Tiede

Juha Keren vaisto auttoi löytämään maailman ensimmäisen lukihäiriögeenin – sittemmin hän nousi lääketieteen huipulle

”Mietin aina, mitä luonto yrittää meille kertoa”, molekyyligenetiikan professori Juha Kere sanoo.

Voisiko tässä olla avain maailman ensimmäisen dysleksia-geenin löytymiseen?

Näin mietti perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkäri Juha Kere vuonna 1993. Hän oli palannut Yhdysvalloista Helsinkiin. Takana oli kolme vuotta tutkijatohtorina ihmisen genomiprojektin parissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nyt hän oli tavannut perheen, jonka usealla jäsenellä oli lukihäiriö ja myös kromosomipoikkeama.

”Maailmalla opin ajattelemaan tutkimusta suuressa mittakaavassa. Halusin käyttää ideoita Suomessa monitekijäisten tautien tutkimiseen. Sellaisia olivat esimerkiksi astma ja psoriasis, ja juuri lukihäiriö”, Kere sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hän löi kättä päälle lastenneurologian erikoislääkäri Jaana Nopola-Hemmin kanssa, että he alkaisivat dysleksiageenin metsästykseen. Nopola-Hemmi kirjoittaisi väitöskirjan ja Kere ohjasi.

Keren vaisto oli oikeassa ja geeni löytyi.

Tieteellisen työn pitää Keren mukaan olla tinkimättömän loogista. Se ei silti tarkoita samaa kuin suoraviivaisuus.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Tutkimuksen polut ovat usein sattuman sysäilemiä. Erityisesti tärkeät ajatusten siemenet ja itse työn käännekohdat voivat olla hyvinkin sattumanvaraisia. Se vaatii tutkijalta kykyä nähdä laajasti.”

”Oma uranikin on ollut aika poukkoileva. Tai oikeastaan siinä on tapahtunut evoluutiota.”

Kun kaikki ei mene niin kuin oli etukäteen kuvitellut, Kere kysyy itseltään, mitä luonto haluaa nyt saaduilla tuloksilla kertoa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Se on ollut asenteeni aina. Tai kuten Louis Pasteur viisaasti sanoi, sattuma suosii hyvin valmistautunutta mieltä.”

Tuolla asenteella Kere on kirjoittanut 550 tieteellistä tai yleistajuista artikkelia sekä ohjannut 45 väitöskirjaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kaksi vuosikymmentä sitten hän luopui pysyvästi hoitavan lääkärin urasta voidakseen antaa kaikkensa tieteelle. Se oli käännekohta Keren elämässä.

”Lääkärinä voi auttaa vain rajallista määrää ihmisiä. Ammattitutkijana voi uuden hoidon tai diagnoosin löytäessään auttaa lukematonta joukkoa.”

Kun Kere oli nuori, perheessä haluttiin tehdä maailmaa paremmaksi oppimalla ja osaamalla.

Kansakoulun ensimmäisellä luokalla hän piti esitelmän tähtitieteestä – eikä saanut selkäänsä. ”Vaikka olin aika nörtti, minulla oli kavereita. Ja jos joltain oli läksyt tekemättä, näytin vihkoani.”

Lääkäriäiti kannusti lukemaan insinööriksi ja insinööri-isä lääkäriksi. Kere kokeili molempia, ja valitsi lääketieteellisen.

”Sosiaalisuus ja auttamisen eetos olivat siellä vahvoja. Työ perustui ihmisen auttamiseen, eikä rahan tekemiseen tai yritysten perustamiseen.”

Oman tutkimustyön, väitöskirjan ja Yhdysvalloista paluun jälkeen 1993 Kere perusti Helsinkiin tutkimusryhmän, joka teki töitä monitekijäisten tautien kanssa. Vuosituhannen alussa siihen kuului 25 ammattitutkijaa ja apulaista.

Vuonna 2001 Tukholman Karoliininen Instituutti tarjosi 42-vuotiaalle Kerelle molekyyligenetiikan professuuria. Päälle tulivat tutkimus- ja laitemäärärahat sekä mahdollisuus palkata 16 tutkijaa viideksi vuodeksi.

