Tiede

Yksi tiedostamaton viestimme muuttaa keskustelu­kumppanin vähäpuheiseksi ja kertoo, olemmeko oikeita ihmisiä

Räpyttelyn puute tai sen luonnoton rytmi paljastavat tekaistujen videoiden puhuvat päät.

Muun muassa Youtube-videopalvelussa on julkaistu videoita, joissa puhuva pää on tehty kokonaan tietokoneella.

Pää puhuu normaalisti ja huuletkin liikkuvat sanojen tahdissa niin hyvin, että on vaikeaa tunnistaa, onko video aito vai tekaistu.

Esimerkiksi tässä videossa ei puhu Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama, vaikka aluksi voisi luulla muuta:



On kuitenkin yksi keino, josta voi tarkistaa melko hyvin videoiden aitouden. Se on silmien räpyttely.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yleensä vippaskonstein tai tekoälyn avulla tehdyt päät eivät videolla juuri räpyttele silmiään lainkaan tai eivät räpyttele sellaisessa tahdissa, joka näyttäisi luonnolliselta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Silmien räpyttelyllä saattaa olla merkityksensä myös arkipäivän keskustelussa. Emme välttämättä edes tiedosta sitä.

Tähän viittaa koe, jonka Paul Hömke ryhmineen teki Max Planckin psykolingvistiikan instituutissa Radboudin yliopistossa Hollannissa.

Ihminen räpyttelee silmiään noin 13 500 kertaa päivässä. Se on paljon enemmän kuin tarvitsemme kuivuvan silmän kasteluun. On osoitettu, että räpäytämme usein enemmän, kun keskustelussa on luonteva tauko.

Hömke pohti, voisiko niin pieni asia kuin räpyttely toimia keskustelussa jonkinlaisena palautteena, joka ohjaa keskustelua. Se olisi kuin pään nyökkäys.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Testatakseen tätä hän kehitti ryhmänsä kanssa kokeen, jossa oli apuna virtuaalitodellisuus. Kokeessa ihmiset puhuvat avatarin, siis keinopersoonan, kanssa.

Vapaaehtoiset vastasivat eri kysymyksiin, kuten ”Miten viikonloppu meni?”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tutkijat saattoivat ohjailla avatarin kasvoja. He käyttivät lyhyitä ja pitkiä silmänräpäyksiä. Ero näissä oli pieni, sillä molemmat räpäytykset kestivät kuitenkin alle sekunnin.

Kokeet osoittivat, että vastaajat kuitenkin havaitsevat tuon pienen eron lyhyen ja pitkän silmänräpäytyksen välillä. Jos avatar räpytti silmiään tiuhemmin, vastasi koehenkilö sanallisesti huomattavasti lyhyemmin.

Kukaan osallistujista ei huomannut eroja avatarin räpyttelyssä, kun sitä heiltä jälkikäteen kysyttiin. Tämä viittaa siihen, että vastaaja poimi tällaisen viestin avatarin kasvoista tiedostamatta, koska se kuitenkin vaikutti häneen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Koe osoittaa, että hyvin pieni kasvojen ilme, kuten silmien räpäytys ja sen kesto, on yksi sanattoman viestinnän muoto. Se voi vaikuttaa kasvokkaisessa viestinnässä.

Koe vahvistaa myös ajatusta siitä, että keskustelussa vaikuttavat aina sekä puhuja että kuuntelija. Tämä löytö voi lisätä ymmärrystä siitä, miten ihmiset ilmaisevat tuntemuksiaan arkisessa keskustelussa.

Hömke kertoo kokeestaan tiedelehti Plos Onessa. Siitä kertoi myös verkkolehti Science Daily.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Netflix julkaisi elokuvan, jonka ”kaikki ovat katsoneet”, vaikka sitä pidetään todella huonona – ilmiö kertoo ajastamme, jossa pelkäämme jäädä ulkopuolisiksi

    2. 2

      Keskellä Helsingin liikenteen jylyä uinuu unohdettu maalaisidylli – Kaupunki haluaa jyrätä 100-vuotiaan pihapiirin

    3. 3

      McDonald’s yritti todistaa oikeuttaan Big Mac -nimeen Wikipedian avulla – EU-viraston entinen tutkija kertoo nyt, miksi pikaruokajätti uhkaa menettää yksinoikeuden hampurilaisensa nimeen

