Tulivuoren­purkaus pimensi Auringon ja sitten tulivat paise­rutto, pakkaset ja nälän­hätä – vuosi 536 oli ihmis­kunnan historian kamalin, sanovat tutkijat

Ihmiskunnan historiaan mahtuu kurjuutta, kansanmurhia, nälänhätää ja kulkutauteja. On vaikea sanoa, mikä olisi ollut kamalinta aikaa elää, mutta nyt historioitsijoilla on ehdotus.

Vuonna 536 asiat alkoivat mennä hirveällä tavalla pieleen ainakin Euroopassa, Lähi-idässä ja Aasiassa.

”Siitä alkoi yksi historian ankeimmista ajoista, ellei se itsessäänkin ollut kurjin vuosi”, kertoo keskiaikaa tutkiva historioitsija Michael McCormick https://www.hs.fi/haku/?query=michael+mccormickHarvardin yliopistosta Sciencehttp://science.sciencemag.org/content/362/6416/733-lehdessä.

Euroopassa elettiin kansain­vaellusten aikaa. Rooman valtakunta oli hajonnut ja Länsi-Rooma oli romahtanut kuusikymmentä vuotta aiemmin. Germaaniheimot etsivät paikkaansa Euroopan kartalla.

Kaukana idässä sotien ja vallankaappausten vaivaama Kiina oli hajonnut kahtia. Suomessa palvottiin metsänjumalia.

Sitten jyrähti. Valtava tulivuorenpurkaus, ilmeisesti Islannissa, syöksi taivaalle niin paljon tuhkaa, että Aurinko pimeni puoleksitoista vuodeksi Euroopassa, Lähi-idässä ja osassa ­Aasiaa.

Itäroomalainen historioitsija Prokopioshttps://www.hs.fi/haku/?query=prokopios on kuvannut, kuinka maailma peittyi harmaaseen huntuun. Aurinko siivilöityi sen läpi himmeänä kuin täysikuu. Ei tullut kevättä eikä kesää. Lämpötila putosi useita asteita. Kiinassakin satoi lunta keskikesällä.

Suomessa ja muissa Pohjoismaissa puiden vuosirenkaat kertovat kituliaasta kasvusta 530-luvulla. Irlannissa aikalaiskirjat kertovat leivän loppuneen.

Alkoi kylmä ja kurja vuosikymmen, pimeän keskiajan pimein hetki.

Ensin kuoltiin nälkään ja sitten ruttoon. Vuonna 541 Itä-Roomassa alkoi levitä paiserutto, jota kutsutaan Justinianuksen rutoksi. Se tappoi kymmeniä miljoonia ihmisiä, mahdollisesti jopa puolet Itä-Rooman tuolloisesta väestöstä.

Samaan aikaan purkautui toinenkin tulivuori, ja jälleen koitti vuosi ilman kesää.

Äkillisen ilmastonmuutoksen vaikutukset ulottuivat myös Väli-Amerikkaan. Teotihuacanin kaupunkikulttuurin ahdinko ja romahdus ajoittuu noihin aikoihin, ja yhden teorian mukaan syynä oli tulivuorenpurkauksen aiheuttama kuivuus ja nälänhädät.

Tämä noin vuosiin 536–547 ajoittuva äkillinen ilmastonmuutos on ollut tutkijoiden tiedossa pitkään, mutta ilmaston kylmentäneen tuhkapilven synty on ollut hämärän peitossa.

Vain kaksi luonnonvoimaa kykenee aiheuttamaan tällaista hävitystä: suuret tulivuorenpurkaukset tai maapallolle iskeytynyt asteroidi. Jälkimmäistä vastaan puhuu se, että tuolta ajalta ei ole löytynyt mitään sopivaa törmäyskraatteria.

Nyt useat uudet tutkimukset viittaavat siihen, että kurjuuden pani alkuun Islannissa purkautunut tulivuori. Ensimmäinen purkaus tapahtui 536, ja sitä seurasi vielä kaksi muuta purkausta vuosina 541 ja 547.

Muinaisen katastrofin suuntaviivat löytyivät jääkairanäytteistä Sveitsissä, Grönlannissa ja Etelämantereella.

Ikijäähän tallentuvat muinaiset lumisateet ja sääolot. Uusimmilla tekniikoilla jäänäytteitä voidaan leikata muutaman hiuksen paksuisiksi siivuiksi, jotka edustavat vain päivien tai viikkojen muinaisia lumisateita.

Yhdessä Sveitsin Alpeilta peräisin olevassa näytteessä, joka on keväältä 536, näkyy mikroskooppisia palasia vulkaanisesta eli tuliperäisestä lasista.

Sellaisia on löydetty samoilta ajoilta Grönlannista ja muualtakin Euroopasta muun muassa turvesoiden uumenista. Lasin koostumus täsmää Islannin tuliperäisiin kiviin.

On myös mahdollista, että purkaus tapahtui Pohjois-Amerikassa, mutta jokin Islannin tulivuorista näyttää nyt todennäköisimmältä syypäältä.

Purkaus oli tuhoisa, koska tuuli- ja sääolot olivat juuri otolliset tuhkapilven levittäytymiselle yli Euroopan ja lopulta Aasiaan asti.

Historioitsija McCormickin ja jäätikkötutkija Paul Mayewskinhttps://www.hs.fi/haku/?query=paul+mayewskin johtama tutkimus kertoo myös siitä, miten Eurooppa elpyi kurjuuden jälkeen.

Euroopan talous taantui jopa sadaksi vuodeksi. Vasta vuonna 640 alkoi löytyä todisteita hopea­kaivannoista, jotka kertovat uusien hopearahojen lyönnistä ja talouden elpymisestä.

Hopeaa erotettiin muinoin lyijymalmista, ja ilmaan päätyessään lyijy leviää laajalle ja säilyy maaperässä ja jäässä lähes ikuisesti.

Toinen lyijypiikki jäänäytteissä ajoittuu vuodelle 660. Tutkijat sanovat, että tässä vaiheessa hopearahoja alkoi virrata Euroopan orastavaan keskiaikaiseen talousjärjestelmään suuria määriä.

Ilmeisesti kaupankäynnin vauhdittuminen oli johtanut kullan harvinaistumiseen, ja vaihdannan välineeksi otettiin hopea.

”Siinä näkyy kauppiasluokan nousu ensi kertaa (Euroopan) historiassa”, sanoo arkeologi Christopher Loveluckhttps://www.hs.fi/haku/?query=christopher+loveluck, joka oli mukana tutkimuksessa.

Talouden rattaiden pyörimisestä kertova lyijy alkoi kadota jäänäytteistä myöhemmin keskiajalla, vuoden 1349 tienoilla. Silloin Euroopassa puhkesi musta surma ja alkoivat uudet koettelemukset. Tutkimus julkaistiin Antiquityhttps://www.cambridge.org/core/journals/antiquity/article/alpine-icecore-evidence-for-the-transformation-of-the-european-monetary-system-ad-640670/0727B4230C5DA92634B6251B9FBD3898-lehdessä.