”Se oli uskomattoman houkutteleva tarjous, ja siitä tuli ensimmäinen vakituinen työpaikkani.”

Keren lähdettyä naapuriin tutkimusryhmä Suomessa ei kuitenkaan hajonnut. Päinvastoin, yhteistyön mahdollisuudet vain kasvoivat.

”Ennen luulin, että huippu­älykkyys synnyttää tuloksia. Todellisuudessa kyse on siitä, että osaa lukea ihmisiä ja löytää juuri oikeat tutkijat oikeisiin projekteihin.”

Itsepäisyydessään tutkijat ovat pahempia kuin rotukissat.

”On turha kuvitella, että heitä voisi käskeä. Tutkijan voi ohjata työhön vain esittämällä niin hyvän idean, että tämä kiinnostuu siitä itse”, Kere sanoo.

Kere on professorina myös King’s Collegessa Lontoossa. Äskettäin hän palasi liki vuoden projektimatkaltaan Tokiosta.

Mitä enemmän Kerelle on kertynyt kokemusta maailmalta, sitä huolestuneempi hän on kotimaisesta tieteen tekemisestä.

”Yliopistojen tutkimusrahoitus on pirstaleista ja epävarmaa, ja sitä on huononnettu tasaisesti. Ilman säätiöitä tutkimus ei onnistuisi.”

”Tieteen avulla ratkotaan maailman ongelmia. Pelkään kuitenkin, että tutkimustyön houkuttelevuus on häviämässä”, hän sanoo.

Kuka?

Juha Kere


 Syntynyt Helsingissä.

 Lääketieteen tohtori.

 Molekyyligenetiikan professori Tukholman Karoliinisessa Instituutissa.

 Genetiikan ja molekyylilääketieteen professori Lontoon King’s Collegessa.

 Kirjoittanut 550 tieteellistä tai yleistajuista artikkelia.  Jäi leskeksi 2009. Uusperheessä kuusi aikuista.

 Täyttää 60 vuotta 28. elokuuta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • 60-vuotias

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Keskelle Vaalimaan korpea on noussut eriskummallinen ostosparatiisi – HS tutustui venäläisiä houkuttelevaan outlet-kylään, joka muistuttaa kulissia

    2. 2

      Saastuttaa sisä­ilmaa, synnyttää kosteus­vaurion, vahingoittaa kerrostalon rakenteita – Kysyimme, ovatko ilmalämpöpumppuihin liitetyt epäilykset todellisia

    3. 3

      Andersson pääsi loistamaan, Sipilä jäi varjoon ja Halla-aho on petrannut esiintyjänä – HS arvioi ensimmäisen suuren vaalitentin

    4. 4

      Käänne asuntomarkkinoilla: Asunnon myyjä ei enää saa välttämättä edes omiaan pois – ”Jos jotain, niin tähän ei kannata lapsen lailla uskoa”

    5. 5

      Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella

    6. 6

      Amerikkalaisturisti meloi kanootilla eristetylle intialaissaarelle – heimolaiset surmasivat nuolilla ja jättivät ruumiin rannalle

    7. 7

      Ihmisen koko vartalon voi nyt skannata kerralla – mullistava tekniikka näyttää, kuinka lääkeaine kulkee ihmiskehossa

    8. 8

      Volvo ei esittele autonäyttelyssä yhtäkään autoa – Syy on se, että automaailma sellaisena kuin sen tunnemme on kohdannut loppunsa

    9. 9

      Autoilija ajoi kahden alakouluikäisen lapsen päälle suojatiellä Espoossa – Vastaantulija yritti varoittaa tööttäämällä ja valoja väläyttelemällä

    10. 10

      Olli Kopra, 26, rakastaa vieterilelujaan, mutta kynsien leikkaamisesta hän ei pidä – Vanhempien mielestä tässä on ongelma: kehitysvammaisella pojalla on liikaa oikeuksia

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Käänne asuntomarkkinoilla: Asunnon myyjä ei enää saa välttämättä edes omiaan pois – ”Jos jotain, niin tähän ei kannata lapsen lailla uskoa”

