Nana ja Lulu ovat maailman ensimmäiset geeni­muunnellut lapset, mutta heiltä ei kysytty – ”Lasten etu tuskin oli keskeisintä, luultavasti haluttiin vain tehdä jotain ensimmäisenä” - Tiede | HS.fi

Nana ja Lulu ovat maailman ensimmäiset geeni­muunnellut lapset, mutta heiltä ei kysytty – ”Lasten etu tuskin oli keskeisintä, luultavasti haluttiin vain tehdä jotain ensimmäisenä”

Kun kiinassa syntyi kaksi muuntogeenistä lasta, tiedeyhteisö tuomitsi kokeen. Kokeita voi olla vaikea estää, suomalaistutkijat sanovat. Aihe on esillä Tieteen päivillä Helsingissä.

Ihmisen perimä on pitkä ja monimutkainen. Sen muuntelu on vielä riskialtista, koska emme tunne sen toimintaa täysin.­

9.1.2019 2:00 | Päivitetty 9.1.2019 7:33

Ihmisen perimää voi jo muuttaa, mutta se on nykyisillä tekniikoilla epävarmaa eikä sen kaikista vaikutuksista ole varmuutta.

Tämä ei kuitenkaan estä ihmisen geenimuuntelua nyt eikä tulevaisuudessa, tutkijat epäilevät.

Sallitun tieteen rajat nousivat keskusteluun marraskuussa, kun ensimmäiset geenimuunnellut ihmiset syntyivät. He olivat kaksi kiinalaista tyttöä, joista on käytetty nimiä Nana ja Lulu.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat