Tiede

Piste, josta ei ole paluuta: tutkijat määrittivät takarajan ilmastouhan torjunnalle

Ilmastotoimien kiireellisyyttä yritetään mallintaa määrittämällä ”piste, josta ei ole paluuta”.

Ilmastonmuutoksen yhteydessä puhutaan usein pisteestä, josta ei ole paluuta. Sillä voidaan viitata moneen asiaan.

Jos maapallon ilmakehän hiilidioksidipitoisuus tai lämpötila kohoavat yli tietyn rajan, se voi käynnistää palautemekanismeja, jotka kiihdyttävät lämpenemistä edelleen. Esimerkiksi jos pohjoiset napajäätiköt sulavat ja eteläiset jäätiköt mustuvat, musta vesi ja harmaantunut jää imevät entistä suurempia määriä auringon lämpöenergiaa itseensä, jolloin maapallon lämpötasapaino nytkähtää uuteen pisteeseen.

”Piste, josta ei ole paluuta” määritellään usein myös poliittisten tavoitteiden kautta: mihin mennessä toimiin pitää ryhtyä, jotta lämpötila pysyy tietyissä raameissa.

Uudessa tutkimuksessaan brittiläiset ja hollantilaiset ilmastotutkijat asettavat kysymyksen seuraavasti: minä vuonna ihmiskunnan pitää alkaa vähentää kasvihuonekaasupäästöjään lisäämällä energiantuotannossaan uusiutuvan energian osuutta merkittävästi vuosi vuodelta, jotta vuonna 2100 maapallon keskilämpö pysyisi siedettävänä?
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vastaus on vuosi 2035.

Tarkemmin sanoen: mikäli viimeistään vuonna 2035 uusiutuvan energian osuutta aletaan lisätä tasaisesti kahdella prosenttiyksiköllä vuodessa, vuonna 2100 maapallon keskilämpötila pysyy 67 prosentin varmuudella alle kaksi astetta korkeampana kuin se oli esiteollisena aikana.

Jos taas uusiutuvan energian osuutta voitaisiin kasvattaa tasaisesti viidellä prosenttiyksiköllä vuodessa, toimeen tarttumiseen riittäisi vuosi 2045.

Mikäli lämpötilan nousua halutaan hillitä enemmän eli pitää se alle 1,5 asteessa, vuodesta 2027 alkaen pitäisi kasvattaa uusiutuvien energialähteiden osuutta viidellä prosenttiyksiköllä vuodessa.

Mikäli samaan 1,5 asteen tavoitteeseen haluttaisiin päästä kasvattamalla uusiutuvien osuutta vain kahdella prosenttiyksiköllä vuodessa, se ei ole tutkijoiden mukaan enää mahdollista – jollei tehdä jotain muuta suurisuuntaista, kuten esimerkiksi imetä hiilidioksidia pois ilmakehästä.

Tällaisessa numeroiden pyörittelyssä kyse on lähinnä pyrkimyksestä hallita matemaattisesti epävarmuutta.

Asettamalla tällaiseen mallinnukseen hieman erilaisia lämpötilatavoitteita vuodeksi 2100 ja hieman erilaisia päästöjen korvaustahteja, ”piste josta ei ole paluuta” voidaan osoittaa hyvin moneen tulevaan ja menneeseen vuoteen.

Numeroiden pyörittelyn ohella tutkijoiden tavoite on tuottaa jonkinlaista konkretiaa päästövähennysten tarpeista ja herättää tietoisuutta siitä, että ilmaston lämpenemistä on parempi torjua ennemmin kuin myöhemmin.

”’Piste, josta ei ole paluuta’ on sikäli hyödyllinen käsite, että se tuo ilmastokeskusteluun aikaulottuvuuden. Se auttaa korostamaan asian kiireellisyyttä”, sanoo tiedotteessa artikkelin pääkirjoittaja, Oxfordin yliopiston tutkija Matthias Aengenheyster.

”Toivomme, että ’deadlinen asettaminen’ aiheuttaisi kiireen tuntua poliitikoissa ja päättäjissä”, sanoo myös artikkelin kirjoittajiin kuuluva professori Henk Dijkstra hollantilaisesta Utrechtin yliopistosta.

Vaikka monet valituista vuosista ovat kaukana tulevaisuudessa, se ei tarkoita sitä, että päästövähennystalkoot voisi aloittaa vasta silloin. Fossiilisten polttoaineiden laajamittainen korvaaminen uusiutuvalla energialla on tähän mennessä epäonnistunut, joten asiaa pitää kehitellä ja pohjustaa huolellisesti, että korvaaminen alkaisi tulevaisuudessa toimia.

Tutkimukseen valitut lukemat 2 astetta ja 1,5 astetta viittaavat Pariisin ilmastosopimukseen, joka hyväksyttiin joulukuussa 2015 ja astui voimaan vuoden 2016 marraskuussa, kun riittävän iso osa maailman maista oli ratifioinut sen. Sopimuksen tavoitteena on pitää maapallon keskilämpötilan nousu selvästi alle kahdessa asteessa suhteessa esiteolliseen aikaan ja pyrkiä toimiin, joilla lämpeneminen saataisiin rajattua alle 1,5 asteen.

Kahta astetta pidetään vallitsevana arviona siitä, että mikäli lämpeneminen jää sen alle, hallitsemattomien ja ilmastoa edelleen lämmittävien palautemekanismien todennäköisyys pysyy pienenä. Tästä todennäköisyydestä toki kiistellään laajasti, mikä kuuluu tällaisen epävarmuuksia kartoittavan tieteen luonteeseen.

Tutkimus julkaistiin Euroopan geotieteilijöiden liiton Earth System Dynamics -lehdessä.


Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Useita ihmisiä ammuttu Yhdysvaltain Marylandissa, ihmisiä evakuoidaan koulubusseilla – HS seuraa, suora lähetys käynnissä

    2. 2

      Ketogeeninen ruokavalio on trendi, jossa paino voi pudota nopeastikin – Ravitsemus­terapeutti: ”En kannusta, koska dieetti voi johtaa aineenvaihdunnallisiin ongelmiin”

    3. 3

      Myrsky iskee viikonloppuna, mutta sitä ennen Suomeen tulee hyvin lämmintä ilmaa – Meteorologi: ”Sää voi tuntua hyvinkin erikoiselta”

    4. 4

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    5. 5

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    6. 6

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    7. 7

      Oikeus määräsi Marine Le Penin psykiatrille – Populistijohtajaa uhkaa jopa kolmen vuoden vankeus Isis-kuviin liittyvässä tutkinnassa

    8. 8

      Kaikki puhuvat ”toadista” Twitterissä, mutteivät ääneen, koska some suosii halpaa populismia – siksi se johtaa tyrannien nousuun, uskovat asiantuntijat

    9. 9

      Meksikon ruumisrekka­skandaali paisuu – vainajia onkin yli kolmesataa

    10. 10

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    2. 2

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    3. 3

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    4. 4

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    5. 5

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    6. 6

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    7. 7

      Mikä Helsingin OP:ssa on vialla? Laina­neuvotteluihin ei pääse, viesteihin ei vastata

    8. 8

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    9. 9

      Keskiviikkoilta oli poikkeuksellista junakaaosta henkilövahingon, sähkövian ja myöhästymisten vuoksi – torstaiaamun liikenne sujuu normaalisti

    10. 10

      Kokoomuksen ja keskustan ryhmät vakuuttavat soraäänistä huolimatta tukea Soinille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    5. 5

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    6. 6

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    7. 7

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    9. 9

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää