Tiede

Huonosti nukuttu yö saa aivot himoitsemaan roskaruokaa, vahvistaa tutkimus

Yhden yön valvominen sekoittaa aivojen palkitsemisjärjestelmää ja saa ihmisen himoamaan naposteltavaa.

Huonosti nukuttu yö saa kehon kaipaamaan naposteltavaa ja roskaruokaa. Tuoreen saksalaisen tutkimuksen tulokset ovat linjassa useiden aiempien kanssa, joissa on saatu viitteitä, että unen puute altistaa lihomiselle eri mekanismien kautta.

Uudessa tutkimuksessa seurattiin aivokuvauksella, miten unenpuute vaikuttaa koehenkilöiden ruoanhimoon. Selvisi, että univaje voi häiritä aivojen palkitsemisjärjestelmää alueella, joka on yhdistetty ruoasta saatavaan mielihyvään. Tutkimus julkaistiin Journal of Neuroscience -tiedelehdessä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tutkijat värväsivät 32 perustervettä, nuorta aikuista miestä kokeeseen ja tarjosivat heille kaikille samanlaisen illallisen. Ruokana oli pastaa ja vasikanlihaa sekä lisukkeena omena ja mansikkajogurttia.

Puolet henkilöistä lähetettiin sitten kotiin, jossa he menivät nukkumaan unen laatua mittaavan laitteen kanssa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Toinen puoli ryhmästä valvoi laboratoriossa läpi yön. Heille tarjottiin erilaista tekemistä ja virikkeitä, jotta he jaksaisivat pysyä jalkeilla.

Aamulla kummaltakin ryhmältä mitattiin verensokeri ja eräiden stressiin ja ruokahaluun liittyvien hormonien taso. Sitten heidän piti suorittaa tehtävä, jossa näytettiin kuvia epäterveellisistä ja energiapitoisista naposteltavista, kuten suklaapatukoista.

Koehenkilöiltä kysyttiin, kuinka paljon he olisivat valmiita maksamaan näistä ruuista välillä nollasta kolmeen euroon. Yön läpi valvoneet olivat tyypillisesti halukkaita maksamaan enemmän.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Koehenkilöiden aivoja kuvattiin, kun heidän piti sitten päättää, haluaisivatko he oikeasti ostaa kyseisen tuotteen. Näin tutkijat näkivät, mitä aivoissa tapahtuu, kun henkilöt katselevat kuvia ruoasta ja tekevät päätöksiä. Menetelmänä oli toiminnallinen magneettikuvaus.

Valvoneilla henkilöillä ruokakuvien katselu aiheutti suurempaa aktiivisuutta aivojen mantelitumakkeessa ja hypotalamuksessa. Aivot käsittelevät ruoasta saatavaa mielihyvää mantelitumakkeessa ja hypotalamus on yhteydessä syömisen säätelyyn, sanovat tutkijat.

Samat alueet olivat myös vilkkaammin yhteydessä keskenään silloin, kun henkilö ei ollut nukkunut.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sekä levänneet että valvoneet kokivat olevansa nälkäisiä. Kaikilla verensokeri ja useimmat hormonit olivat samoilla tasoilla, mutta valvoneilla oli veressään enemmän nälkähormoni greliiniin liittyvää desasyyligreliiniä.

Tällä ei kuitenkaan näkynyt olevan yhteyttä henkilöiden ruoanhimoon. Tutkijat päättelevät, että unenpuutteen vaikutus ei välttämättä välity ainakaan pelkästään hormonien kautta, kuten joissain tutkimuksissa on uumoiltu.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Valveilla aivot käyttävät jatkuvasti energiaa. Aivojen ei siis kannata yrittää hallita ruokaan liittyviä mielitekoja, vaan pikemminkin kannustaa syömään, arvelee neurotieteilijä Christian Benedict Uppsalan yliopistosta The Guardian-sanomalehdessä. Benedict ei ollut mukana tutkimuksessa.

Tutkimuksen otoskoko oli nyt melko pieni, mutta aiemmissakin tutkimuksissa on havaittu valvomisen yhteys ensinnäkin painonnousuun ja epäterveellisen ruoan himoon.

Vuonna 2016 Sleep-tiedelehdessä julkaistu tutkimus osoitti, että vajaaksi jääneet yöunet vaikuttivat aivoissa ruokahalua ja mielihyvää säätelevään endogeeniseen kannabinoidijärjestelmään. Myös kannabiksen vaikutus välittyy tämän järjestelmän kautta.