    2. 2

      Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella

    3. 3

      Amerikkalaisturisti meloi kanootilla eristetylle intialaissaarelle – heimolaiset surmasivat nuolilla ja jättivät ruumiin rannalle

    4. 4

      Olli Kopra, 26, rakastaa vieterilelujaan, mutta kynsien leikkaamisesta hän ei pidä – Vanhempien mielestä tässä on ongelma: kehitysvammaisella pojalla on liikaa oikeuksia

      Tilaajille
    5. 5

      Huippuyliopiston tutkimus selvitti, mikä on paras tapa pitää paino kurissa laihduttamisen jälkeen – vähähiilihydraattinen tulos aiheutti heti kohun

      Tilaajille
    6. 6

      Autoilija ajoi kahden alakouluikäisen lapsen päälle suojatiellä Espoossa – Vastaantulija yritti varoittaa tööttäämällä ja valoja väläyttelemällä

    7. 7

      Suomalainen kehitti 44 vuotta sitten tekniikan, jota ilman elektroniikan pieneneminen ei olisi ollut mahdollista – Vihdoin myös voittoja päätyy Suomeen

    8. 8

      Kiinalainen teurastamo pumppasi jopa 120 litraa vettä nautoihin nostaakseen eläinten myyntipainoa – Polvilleen luhistuneella naudalla näkyi ”kyyneleitä silmissään”

    9. 9

      Saastuttaa sisä­ilmaa, synnyttää kosteus­vaurion, vahingoittaa kerrostalon rakenteita – Kysyimme, ovatko ilmalämpöpumppuihin liitetyt epäilykset todellisia

    10. 10

      Mikä Sipoonrannassa meni pieleen? Piti tulla eliittikaupunginosa, tuli keskeneräinen joutomaa – ”Mehän siis hengitämme hiekkaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    4. 4

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    5. 5

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    6. 6

      Käänne asuntomarkkinoilla: Asunnon myyjä ei enää saa välttämättä edes omiaan pois – ”Jos jotain, niin tähän ei kannata lapsen lailla uskoa”

    7. 7

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    8. 8

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    9. 9

      Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella

    10. 10

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Syrjäyttämisyritys hiipui – Theresa May viimeisteli brexit-sopimusta Brysselissä: Auki on yhä useita kohtia, neuvottelut jatkuvat
    3. Jokerit höykytti Omskia ja otti neljännen peräkkäisen voiton – ”Minulla ei ole ilmoitettavaa”, päävalmentaja Lauri Marjamäki sanoi Kristian Vesalaisesta
    4. Tunti sitten
    5. Eva Wahlström raivostui MM-ottelun yllättävästä peruuntumista: torstaina piti olla välipunnitus – ”Myös vähän itkin, pettymys on tosi suuri”
    6. Korisliiga: Seagulls otti kauden ensimmäisen vierasvoittonsa – Karhu palasi voittajaksi, Kouvoille ensimmäinen kotitappio
    7. Pisan torni ei enää kallistu, ja se on jopa suoristunut
    8. 2 tuntia sitten
    9. Keskelle Vaalimaan korpea on noussut eriskummallinen ostosparatiisi – HS tutustui venäläisiä houkuttelevaan outlet-kylään, joka muistuttaa kulissia
    10. Angela Merkel kutsui tunteikkaassa puheessaan siirtolais­sopimuksen vastustamista ”nationalismiksi puhtaimmassa muodossaan”
    11. EU:n eritahtisuus voi lisääntyä, kun Saksa ja Ranska tuovat ideansa seuraavaan huippukokoukseen Tilaajille
    12. Andersson pääsi loistamaan, Sipilä jäi varjoon ja Halla-aho on petrannut esiintyjänä – HS arvioi ensimmäisen suuren vaalitentin
    13. Anthony Joshua aikoo kiistattomaksi raskaansarjan mestariksi jo ensi vuonna – vain yhdellä nyrkkeilijällä on ollut neljä mestaruusvyötä
    14. Näytä lisää