Tiede

Vauva nauraa riemastuttavasti tavalla, johon iso ihminen ei pysty – kuuntele vaikka

Aikuisten ihmisten nauru poikkeaa muiden kädellisten hohotuksesta. Syy saattaa liittyä puheen oppimiseen.

Vauvan hersyvä nauru saa kenet tahansa hyvälle mielelle. Se on tutkitusti hieman erilaista kuin ison ihmisen.

Kuuntele vaikka.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy


Vauva nauraa sekä sisään- että uloshengityksellä. Samaan tapaan nauravat kaikki kädelliset – paitsi aikuiset ihmiset.

Tämän selvitti psykologi Disa Sauter, joka on tutkija Amsterdamin yliopistossa Hollannissa. Hän tutki ryhmänsä kanssa äänitteitä vauvojen naurusta. Niitä oli koottu 44 vauvalta, jotka olivat iältään 3–18 kuukautta. Äänet on napattu videoilta, joilla vauvat leikkivät aikuisten kanssa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Äänitteitä tutkimalla selvisi, että nuorimmat vauvat nauroivat sekä sisään että ulos hengittäessä. Vanhemmat vauvat nauroivat enimmäkseen ulos hengittäessä. Sillä tavoin nauravat yleensä myös isommat lapset ja aikuiset.

”Aikuiset nauravat joskus sisään hengittäessä, mutta selvästi vähemmän kuin vauvat tai simpanssit. Uskomme, että nauru muuttuu tähän suuntaan asteittainen eikä äkillisesti”, Sauter sanoo Amerikan akustisen seuran tiedotteessa. Hän esitteli tutkimuksensa seuran kokouksessa tällä viikolla.

Tulokset perustuvat sellaisten kuulijoiden arvioihin, jotka eivät ole fonetiikan ammattilaisia. Siksi hän tutkiikin nyt, mitä foneetikot sanovat vauvan naurusta, kun he ammattilaisina kuulevat tarkasti samoja tallenteita.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ei ole yhtä hyväksyttyä syytä siihen, ihmiset eivät enää täysikasvuisina naura sisään hengittäessään. Yksi mahdollisuus on, että ihmisen äänen ohjailu kehittyy omalla tavallaan, koska hän oppii puhumaan.

Sauter haluaa myös selvittää, onko nauramisen tapa yhteydessä naurun syyhyn. Pikkuvauvat nauravat fyysisessä leikissä, esimerkiksi kutittelun yhteydessä. Isommilla naurua syntyy myös sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.

Lisäksi Sauter haluaa tietää, voiko nyt tehtyjä havaintoja soveltaa muuhunkin äänen käyttöön. Tieto voisi myös auttaa lapsia, jotka kärsivät kehityshäiriöistä.

”Jos tiedämme, miltä normaalisti kehittyvät vauvat kuulostavat, voisimme tutkia, onko riskiryhmiin kuuluvilla vauvoilla ääntelyssä merkkejä kehityshäiriöistä.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Maanantaina Suomessa voi nähdä harvinaisen kuunpimennyksen – Lähetä kuvia ruosteenpunaiseksi värjäytyvästä kuusta HS:lle

    2. 2

      Lesken oikeudet ovat suurin perinnön­jakoon liittyvä harha­käsitys – ”Kaiken­laiset epäilykset aiheuttavat verisiä riitoja”, sanoo asianajaja

    3. 3

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    4. 4

      Ahtaasti asuminen on yleistymässä, ja Helsingin Alppilassa asuvat Estradat ovat siitä osoitus – neli­henkisen perheen kodissa on vain keittiö ja makuu­huone

    5. 5

      Suomeen on jo saattanut levitä uusi peto – ensi­havainto kulta­sakaalista voidaan tehdä hetkenä minä hyvänsä

    6. 6

      Toimittaja Lea Pakkanen matkusti läpi Venäjän ja huomasi olevansa ruumiiden keskellä – Pienessä siperialais­kylässä valkeni Pakkasen suvun salaperäinen painajainen

      Tilaajille
    7. 7

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    8. 8

      Entä jos lentämisen sijasta matkustaisi Málagaan, Berliiniin tai New Yorkiin maitse ja meritse? Laskimme päästöt, hinnat ja matka-ajat

    9. 9

      Yliopistot uhkaavat menettää lukuoikeuden tuhansien tiedelehtien artikkeleihin

    10. 10

      Voinko maksaa osuuteni valtionvelasta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    2. 2

      Entä jos lentämisen sijasta matkustaisi Málagaan, Berliiniin tai New Yorkiin maitse ja meritse? Laskimme päästöt, hinnat ja matka-ajat

    3. 3

      Toimittaja Lea Pakkanen matkusti läpi Venäjän ja huomasi olevansa ruumiiden keskellä – Pienessä siperialais­kylässä valkeni Pakkasen suvun salaperäinen painajainen

      Tilaajille
    4. 4

      Lesken oikeudet ovat suurin perinnön­jakoon liittyvä harha­käsitys – ”Kaiken­laiset epäilykset aiheuttavat verisiä riitoja”, sanoo asianajaja

    5. 5

      Maanantaina Suomessa voi nähdä harvinaisen kuunpimennyksen – Lähetä kuvia ruosteenpunaiseksi värjäytyvästä kuusta HS:lle

    6. 6

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    7. 7

      Ahtaasti asuminen on yleistymässä, ja Helsingin Alppilassa asuvat Estradat ovat siitä osoitus – neli­henkisen perheen kodissa on vain keittiö ja makuu­huone

    8. 8

      Suomeen on jo saattanut levitä uusi peto – ensi­havainto kulta­sakaalista voidaan tehdä hetkenä minä hyvänsä

    9. 9

      Poliisi: Taksikuski tunkeutui asunnolle Turussa, asiakas joutui seksuaalirikoksen uhriksi

    10. 10

      Lähes kaikki kuntohiihtäjät sortuvat kahteen perusvirheeseen, jotka korjaamalla eteneminen helpottuisi hetkessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    3. 3

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    4. 4

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    6. 6

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    7. 7

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    8. 8

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    9. 9

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    10. 10

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    11. Näytä lisää