Kun henkilöt olivat nukkuneet vain 4,5 tuntia, he kokivat itsensä iltapäivällä paljon nälkäisemmiksi ja 2-AG-nimisen kannabinoidin määrä heidän veressään oli kohonnut. Myös kannabiksen käyttö aiheuttaa mässäilynhimoa, joten unenpuute saattaa toimii aivoissa samalla tavoin. Huonosti nukkuneet mässäilivät vielä illalla paljon enemmän kuin täydet 8,5 tuntia levänneet.

Nature Communicationsissa vuonna 2013 julkaistu tutkimus puolestaan osoitti, että valvominen muuttaa ruokahaluun liittyvien alueiden toimintaa aivoissa. Tässäkin kokeessa unenpuutteiset himoitsivat roskaruokaa muita enemmän.

Unitutkijoiden kokouksessa kesällä 2017 esitelty yhdysvaltalainen tutkimus löysi niin ikään tilastollisen yhteyden unenpuutteen ja mässäilyn välillä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    2. 2

      Nainen kokeili pettämistä, vapautui estoistaan ja lopulta suhteet seurasivat toistaan – Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    3. 3

      Ruoholahdessa on satojen miljoonien eurojen aarrearkku, jonka Suomi antoi 50 vuotta sitten itselleen – Löysä ja pompöösi, sanovat kriitikot

      Tilaajille
    4. 4

      Jos tämä kuva näyttää pyörivän, se johtuu viiveestä päässäsi

    5. 5

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    6. 6

      Toimi näin, ellet halua päätyä elämään jonkun toisen unelmaa

    7. 7

      10 vuotta sitten maailma menetti musiikillisen neron, kun Miika Tenkula löytyi kotoaan kuolleena – Vain 34-vuotiaana kuollut hevikitaristi eli ristiriitaa, johon moni taiteilija on kaatunut

      Tilaajille
    8. 8

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    9. 9

      Suomalaisilla on EU-tilaston mukaan 15 tervettä elinvuotta vähemmän kuin ruotsalaisilla – ”Ei uskottavaa eikä mahdollista”, kommentoi tutkimusprofessori

    10. 10

      Kivikauden Euroopassa eivät naapurit paljon häirinneet: Asukkaita oli kaikkiaan ehkä 1 500

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    2. 2

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    3. 3

      10 vuotta sitten maailma menetti musiikillisen neron, kun Miika Tenkula löytyi kotoaan kuolleena – Vain 34-vuotiaana kuollut hevikitaristi eli ristiriitaa, johon moni taiteilija on kaatunut

      Tilaajille
    4. 4

      Espoolaislähiössä tapahtuu kummia: Kauaksi keskikaupungin vilinästä on syntynyt kivijalkakauppojen keskittymä

    5. 5

      ”Jokaisen kroppa tiesi, paljonko D-vitamiinia pitää vapauttaa vereen” – väitöstutkimuksesta uutta tietoa kiistellyn vitamiinin tarpeesta

    6. 6

      Jos tämä kuva näyttää pyörivän, se johtuu viiveestä päässäsi

    7. 7

      Yksi parisuhteen perusharha voi johtaa pahoihin ristiriitoihin

    8. 8

      Putkiremontti ilmaiseksi – Anna-Liisa Kuisman taloyhtiö sai omituisen hyvän tarjouksen, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa?

    9. 9

      Lapset tuovat uskomatonta onnea, mutta puhumme vanhemmuudesta kuin se olisi yhtä pitkittynyttä talvisotaa – ”Meillä elää ilon ja onnen mitätöinnin perinne”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    10. 10

      Suomi palautti turvapaikanhakijan Irakiin – nyt EIT vaatii Suomelta selvitystä miehen kuolemasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    2. 2

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    3. 3

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    4. 4

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    5. 5

      Teemu ja Sirpa Selänne kohahduttivat ystävyyssäännöllä ja paljastivat erikoisen ilmiön – miehen ja naisen välinen ystävyys ei ole aivan yksinkertaista, kertoi tuhat lukijaa

      Tilaajille
    6. 6

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    7. 7

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    8. 8

      ”Koen elämäni menneen hukkaan” – Lasten saamista katuvat naiset piilottavat ajatuksensa jopa puolisoiltaan

    9. 9

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    10. 10

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    11. Näytä lisää