    4. 4

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    5. 5

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    6. 6

      Twitter ei kommentoi Halla-ahon tilin sulkemista – Tutkijan mukaan taustalla voi olla yhtiön tiukentunut valvonta

    7. 7

      Suomi mainittu! Metal Gear -pelisarjan isä vieraili yllättäen Suomessa ja julkaisi miljoonayleisölleen kuvan, jossa lumikasan yli ei pääse edes ratikkaan

    8. 8

      Mikko Sorjolahti, 43, katseli, kuinka juopot opettivat nuorempiaan juomaan Lasolia Myyrmäen asemalla – Asema saatiin rauhoitettua yllättävällä tavalla

    9. 9

      Tania Karumaa, 43, hyppäsi aamukahdelta aura-auton rattiin, jotta muut pääsisivät aamulla töihin Helsingissä – ”Välillä tuntuu, että ihmiset luulevat meidän olevan vain muiden kiusana”

    10. 10

      Kysely: Britit päättäisivät pysyä EU:ssa selvällä erolla uudessa kansanäänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    2. 2

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    3. 3

      Mikko Sorjolahti, 43, katseli, kuinka juopot opettivat nuorempiaan juomaan Lasolia Myyrmäen asemalla – Asema saatiin rauhoitettua yllättävällä tavalla

    4. 4

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    5. 5

      Lumimyräkkä sotkee torstaina Etelä-Suomen liikenteen, Finnair peruu yli 40 lentoa – Tieliikennekeskus: Pysykää kotona, jos mahdollista

    6. 6

      Keskellä Helsingin liikenteen jylyä uinuu unohdettu maalaisidylli – Kaupunki haluaa jyrätä 100-vuotiaan pihapiirin

    7. 7

      Jussi Halla-aho: Twitter-tilini on lukittu

    8. 8

      Oulun imaamilla on vahva viesti seksuaalirikoksista epäillyille miehille: ”Te olette leimanneet koko muslimiyhteisön”

    9. 9

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki selvisi lumimyräkästä vähällä, auraajat olivat ahkerina – Lumisade loppuu iltaan mennessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    3. 3

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    4. 4

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    5. 5

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    6. 6

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Kirkon perustuksista kaivettiin kyynärän mittainen kuparikapseli Vantaalla – Sisältä löytyi viesti menneisyydestä

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    10. 10

      Yksi aikakausi päättyy: Helsingin Hämeentie suljetaan autojen läpiajolta ensi kuun jälkeen – lopullisesti

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kekkalointia roomalaisessa suihkulähteessä mutta myös pakkosterilisaatiota – Ristikko josta et voi kieltäytyä
    3. McDonald’s yritti todistaa oikeuttaan Big Mac -nimeen Wikipedian avulla – EU-viraston entinen tutkija kertoo nyt, miksi pikaruokajätti uhkaa menettää yksinoikeuden hampurilaisensa nimeen
    4. Suomi mainittu! Metal Gear -pelisarjan isä vieraili yllättäen Suomessa ja julkaisi miljoonayleisölleen kuvan, jossa lumikasan yli ei pääse edes ratikkaan
    5. Jokerit vahva voittolaukauskisassa Habarovskissa – ”Tiedossa oli, että tämä on haastavin reissu joukkueelle tällä kaudella”
    6. Miksi Vuoden urheilijaksi ei voi valita e-urheilijaa tai cheerleadingin historiallista MM-kultajoukkuetta? Näin Urheilutoimittajien liitto vastaa
    7. Tunti sitten
    8. Twitter ei kommentoi Halla-ahon tilin sulkemista – Tutkijan mukaan taustalla voi olla yhtiön tiukentunut valvonta
    9. Puoluejohtajat Ilta-Sanomien tentattavana Sanomatalossa – HS näyttää suorana lähetyksenä kello 17 alkaen
    10. Suomen pienin Alko Taka-Töölössä kävi ahtaaksi – Tuulikaapin kokoinen viinakauppa nelinkertaistaa tilansa
    11. Gustin kokit selvästi osaavat, ja ravintolassa on epämääräistä lämpöä ja yritystä – pelkkä vilpitön tahto ei kuitenkaan riitä pitkälle
    12. Ilmavoimien uudeksi komentajaksi esitetään prikaatikenraali Pasi Jokista
    13. Näytä lisää