedoilla voi tehdä verkko-ostoksia tai kaapata tilejä

    9. 9

      Suomen Yrittäjiltä oma vastatoimi lakkosoppaan: Järjestö kannustaa työnantajia lopettamaan ay-liittojen jäsenmaksujen perinnän

    10. 10

      Työministeri Jari Lindströmin mukaan Suomi ei tarvitse lakkoja: ”Jos ei se naamasta näy, niin olen huolestunut koko ajan tästä tilanteesta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    2. 2

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    3. 3

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    4. 4

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    5. 5

      Ylen toimittajan potkuja Louhimies-tapauksen takia vaatinut kansan­edustaja­kaksikko ei ehkä tajunnut ironiaa omassa vaatimuksessaan

    6. 6

      Kun Henry Nyman oli nuori, poliisi kantoi romani­nuoret niskasta pitäen ulos pakkaseen – nyt poika Rony Nyman työskentelee vartijana, mutta ennakko­luulot eivät ole juurikaan muuttuneet

      Tilaajille
    7. 7

      Saudi-Arabia pilkkaa meitä, eikä se enää ole yksin

    8. 8

      Erikoinen liikenne­ympyrä hämmentää Espoossa – Miten ”turbo­kierto­liittymästä” on tarkoitus ajaa?

    9. 9

      Kritiikki kiinalaisten verkko­kauppojen mitättömiä posti­maksuja kohtaan kasvaa – USA aikoo irtaantua 144-vuotisesta sopimuksesta, johon verkko­kaupan halpuus perustuu

    10. 10

      Jalankulkijan kuoliaaksi suojatiellä Tikkurilassa ajanut nainen jatkaa piileskelyään – Poliisi: Autoilija tietää, että häntä etsitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    3. 3

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    4. 4

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    5. 5

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    6. 6

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    7. 7

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    8. 8

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    9. 9

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    10. 10

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    11. Näytä lisää